Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulttuuri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulttuuri. Näytä kaikki tekstit

perjantai 18. joulukuuta 2015

Lokakuussa Amsterdamissa




Viime keväänä ostimme Mursun kanssa liput Trailer Park Boysien keikalle Helsinkiin lokakuulle. Pohdimme, että kun täältä kaukaa pohjoisesta on matkaa jo tonne isolle kirkolle, niin sama ois lähteä niillä liukkailla jonnekin kauemmaskin reissuun. Lätisimme Amsterdamista, jossa olen itse käynyt edellisen kerran 2009 keväällä ja joka on minulle paikkana tuttu. Mursu kun ei ollut käynyt Norjan kalareissua kauempana maailmalla, niin mietimme jotain minulle tuttua matkakohdetta aloittajaisiksi. 

Kesällä sanoin sen ääneen: "Mulla on rahaa, tilataan ne lentoliput nyt. Muuten me ei lähdetä koskaan." Ja niin me ostimme Helsinki - Amsterdam lentoliput ja jäimme jännittämään reissuun lähtöä.

Lokakuu tuli pirun nopeaa, yhtäkkiä se oli jo ihan nurkan takana, eikä meillä ollut hotellia eikä bussilippuja. Päätimme, että budjettisyistä Onnibussi veisi meidät etelään ja varaisimme mahdollisimman halvan majoituksen, kunhan ei hostellin kuudentoista hengen huoneeseen joutuisi.

Ja reissuunlähtöhän on vähän niinkuin aloittaisi omakotitalon rakennusta. Koskaan ei tiedä mitä on tulossa. Soiko sävelet yhteen ja miten ensimmäinen pitempi reissu luonnistuu kaksistaan. Mutta piru että oli mukavaa! Rauhallista, stressitöntä ja kiireetöntä. Kohtuu hektistä elämää itse elävänä kaipasinkin sitä, että ei tarvinnut herätä aamupalalle, vaan saatiin posottaa unta niin pitkälle kun sitä riitti ja lähteä sitten vaeltelemaan kylille katsellen aamupalapaikkaa paikallisista kahviloista. Nukuttiin 8-11 tuntia perillä ollessa jokaisena yönä ja olo oli reissusta tullessa niin levännyt kuin vain voi.

Lauantaiaamuna odoteltiin bussia, joka vei meidät linja-autoasemalle. Huomiona minimaaliset matkakassit, koska meillä oli mukana vain käsimatkatavaroiksi luokiteltavat nyssykät. 1,5 viikkoa kassillisella vaatteita, pärjäsi yllättävän hyvin.

8h bussimatkan kyllä kestää, mutta ensi kerralla voisi sitten vaikka lentää. Olin itse tullut perjantai-iltana jo parisen tuntia henkilöautolla ja siihen yhdistettynä 8h bussissa lauantaina, niin oli aika naatti olo Helsinkiin selviytyessä!

Lauantaina klo 17 aikoihin Helsingissä.
Napattiin helsinkiläistynyt ystäväni mukaan Memphikseen syömään ja opastamaan meidät majapaikkaan.

Sunnuntaiaamuna aamupalalla yöpaikassa.

Kävimme nukkumassa ystävättäreni mummilassa ja kiertelimme sunnuntain kauppoja sekä kävimme syömässä ennen Kulttuuritalolle Trailer Park Boysien keikalle suuntaamista. Illalla suunnistimme takaisin majapaikkaan nukkumaan pariksi tuntia ja heräsimme ennen sianpieremää matkailemaan kohti lentokenttää maanantaina.

Mursu oli elämänsä ensimmäistä kertaa lentokoneessa tuon Helsinki - Amsterdam välin, molemmat olimme nukkuneet niin vähän, että koko lento meni nukkuessa. Itse heräsin välillä vain tirpasemaan ilmaiset kitkerät kahvit ja jatkoin unia. Heräsimme vähän ennen laskeutumista ja suunnistelimme Schipholin lentokentältä junalla parinkymmenen minuutin matkan Amsterdamin juna-asemalle.

Juna-asemalla totesimme matkaväsymyksen olevan niin hurja ja hinku hotelliin hirviä, että otamme vaan taksin asemalta hotellille. Ei jaksa aloittaa ensimmäistä päivää sotkeutumalla kartan ja raitiovaunun kanssa. Taksikuskille osoite käteen ja kohti hotellia. Hotell Sipermann oli BudgedPlaces.comin kautta löytynyt pienehkö hotelli lähellä isointa museokertymää ja kaikki oli pienen kävelymatkan päässä.


