torstai 20. syyskuuta 2012

Koneen pakkailua ja KAAmOSTA

Olen edellisen illan tyhjennellyt konetta huoltoon lähteväksi. Laittanut kirjanmerkkejä, kuvia, tekstidokumentteja ja kaiken muun mahdollisen kahdelle eri ulkoiselle kovalevylle talteen. Kone matkaa huollossa 1-2 viikkoa ja jos mahdollista niin koitan päivitellä blogia muista paikoista. Photarihan lähtee rakkaan läppärin mukana muille maille vierahille, joten koitan päästä jostain käsiksi kuvanmuokkausohjelmiin tai ylipäätänsä saada kuvia koneelle. 

Meillä täällä kotona taistellaan sellaisesta asiasta kuin Mac vs PC ja itselläni sattuu olemaan useamman vuoden vanha MacBook Pro. Ensimmäisen sukupolven mallia ja nyt alkaa kovalevy raksutella sekä kone sammuilla. Ei ole ollenkaan liian myöhä lähettää kone huoltoon 23 päivää ennen jatketun takuun loppumista! Pointtinihan oli tässä se, että esimerkiksi ulkoisia kovalevyjäni ei saa kiinni kuin Macin koneisiin ja toinen huushollimme kone ei niitä lue, niin saa nähdä saatteko kuvattomia postauksia.

Paikallisille innokkaille tiedoksi ja hyödyksi, että KAAmOS-klubia vietetään Grandessa 21. päivä, eli huomenna. Partyvaatteet päälle ja paikan päälle kuin olisit jo! Dj Meemi soitteleepi jööttimusaiikkia sitä kuunteleville :)


Ps. Kävin eilen ensimmäistä kertaa eläissäni pilateksessa, enkä ole ihan varma, että oliko se mukavaa vai ihan kauheaa. Paikat ainakin aukesivat, kun tunti oli lähinnä mobilisaatiota palloilla avustettuna, mutta kipiää kävi ja omituista oli. Oon niin kankia, että välillä liikkeitä tehdessä kävi sellaisiin paikkoihin joihin ei pitäisi käydä kipeää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti