Tuska 2016

Kesä vetelee viimosiaan ja mie löysin tallennetuista postausaihioista tämmösen helmen; 

Olen parina edellisenä kesänä missannut Tuska-festivaalit ja päätimme tänä vuonna korjata asian. Bändikattaus sattui olemaan sen verta sopivahko, ettei voinut jäädä lähtemättä tänä vuonna. Kuulin Behemothin, Kvelertakin, Turmion Kätilöiden, Jess and the Ancient Onesin ja monen muun kutsuhuudon jopa tänne pohjosemmas saakka.

Lennähettiin Helsinkiin Kemistä (Rovaniemen kenttä oli kiinni heinäkuun) torstaina päivällä ja majoittauduttiin tuttuun ja turvalliseen Hotel Arthuriin viiden maissa. Oli muuten hitusen näppärä tämä uusi Kehärata, kun pääsi lentokentältä junalla keskustaan 5,50 €: lla!

Lähdimme ensimmäisenä metsästämään Varustelekaa. Bussilla huruteltiin jonnekin rajamaille, ihmeteltiin kauppa lävitse ja istuttiin Sotimaan nauttimaan alkoholia. Kyllä pitäisi olla jokaisessa vaatekaupassa oma baari, ostopäätöksetkin sujuisivat paljon helpommin!

Päivän päätteeksi viimonen pysäkki oli Ravintola MorriSon's ennen hotellihuoneeseen kaatumista. Oli worth it, tuo vuohenjuustoburgeri täytti kaikki henkiset aukot mitä Helsinki oli kerennyt tuossa vaiheessa aiheuttaa.

Aamulla mamma liittyi seuraan kun yöjunaltaa jouti. Aamupalan, suihkun ja valmistautumisen kautta käytiin nappaamassa messiin kaikki mitä festaripäivä vaatii ja vaellettiin metron kautta Suvilahteen..

.. ja löydettiin lisää Rovaniemen vahvistuksia ennen alueelle siirtymistä.

Pohjoinen nahka viihtyi anniskelualueen aurinkosuojan alla, vaikka hirmusesti tuli myös keikkoja käytyä kyttäilemässä.

Mietin tuolloin Tuskassa ollessa, että edellisvuosien tapaan arvioin kaikki keikat mitä näin, mutta tehhään tiivistyksenä semmoinen rytistys nyt vaan, että Turmion Kätilöt oli kova,  Jess and the Ancient Ones oli vielä kovempi, monta ilosta yllättäjää ja vanhaa tuttua sekä turvallista tuli nähtyä. Pettymyksiä oli äänentoistollisesti uudelta teltalta Kvelertak ja Behemoth, joiden keikkoja myös kovasti odotin. Ghostin aikana ollut ukkosmyrsky joka hiipi päälle oli jännittävä sekä metro yllätti läpimärän ulkopaikkakuntalaisen lakkaamalla kulkemasta ennen kuin oltiin keskustautumassa. Harmitti ettei tullut käytyä Solmusalissa kuunneltua useampaa keskustelua, sillä se johon jousin vähän paneelikeskustelun loppupuolelta, oli todella mielenkiintoista kuunneltavaa.

Festariseura oli ihan parasta <3

Ja takaisin tultiin enempi tai vähempi reissusta rähjääntyneenä. Nauratti vaan tämä, että kaipa sitä on jotenkin tullut aikuistuttua vähäsen. Ei yhtään jatkoklubia, kunnon 8-10h yöunia hotellilla, aamiaisella aina ajoissa ja kaikki keikat joita huvitti nähdä, tuli nähtyä. Kaikin puolin siis onnistunut festarireissu ja irtiotto Rovaniemen arjesta.

Kesä filmillä

Filmikamera kulki kesää mukanani hyvinkin tiiviisti. Siis pyöri laukussa ja muistin räpsässä yhden kuvan aina silloin tällöin. Tuli kohtuu kattava kuvaus koko kesästä kuvien teettämisen myötä. Oli mukava saada teetätetyt kuvat kätöseen ja löytää monia ihania hetkiä uudelleen. Tässä muutama valikoitu räpsäys lukijoillekin!

I had my film camera with me through the whole summer. Every now and then I remember to take one picture. It ended up being quite a nice collection of the whole summer. It was nice to see the paper photos and live some of the best moments again through the photos. Here are few selected shots also for your eyes!

Töitten määrästä huolimatta paljon ystäviä, päiviä rannalla ja keikoilla. 

A lot of friends, days at the beach and gigs even though I worked quite a lot.

Kelpaa muistella kivoja päiviä kesältä nyt kun syksy on loppumassa ja luntakin näköjään turputtaa välillä taivaalta.

It is good to remember the good days from the summer now that the autumn is ending and winter is coming.

Jalometalli 2014

Katkaisin tänä vuonna kymmenen vuoden Tuska-kierteen kiireiden ja rahatilanteen vuoksi sekä suunnistin ainoastaan yksille festareille työrupeaman päätyttyä. Ja kyseessähän oli sitten Oulussa järjestettävä Jalometalli. Olen jostain syystä vältellyt kyseistä musiikkitapahtumaa viimoseen saakka, mutta tänä vuonna ystävien houkuttelemana päätin antaa festareille mahdollisuuden.

I ended my ten year long Tuska festival tradition this year because of money and being busy at work. I only went to one festival after the summer job ended. And I ended going to Jalometalli festival at Oulu for the first time. For some reason I have avoided going there but this year I decided to make some changes and give the festival a chance.

Minulla oli festareilta kolme missiota; Rotten Sound, Kuolemanlaakso sekä Kvelertak. Rotten Sound soitti heti Jalometallin aloittajaisiksi lauantaina puoli neljä. Soittoaika ei mikään ehkä paras mahdollinen, mutta hiton tiukka aloitus hyvälle viikonlopulle. 

I had three missions during the festival: Rotten Sound, Kuolemanlaakso and Kvelertak. Rotten Sound played as the very first band on Friday at half past three. The gig time wasn't the best possible but they managed to play an awesome starter show for the weekend.

Festaripällistelyt. Olin vähän yllättynyt tupakkanurkkauksesta, joka oli asetettu anniskelualueen nurkkaukseen ja toimi festarialueen ainoana paikkana jossa sai tupakoida. Tätä kai se nykyään sitten on.

Festival faces. I was a bit surprised about the smoking corner that was arranged on to the area where they served alcohol. It was the only place you could smoke from the whole festival area. I guess this is how it works now days.

Kuolemanlaakso soitti perjantai-illan viimeisenä bändinä ja kävin kuuntelemassa keikan eturivistä. Olen viimeksi ollut eturivissä katsomassa mitään keikkaa vuonna 2006 Tuskassa, kun jonotimme ystäväni kanssa Northeria ja pällistelimme samalla Pain Confessorin keikan.

Kuolemanlaakso played on friday night as the last band and I was listening it from the front row. I have been in the front row last time 2006 at Tuska festival when me and my friend waited for Norther and saw Pain Confessor's gig at the same.

Kuolemanlaakso - Minä elän

Ryhmärämä tankkaa festivaalialueen ulkopuolella.

Group "ramshackle" is fueling themselves outside the festival area.

Lauantain bändeistä suurin mielenkiinnon kohteeni oli Kvelertak, jota seurailin osaksi vähän aikaa sivusta ja sen jälkeen anniskelualueelta. En jotenkin saanut toivomiani kiksejä irti keikasta. Testamentin pari viimeistä keikkaa Tuskasta olivat niin tuoreessa muistissa, etten viitsinyt vaivautua keikkaa katsomaan sen kummoisemmin. Triptykonia kuuntelimme teltan suojista suojaisemmasta paikasta, sillä vettä alkoi tulla lauantai-illan aikana kuin aisaa ja yritimme parhaamme mukaan pysyä edes hieman kuivina.

The biggest interest on Saturday from my point of view was Kvelertak. I checked part of the gig from the side and after that from the alcohol serving area. I didn't really enjoy the gig as much as I would have hoped for. Testament's last few gigs from Tuska festival I remember so well that I didn't bother to check the gig at all. The gig from Triptykon we saw from under the tent a bit far away from the stage because it started to rain quite heavily during the night and we tried to stay even a bit dry.

Kaiken kaikkiaan oikein loisto viikonloppu jäi taakse. Paljon tuttuja naamoja tuli vastaan, sekä Rovaniemeläisiä että Oululaisia. Jalometallin ensikävijänä tykkäsin kyllä festivaaleista, alue oli hyvin suunniteltu sekä kaikki järjestelyt kunnossa. Joku puheli, että ensimmäisen päivän ruokatarjoilut olivat laihahkonlaiset, mutta en syönyt alueella kuin lauantaina kerran, joten siitä ei sen kummoisempia valiteltavia. Paitakojulta olisin toivonut enemmän tarjontaa ja oli jännä nähdä, että suurimman osan bändien t-paidat maksoivat totuttua enemmän, noin 20 - 25€ ylöspäin. Päädyin shoppailemaan kuitenkin Rotten Soundin vetoketjuhupparin, joka oli 40€ hinnalla kohtuullisen edullinen.

Overall quite an exellent weekend was left behind. I saw a lot of familiar faces and people from Rovaniemi and Oulu. Being first time at Jalometalli, I really liked the festival. The area was well arranged ad everything worked well. Someone said that during first day there was only one place to get food and it wasn't enough. I only ate once at the area and it was on Saturday so I have no comments about the food arrangements. The band shirt selling place could have had more options and the prices where quite high being from 20 - 25 € and over. Ended up buying a Rotten Sound hoodie with a zipper anyway that costed 40€ which isn't that much from a hoodie.

(Kuva täältä)

Tuska 2013

28-30.6.2013 olimme käymässä Helsingissä Tuskassa miehekkeen ja mamman kanssa.

Lähdin festareille lomailemaan ja ottamaan rennosti toiselle paikkakunnalle, syömään hyvin ja nukkumaan rauhassa. Odotukset bändikattauksesta eivät olleet kovin korkealla, mutta onnekseni sain yllättyä iloisesti.

Tiivistys keikoista:

Perjantai

Ihsahn oli vähän tylsä livenä, levyltä kuunneltuna paljon parempi. Amorphista en käynyt edes katsomassa, sillä olen nähnyt yhtyeen soittamassa jo miljoona kertaa ja esitys on joka kerta samanlainen. Torture Killer oli oikein hyvä, klubiympäristö sopi keikan paikaksi loistavasti ja mörinät sekä pörinät kuulostivat hyvältä. Kuolemanlaakso yllätti minut täysin. Keikka oli kuin Swallow the Sun ja Ajattara olisivat saaneet lapsen. Seremoniasta kukaan ei osannut soittaa ja se oli koko festariviikonlopun outolintu okkultistisine piirteineen. Iskee ehkä tähän nykynuorisoon, jolle punk, 70-80-luku, mystiikka ja okkultismi on jees. Kind Diamond, apua, olen varmaan liian nuori. En tykännyt ollenkaan keikasta, teatraalista shaibaa ja sen lisäksi vihaan Kinkun laulufalsettia. Herranjumala sanon vaan, kuin Dimmu Borgir ja se Euroviisujen Romanian (Cezar - It's my life) edustaja ois kohdanneet toisensa jossain ulkoavaruudessa.

Lauantai: 

Soilwork oli aika perus, Stam1na laahas ja kiilas livenä. Vieläkin kiukuttaa edellinen Tuska-keikka 2009 vuodelta. Silloin soittajat oli rapulassa, soittimet hajos ja keikka lopetettiin aiottua aiemmin lavalle lentäneen pullon takia. Ei kauheasti tästä muistikuvasta kyllä keikan perusteella noustu. Whispered oli tosi jees, päivän parasta antia, nautin vähän erilaisesta keikasta. Kreator veti hyvän setin, tasaisen ja yhtenäisen. Huomasi, että soitto luisti ja soittaminen maistui soittajille. Testament oli myös parempi mitä edelliseltä kerralta muistinkaan. 

Sunnuntai: 

Deathchain veti turvallisen ja aika mitäänsanomattoman keikan. Ei potkinut toivotulla tavalla takaraivoon. Amaranthe meni siinä sivussa pehmistä syödessä. Setti oli, kuten odotettua, radiosoittoista ja vähän geneeristä. Khroma veti aivan huipun keikan. Bändi oli uusi tuttavuus, mutta miellyttävä sellainen. Väänsin varteni aika eteen katsomaan keikkaa, mikä on minulta rokkipoliisilta hyvin paljon yhtyeelle annettu. Vieläkin Chariots soi kun viimeistä päivää! Nightwish yllätti. Ei ollut mitään ennakko-odotuksia, mutta laulajanvaihto oli tehnyt bändille terää. Vokaalien kivekset olivat kohdallaan ja asenne taas rock eikä pop. Katsoimme ilolla melkein koko keikan. Olisi vain ihan mukava, että taiteilija-Holopainen itse näyttäisi nauttivan soitosta, eikä vääntelisi naamaa kuin keikka olisi menossa päin honkia.

10-vuotis Tuska mamman kanssa. 2004 kesällä kävimme äitini ja pikkuveljeni kanssa ensimmäisen kerran Tuskassa Kaisaniemessä, sen jälkeen olen yhdeksänä vuonna ollut kolme päivää festareilla ja äiti yhdestä kolmeen päivää riippuen bändeistä. 

No niin, kolme viikkoa festareiden jälkeen sain vihdoin postattua. Huh huh. Tosiaan ja tuolta ylhäältä oikealta löydätte kyselyn, sillä minulla on blogikriisi. Olen aina pitänyt tyhmänä tuota "äääh vihaan blogiani, lopetan sen pidon ja poistan kokonaan" hässäystä ja sen jälkeen uuden blogin perustamista, mutta tässä sitä ollaan. Mietin että kenelle tätä kirjoitan ja miksi? Kuka tätä blogia lukee? En edes shoppaile mitään ja pukeudun päin honkia, hei haloo :D Kukaan kommentoikaan ikinä mitään.

Simerock, sideshow ja benjihyppy

Perjantai-iltana käväisin festivaalialueella illalla vain pikaiseen katsastamassa Stam1nan keikan. Kyllä taas huomattiin, että rentoutuakseen hyvällä (huom. ei fantastisella) keikalla ihminen tarvitsee hieman alkoholia. Rautakangen nielaisseena seisoin taaimmaisessa mahdollisessa rivissä ja tuijotin keikkaa. Kappaleen loputtua taputin. Keikan ja encoren jälkeen lähdin kotiin. Kauhulla seurasin räkäkännisten ihmisten määrää ja toivoin olevani kotona nopeasti.

Lauantai sujui hieman rennommissa tunnelmissa. Pakkasin kuvauskamat, heitin perinteisesti pohjoisen alueen festari-ilmastoa kunnioittaen pitkät kalsarit farkkujen alle, meikkasin itseni kuntoon ja lähdin festarialueelle. Huomasin vasta myöhemmin, että alkuiltaan pitkät kalsarit olivat hieman liioittelua, mutta illalla niitä olisi tullut ikävä. Simerock on tunnettu kylmistä festari-ilmoistaan, nyt kuitenkin alkuillan lämpötila näytti jopa +18 astetta.

Illan ainoana mielenkiinnon kohteena oli Firkus Sinlandian 45 minuuttinen show Lapin Kansa lavalla. Olin festarialueella hyvissä ajoin ja lyöttäydyin lavan läheisyyteen odottelemaan keikan alkua.

Show oli hyvä ja kuvatkin onnistuivat. Louis Cypherin ja Souci Jawsin keikka lämmitti kyllä mieltä. Vähän lihakoukkuja, hieman neuloja, pikkuisen roikutusta, dildon nielentää, genitaalien kuritusta ja muuta mukavaa. Hieman latisti tunnelmaa se selän takaa ja ympäriltä kuuluva "No hyii! Ei noi oikeasti mene edes läpi, jossain tässä feikataan." -keskustelut, mutta onneksi kuvaamiseen keskittyminen saa aina ympäröivän maailman vähän hiljenemään.

Kuvauksen jälkeen kerkesin istua kollegoiden kanssa alas ja nauttia anniskelualueen antimista. Kallista, mutta pitkän työviikon jälkeen hyvää. Tässä vaiheessa minulla ei ole vielä mitään tietoa siitä, että hyppäisin muutaman tunnin päästä benjihypyn. Ajatus alkoi kyteä mielessä pienesti, kun Erika istutti ajatuksen päähäni ja lupasi maksaa minulle benjihyppyni jos sitä lähtisin suorittamaan. Kahden tunnin ajan tuijottelin aina välillä korista hyppeleviä ihmisiä ja tunsin tuskanhien nousevan päälle. Pelkään korkeita paikkoja aivan saatanasti. Putoamisen tunne on yksi kauheimmista tunteista minkä tiedän ja näen putoamiseen liittyviä painajaisia useasti.

Jäin kuitenkin miettimään asiaa siltä kannalta, että jos haluaisin kovasti kokeilla suspensionia niin miksi en pystyisi hyppäämään benjihyppyäkin. Nyt voisi olla se once in a lifetime kerta suorittaa homma pois alta ja voittaa kaikki hirveät pelot. Lähdettiin katselemaan lähemmäs hyppytornia, että miltä se homma näytti ja kyselin vetäjiltä että onko koskaan sattunut haavereita ja pääseekö korilla myös alas jos ei pystykään hyppäämään. Lähdin käymään vessassa ja tajusin alitajuisesti jo tyhjenteleväni taskuja, kuten hyppyä ennen suositeltaisiin tehtävän. Olin jo päättänyt mielessäni suoriutua hypystä. Erika löi minun takaisin tullessani vetäjille rahat käteen ja sitten jo mentiin..

Viimeisessä kuvassa näkyy niin fiilikset ennen hyppyä. Pelonsekaista avuttomuutta ilmassa.

Kymmenen maissa allekirjoitin hyppysopimuksen ja sitten kengät pois jalasta, nilkkavaljaat sekä vyö päälle. Viimeisen kuvan ilme kertoo avuttomuudentunteista, joita koin ennen hyppyä. Rauhottelin itseäni sillä tiedolla, että a) selviäisin hengissä kuten muutkin hypänneet ja b) pääsisin korilla alas tilanteesta, jos en pystyisikään hyppäämään. Minun vuoroni tuli alle kahden minuutin odottelun. Sain käskyn mennä korille ja sitten jo noustiin 60 metriin. Kori heilui ja minua pelotti. Katselin maisemia, kädet tärisivät ja näin ihan liian kauas. Menin vielä vilkaisemaan alas, missä keltainen laskeutumisalusta oli hiirenpaskan kokoinen pläntti ihan liian kaukana minusta. 

Olin korissa ylhäällä 3 minuuttia ja neuvottelimme ylhäällä kanssani olevan miehen kanssa siitä hyppäisinkö vai en. Sanoin korin reunalla aikani seistyäni, etten pystyisi siihen, hengissäselviytymisluonto sanoo vastaan liikaa. Mies ehdotti, että kääntyisin selkä korin reunaa kohti ja hän pitäisi valjaistani kiinni ja taivuttaisi minua taaksepäin mahdollisimman pitkälle sekä päästäisi sitten irti. Putoan niin sanotusti luonnollisesti. Tällä sitten lähdettiin. 

Ja sitten mentiin. Hyi herranjumala. Olin ensin ihan varma että kuolen, sitten että taitan niskani sekä vielä että maailma loppuu ja universumi tuhoutuu. Mikään ei koskaan ole tuntunut niin pelottavalta. Sisuskalut kääntyivät ympäri ja olin varma, ettei putoamisen tunne lopu ollenkaan. Pomppasin vielä pari kertaa takaisinpäin ja sain triplamäärän kauhua osakseni.

Selvisin kuitenkin. Lohduttava alhaalta kuuluva "ojenna kädet minulle" sekä se, että joku tarttuu käsiisi kiinni, ei ikinä ole tuntunut niin hyvälle. Pian jo makasin keltaisella alustalla täristen ja nauraen. Onnistuin! Fiilis oli endorfiininen ja fantastinen. Ylitin itseni ihan totaalisesti.