Hotellihuoneen designilla ei kyllä pääse leveilemään, ja se että joku yskäisi aulan tiskillä, kuului huoneeseen asti. Muutoin pienehkö huone haukkui kyllä hintansa ihan kelvoksi. Wifi toimi eikä aamupala kuulunut hintaan. Ensimmäisenä aamuna hotellihuoneen ikkunan eteen kasattiin rakennusteline ja kasa ulkomaalaisia miehiä kertyi aina klo 10 jälkeen notkumaan, lätisemään ja leikkimään tekevänsä töitä. Kävimme huoneessa lähinnä nukkumassa, sillä nähtävää itse kaupungissa oli niin paljon.


Joka aamu mietimme hieman, että mitä temme ja mihin lähdetään. Päivien suurimmaksi iloksi kuitenkin muodostui se, että katsotaan minne jalat vie. Mukavannäköinen pubi, mennään sinne, katso mikä liike tuolla, piipahdetaan siellä. Etukäteen katsottuja vierailupaikkoja olivat lähinnä museot, ostoskatu, torikatu, kidutusmuseo sekä Heineken Experience.



Maanantaina majoittauduimme, kiertelimme pitkin keskustaa ihmettelemässä sekä löysimme valehtelematta kaupungin parhaan burgerimestan, Bar B:n. Kävimme syömässä siellä toisenkin kerran reissuviikolla. Päivän kokonaissaldoksi tuli 10 km verran haahuilua ja kiertelemistä.



Ennen kuin tiistai valkeni (ja työmiehet tulivat kasaamaan rakennustelineitä hotellihuoneen ikkunan eteen), olimme ottaneet 11h unta palloon. Näin normaalisti 6-8h nukkuvana, voin sanoa että teki kyllä hyvää.

Todella terveellisellä aamiaismuffinssilla :3


Ruokailemassa tiistaina pikaruokapaikka Freakin' Freshsissä, josta löytyi sekä pizza slaisseja että erilaisia pastoja sekä valkosipulileipää.



Tiistain ohjelmistossa oleva kidutusmuseo oli mielenkiintoinen nähtävyys. Museo itsessään oli muutamassa kerroksessa oleva huoneisto, jossa esiteltiin keski-aikaisia kidutusvälineitä. Hinnaltaan olisi voinut olla edullisempi verrattuna laatuun, mutta tuli nyt vihdoin nähtyä. Monen välineen kohdalla meni kylmiä väreitä pitkin selkäpiitä, kun mietitytti että oliko tarkoitus kiduttaa vai laittaa kidutettava hengiltä tuskallisen hitaasti.



Keskiviikkona kävimme aamupalalla pienessä pubissa, kiertämässä Albert Cuypstraatin torikojutien tarjonnan sekä pitämässä sadetta sen varrella sijaitsevassa pubissa. Vettä tuli enemmän tai vähemmän koko päivän, mutta torikatu oli ainakin hieman väljempi kuin normaalisti. Rembrandt pleinin happy hour tarjosi olutta ja viiniä 2€/lasi ja pysähdyimme sinne reunalle lepuuttamaan jalkoja sekä ihmettelemään maailman menoa.


Löysimme keskiviikko päivän päätteeksi myös maailman tylsimmän sekä geneerisimmän Rancho Steakhouse nimisen ravintolan kauppakadun varrelta. (Kuva alla). Ruoka näyttää hyvältä, mutta maku ei hivellyt kyllä yhtään nystyrää missään.




Torstaina kävimme Stedjikin nykymusessa (kuva yllä) pörräilemässä muutamam tunnin. Arvoimme sen ja Van Gogh museon välillä (kuva alla) ja päädyimme nykytaiteenmuseoon, sillä Van Goghin maalausten äärelle oli ihan perkuleen pitkä jono. Rento mukavuusmatkailu for the win. Tietämättömille tiedoksi, että olen reissannut lähinnä äitini kanssa, jolle taide on kaikki kaikessa. Lomakohteet on valittu museoiden, raunioiden ja kirkkojen mukaan, niin nyt on kiva löysäillä max kahdella museolla viikossa. Edellisen kerran Amsterdamissa ollessani kävimme katsomassa Van Goghit ja Vermeerit, niin nyt pystyi jättämään välistä.



Kansallistaiteenmuseon ohitimme myös.



Vuohenjuusto-tomaatti-kinkkuleipää museokierroksen jälkeen kera kahvin.
Torstai-iltana menimme toista kertaa syömään Bar B:hen, päädyin itse tällä kertaa salaattiin pihvillä.
Aivan huippu pikaruokapaikka, jossa sai vitosella tuommoisen hullun kulhon ruokaa. Sais olla Suomessaki vastaavia.

Perjantaina lähdimme etsimään lounasta ja päädyimme Eazie'sille syömään tosi tuhdit kulholliset nuudelijuttuasioita. Hirmukokoinen annos ruokaa maksoi vajaat viisi euroa ja vähän piti jättää lautasellekin, ettei tullut vedettyä kauhiaa ähkyä ennen Heineken Experienceä.


Heineken Experiencen jono, joka onneksi muodostui vasta sen jälkeen kun olimme päässeet sieltä jo ulos. Oli hyvä idea mennä ihmisten aikaan (muistaakseni puoli kaksi), koska tuo jono muuttui kello neljäksi aivan infernaaliseksi.



Tutustuimme oluen valmistamisen historiaan sekä saloihin Heinekenin osalta ja meikä siellä pyörittelee mäskiä. Yllä myös ainut yhteiskuva koko reissulta, kun sattui osumaan kokovartalopeili kohalle.






Viimeisenä iltana toteutetimme miun ainoan ison toiveen matkalta, eli kanaaliristeilyn. Kunnon turistimeininkiä. Olisi voinut aloittaa reissun tällä, niin muutama näkemättä jäänyt mutka olisi ehkä tullut vielä kierrettyä keskustasta.



Viimeisenä iltana kävimme myös syömässä reissun huonoimmassa ravintolassa. Kuiva kengänpohja pihvi osoittautui reissun kalleimmaksi ruuaksi, jota ei huuhtonut alas edes ruuasta huomauttamisen kompensaatioksi saatu tequila shotti.


Sunnuntain lähtöpäivä tuli hirveän nopiaa vastaan. Yllä olevassa kuvassa Mursu seisoskelee hotellin pihalla laukku pakattuna ja olemme lähdössä sompailemaan aamupalalle sekä kohti Schipholin lentokenttää. Mursu meinasi jäädä junaan Rotterdamiin, sillä ovi sulkeutui ruuhkan takia juuri välistämme. Junat pysähtyvät aivan olemattoman ajan asemilla ja kyytiin sekä pois pitää olla hyppäämässä hyvin nopeasti. Onneksi kauhialla hädälläni sekä huitomisellani onnistuin saada konduktöörin päästämään vielä vaunussa olevat matkustajat viereisen vaunun ovesta ulos ja siitäkin selvittiin säikähdyksellä.

Olimme perillä Helsingissä illalla ja majoittauduimme tuttavapariskunnan luona yön, ennen kuin lähdimme maanantaina aamupäivästä Onnibussilla kohti Oulua.

Semmoinen reissutiivistys se. Suurin osa ajasta meillä kului ihmettelemiseen, tuijottelemiseen sekä kaupoissa kiertelemiseen. Huonoja shoppailijoita olimme kuitenkin, sillä molemmilla tarttui mukaan vain muutama tuliainen, Mursu osti hupparin ja mie neuletakin. Se siitä suuresta suunnitelmasta uusia vaatekaapin sisältöä, mutta ei kyllä mie ja Damin beigensävyinen muotikaan oikein kohdattu.

Uusia seikkailuja odotellessa <3

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Pääsiäinen


Kevätfiilis iski jostain takavasemmalta ennen kuin kerkesin edes loskasäitä kiroilla. Se kyseinen keväinen ja aurinkoinen päivä meni kyllä sisällä töissä nökötellessä, mutta jotain siitä jäi. Kävelin nimittäin kukkakauppaan ja ostin rehun. Ja nyt yritän epätoivoisesti pitää sitä hengissä. Sanomattakin selvää, ettei keväänsymboli näytä yhtään enää samalta kuin alempaa kuvaa räpsäistessä, vaan tekee hiljaista kuolemaa keittiönpöydällä.

Mie en oikein tykkää keväästä. Kaikkialla on jonkun tovin harmaata ja loskaista. Kaikki talven sisällä piilotelleet vetäytyvät koloistaan ihmisten ilmoille ja piristyvät jotenkin maagisesti suureen kukoistukseensa. Mie vedän ikkunaverhot kiinni ja nautin hiljaisuudesta henkilökohtaisessa luolassani.


Toinen keväänsymboli oli kyllä se, että vietimme Mursun kanssa vuosipäivää tuossa viime kuussa ja sain hänet vielä koko pääsiäiseksi Rovaniemelle kanssani. Mursusta ja sen seurasta mie kyllä tykkään, oli vuodenaika mikä tahansa.



Pitkänä perjantaina oli auki lähinnä taidemuseo, joten lähdimme sitten käymään Korundissa ihailemassa Markus Copperin Kursk -teosta. Olemme teoksen kanssa tavanneet ensimmäisen kerran jo Kiasmassa viime vuosikymmenen tuolla puolella ja olen aina täysin haltioitunut siitä, miten joku voi saada aikaiseksi jotain niin koskettavaa että pelottavaa yhtä aikaa. (Kuva alla.)