Kädet täristen ja hysteerisesti naureskellen puin kengät takaisin jalkaani ja minulle valjaat pukenut nainen onnitteli rohkeudesta sekä kirjoitti mukaani kunniakirjan benjihypystä. Heti piti lähettää miehelle sekä äidille viesti, ettette ikinä arvaa mitä tein. Seuraava tunti kului vain hyppyä ja pudotusta päivitellessä. Tälläkin hetkellä putoamisen tunnetta muistellessa nousee tuskanhiki pintaan ja mietin miten yhtä aikaa kauheaa ja fantastista hyppy oli. Olen todella tyytyväinen, että hyppäsin ja ylitin näin itseni. Jännä olisi nähdä vielä video, jonka Erika kuvasi hyppäämisestäni :'D Sellaiset kesän toiset festarit siis. Yllättävän hyvä meininki.

Tuska 2012

Torstaina lensimme miehekkeen kanssa Helsinkiin suuntana Helsingin Suvilahdessa pidettävä Tuska Open Air Metal Festival. Itselläni laskuissa yhdeksäs Tuska ja neljäs yhdessä tuskailtu viikonloppu. Päätimme löysäillä ja hengailla torstain, sillä mitään shoppailutarpeita ei Helsinkiin liittyen ollut. Kävimme kahvilla yhdessä kantakahvilassamme, istuimme Hemingwaysin terassilla, söimme Helsingin vanhimmassa kiinalaisessa ravintolassa sekä illan päätteeksi kävimme vielä yksillä Villissä Väinössä. Onnistuneen ja hieman hiprakkaisen päivän jälkeen menimme ystäväni luokse torstain ja perjantain väliseksi yöksi.

Perjantai

Perjantaina mieheke päätti suunnata suoraan yöpymispaikasta Tuska-alueelle. Minä taas siirryin metrolla Helsingin keskustaan odottelemaan äitiäni kahden repun kanssa, jotta saisimme majoitettua tavarat hotelliin seuraavaksi kahdeksi yöksi. Oli muuten ihan ensimmäinen kerta, kun liikuin Helsingin keskustassa yksinäni. Pieni rovaniemeläinen tuntee itsensä aika pieneksi ja mitättömäksi Kampin vilinässä. Muistin taas, miksi viihdyn niin hyvin Rovaniemellä.

Naama pytinkiin ja Tuska-aluetta kohti. Lähdimme hotellilta äidin ja erään tuttavani kanssa suuntaamaan Suvilahteen metrolla. Perjantain bändeistä minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia, mutta olin iloinen että kerkesimme alueelle kolmeksi ja näin Barren Earthin keikan. Kyseinen bändi siis paikkasi Animals as Leadersia, jotka olivat myöhästyneet lennoltaan. Keikka oli hyvä ja ihastuin bändiin täysin. Barren Earthiä voisi kuvailla Opethin, Riversiden ja Swallow the Sunin yhteen hioutumaksi.

Pienellä anniskelualueella tapasi heti tuttuja. Rovaniemen porukka oli päässyt nauttimaan kesäpäivän virvokkeista ja päätimme suunnistaa pienelle viheralueelle anniskelualueen päähän istuskelemaan.

Tunti pari siinä vierähtikin kuulumisia kerratessa ja edellisiä Tuskia muistellessa. Miten kukaisenkin pitkä matka Rovaniemeltä Helsinkiin oli sujunut jne. Itse liikahdin nurmikkoalueelta ensimmäisen kerran vasta virittymään Hatebreedin tunnelmaan, joka hyppyhevillään hieman petti. Yhtye kuulosti hyvältä, niin kauan kuin lavalle ei katsonut. Siellä oli joukkio duracell-pupuja hassut lippikset päässä. Jenkkimeiningin bändi ja kuntoilumusiikiksi se sitten ristittiinkin.

Megadethin keikka oli myös aika pettymys. Inhoan itse nasaaliäänisiä laulajia (Bruce Dickinson, Brian Johnson jne.) eikä Megadethin Dave Mustaine tee tässä listauksessa poikkeusta. Harvinaisen heikot livelaulutkin vielä levylle verrattuna. No, menihän sitä kuutisen kappaletta olisikohan ollut ja sitten lähdimme suunnistamaan Italialaiseen ravintolaan syömään ja levolle.