Kävimme pääsiäisviikonlopun lauantaina testaamassa Kauppayhtiön Pureburger hommia. Nyt lankesi kyllä minun täydet pisteet Rovaniemen purilaispaikoilta tuonne. Cheese Burger ja ranut hellyttivät lomalaisen sydämen kera nokareen aioli dippiä.


Meikä on pallinaama ja arvatkaa olenko ottanut yhtään asukuvaa? En yhden yhtä! Yritän kirjoittaa itsestäni tässä taiteen kandia kevään mittaan ja saada sentään jotain aikaiseksi elämässäni. Turhautumisen määrä on käsinkosketeltavissa. On vaan niin helppoa valua liikkeelle nököttämään ja leikkiä täyspäiväistä (ei täyspäistä) yrittäjää. Ja iltaisin käydä töissä tai harrastaa liikuntaa, sillä jälkimmäinen näyttää nostattavan edes jotain mielihyvään viittaavia endorfiineja kehossani.


Ja maanantaina tein hampurilaiset jättijuustosämpylöistä itse. Postauksesta päätellen sanomattakin selvää, että pääsiäisen jäljiltä on tuota liikuntajalkaa vipattanut. Tuli syötyä kyllä sen verta hyvin ja loikoiltua.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Kulttuuriviikonloppu Helsingissä


Kävin viikonloppuna pyörähtämässä pikaisen kulttuurireissun Helsingissä. Pääasiallisena matkan kohteena oli lauantai-illan Cirque du Soleilin Quidam esitys Hartwall Areenalla, mutta kerkesimme kultturoida mamman kanssa lauantaipäivän lävitse.


Hyppäsimme yöjunaan perjantai-iltana ja olimme perillä Helsingissä varhain lauantaiaamuna ja aamun suurimmaksi haasteeksi osoittautui löytää paikka, josta saisi aamupalaa. Olimme laskeneet aamupalan rautatieaseman kahvilan varaan, mutta sen paikalle parhaaseen sijaintiin oli lyöty Burger King, joka tyrmistytti meitä molempia suuresti. Löysimme kuitenkin lopulta pienen pyörimisen jälkeen Kohtaamispaikka nimisen kahvilan, josta sai aamupalaa ja huonosti junassa nukuttua yötä vastaavan määrän kahvia.



Päivän ensimmäinen kulttuurikohde oli Kiasma, jossa vierähti päälle pari tuntia ihastellen Robert Mapplethorpen valokuvanäyttelyä sekä kahden muun ylemmän kerroksen taideteoksia kaikessa rauhassa.





Mapplethorpen valokuvat ovat yksinkertaisesti upeita. Omaa silmää miellyttävät erityisesti todella tarkat sommitelmat, kontrastisuus ja mustavalkoisuus. Osa kuvista oli aseteltu niin symmetrisesti, että vähempikin tarkkuus olisi huokailututtanut perfektionistia.




Kiasma oli remontin jäljiltä auennut juuri edellisenä päivänä, joten ruuhkaa alkoi pukata puolen päivän jälkeen museolle. Kerkesimme kuitenkin alta pois puoli yhden aikaan ja lähdimme nakkaamaan tavaroita hotellihuoneeseen säilöön.


Ainut asia mitä shoppailin Helsingin reissulta oli Mapplethorpen valokuvalla varustettu jääkaappimagneetti. Olen jostain syystä alkanut vahingossa keräilemään erilaisia taiteeseen ja taideteoksiin liittyviä jääkaappimagneetteja.


Kävimme nakkaamassa tavarat hotellihuoneeseen ja syhkimme Ateneumiin katsomaan Sibelius-näyttelyä, joka osoittautui kohtuulliseksi sillisalaatiksi. Pikkusen kaikkea esillä, hyvää ja huonoa, suuremman elämyksen tarjosi tällä kertaa ehkä Ateneumin kahvilan suklaarouhekakku sekä kahvit.


Ateneumin jälkeen kävimme Amarillossa syömässä ja suuntasimme sen jälkeen Pasilaan Hartwall Areenalle. Cirque du Soleilin esitys oli yksinkertaisesti huikea. Loppuu sanat ja adjektiivit sen kuvailemiseen mihin ihmiskroppa on kykeneväinen. Tykkäsin siitä, että esityksen alku oli jopa hieman pelottava ja tarinan haikeus kantoi läpi esityksen omantyyppisine huumorinpilkahduksineen.


Sunnuntaina suuntasimme hitaan aamiaisen ja hotellihuoneen luovutuksen jälkeen lentokentälle odottelemaan päivälentoa takaisin Rovaniemelle. Oli sopivan tiivis ja hektinen Helsinki-viikonloppu, en itse kovasti nauti hirveistä määristä ihmisiä, joten kestän pääkaupunkiamme yleensä vain pienissä annoksissa ja kohtuu harvoin.