Lauantai

Lauantaina sää oli hieman heikompi kuin edellisenä päivänä ja hupparia sai kaivella esille hotellilta lähtiessä. Lauantai oli myös päivä, jolloin itselläni oli kaikista eniten yhtyeitä nähtävänä. Päivä alkoi Metsatöllin keikalla. Keikka oli todella hyvä, matalat laulut toimivat livenä ja keikka oli eheä kokonaisuus tuttuja kappaleita. Näin vuonna 2006 yhtyeen esiintyvän ja sillä kertaa muistaakseni joko Sue tai Inferno-lavalla. Eivätkä säkkipillit soineet tuolloin yhtä nätisti, liekö ollut miksausessa vikaa.

Metsätöllin jälkeen katsoimme hetken aikaa Amoralia, joka oli aika pettymys. Yhtye osaa soittaa, mutta lavalla on yksi henkilö joka erottuu riveistä kuin pieru saharasta, sekä olemuksellaan että musiikillisella annillaan. Myötähäpeä kasvoi niin suureksi, ettei keikkaa voinut katsoa loppuun asti. Myöskään Anaal Nathrakh ei vakuuttanut live-esiintymisellään tietä sydämeeni.

Mokoma soitti päälavalla koko Kuoleman laulukunnaat levyn vuodelta 2006. Keikka oli kyllä hyvä, mutta itse pidän enemmän Mokoman Luihin ja ytimiin-levystä, joten monta sellaista kappaletta jonka olisin halunnut kuulla jäi kuulematta. Tämä oli ensimmäinen Mokoman keikka, jonka muistettavasti olen nähnyt kokonaan. Edellisen kerran Tuskassa 2008 missasin Mokoman seisoskellessani jonottamassa sisäänpääsyä porteilla ja vuonna 2006 olin muistaakseni jollain toisella keikalla Mokoman aikoihin. Myöskin jossain taannoisessa Simerockissa vuonna ties mikä olen nähnyt Mokoman, mutta muistikuvia tapahtumasta ei kovinkaan paljon ole.

Mokoman jälkeen kävimme anniskelualueella palelemassa sekä yritimme sivukorvalla kuunnella Hornaa, joka ei aivan vakuuttanut liveshowllaan. Ennen Sonata Arctican keikalle menoa katsoimme hetken aikaa Battle Beastin keikkaa. Oikeasti, mitä ihmettä? Meni hetken aikaa tajuta, että lavalla onkin nainen eikä mies laulajana.. Vai olikohan sittenkään :D

Sonata Arctica veti varman ja turvallisen keikan, siitäkin huolimatta, että bändin omat vaatteet ja soittimet olivat jossain päin Eurooppaa. Ei ylläreitä ja ehkä pikkuisen laimea meno, mutta tulipahan kuitenkin nähtyä. Ei aiheuttanut samanlaisia säväreitä kuin Kemissä 2010 tai Tuskassa 2008 ja 2006. Suurimmat sävärit keikan aikana aiheutti alkanut vesisade lauantaille joka jatkui iltaan asti.

Kävin katsomassa Swallow the Sunin keikkaa jonkin aikaa. Yhtye on levyltä aivan mahtavaa kuunneltavaa, mutta livenä aivan perkeleen unettava. Plus tavarivistä ei paljoa näkynytkään niin oli sama lähteä hakemaan ruokaa ja katsastamaan Behemothia.

Behemothin keikkaan olin asettanut paljon toiveita. Ei olisi kannattanut, sillä paskaisen kebab-sattumuksen jälkeen ei hirveästi lämmittänyt kyllä väljähköksi jäänyt keikka. Olin tosiaan ostanut suolaisen hintaisen kebabriisiaterian ruokateltasta ja istunut juuri syömään, kun lokki iski. Lensi yli ja paskoi suoraan suoraan. Se vitutuksen määrä oli niin käsin kosketeltavissa. Onneksi kuitenkin kaksi hyvää puolta, ei tarvinnut syödä pahaa kebabia loppuun ja sain loppu viikonlopun ajatella, ettei se salama iske kahta kertaa samaan paikkaan.

Behemothin pettymyksen jälkeen oli luvassa Sabaton, jota miehemme kanssa olemme vuoden 2009 Tuskan jälkeen odottaneet innokkaasti uudelle keikalle Suomeen. Keikka ei ollut aivan niin energinen kuin 2009, mutta hyvä kuitenkin. Yhtyeen jäsenten vaihtuminen ei nähtävästi vaikuttanut live-esiintymiseen kovinkaan paljoa ja keikka katsottiin melkein loppuunsa asti, vaikka vettä tuli vaihtelevalla voluumilla pienissä kuuroissa.

Lauantain lookkia. Testailin, miltä olisin näyttänyt Ramin Kuntopolun riveissä. Vaikka aamulla jouduinkin tunkemaan hotellista mukaan ottamani hupparin laukkuun, sitä tarvittiin uudestaan jo iltapäivällä. Ensimmäistä kertaa Helsingissä Tuskassa paleli. Varsinkin, kun tähän lisättiin vielä lauantai-iltana satanut vesimäärä niin johan oli kylmää ja kosteaa.

Sunnuntai

Sunnuntaina oli sitten vuorostaan lämmin. Farkut ja hiaton Suicide Silencen paita saivat toimia festarivaatteina sekä hirveä läträys kolmikymppisen aurinkorasvan kanssa.

Sain päivän aikana vähän helpotettua kesän aikana vaivihkaa hankittua t-paitarusketusta. Aina pitäisi viettää aurinkoiset päivät hiattomalla paidalla, ettei saa sellaista työmiehen t-paitarusketusrajaa.

Päivän ensimmäinen bändi oli Suicide Silence, joka teki minuun vaikutuksen. Seurattiin keikkaa kauempaa, mutta liveveto kuulosti menevän aivan nappiin. Sunnuntaipäivä jatkui Apocalypticalla, joka veti suhteellisen Metallica-coveripainotteisen keikan. Hyvä silti, ei siinä. Katseltiin molemmat keikat lähinnä isommalta anniskelualueelta, jonne hieman eksyttiin, kröhm. Itselleni ei ollut mitään alleviivattua aikatauluista, joten siirryimme pienelle anniskelualueelle istuskelemaan kesäpäivää eteenpäin. 

Sain jossain vaiheessa viestin, jossa suositteltiin minun menevän Huoratronin keikalle, sillä se nimittäin kuulosti sopivan musiikkimakuuni. Ilman mitään ennakko-odotuksia siirryin Huoratronin keikalle ja olihan se kova! Jos en olisi näin vanha, kalkkiutunut ja kipeä niin olisin ollut edessä tanssimassa. Odotukseni Ministryn keikasta olivat kovat, eivätkä ne valitettavasti täyttyneet. Lähdimme noin puolen tunnin jälkeen jatkamaan matkaa yöpymispaikkaamme.

Sunnuntai-iltana pitkän anniskelualueistuskelun päätteeksi poltin hieman hiusrajaani sekä kärsin pienoisesta krapulanpoikasesta kymmeneltä illalla. Hyvä niin, eipä aamulla ennen seitsemää herätessä ollut enää mitään oloja.

Maanantai

Maanantaina siirryimme metrolla ja lentokenttäbussilla kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää ja kotimatkaa. Aamupala lentokentällä ja nokka kohti lentokonetta. Oli niin ihana päästä Rovaniemelle, kun laskeutuessa ei näkynyt mitään muuta kuin metsää ja hiljaisuutta.

Vaikka reissu olikin hauska ja ihana, niin kyllä sitä kotona viihtyy, ainakin tällainen sohvaperuna kuin minä. Helsingin hulina on niin kova, etten kyllä itse jaksaisi siellä pitkään viihtyä. Näin pelkästään yhdessä metrollisessa porukkaa sen verran, kuin näen täällä normaalipäivänä, jos töitä ei lasketa.

Postauksesta tuli kyllä kilometrimittainen, mutta johan se korvaa sen, etten ole kerennyt tällä viikolla muuta postaillakaan. Olen tehnyt todella pitkiä työpäiviä ja pitänyt pyhänä päätöksenä olla avaamatta konetta illalla kotiin tullessa. Tämä siksi, etten tuhlaisi kahta viimeistä hereilläolo tuntia netissä surffailuun. Saa nähdä, työrupeama jatkuu varmaan yhtä infernaalisena vielä tämän kuun, mutta eipähän pääse laiskistumaan!