Näytetään tekstit, joissa on tunniste menovinkki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste menovinkki. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

"Linjausmusta" näyttelynavajaiset


Perjantaina oli työkaverin (työystävä kuulostaa tosi omituiselta, vaikka minusta ollaan enemmän ystäviä kuin kavereita) näyttelynavajaiset Varjo Galleriassa. Suosittelen käydä kurkkaamassa, jos sattuu olemaan rovaniemeläisiä tai paikkakunnalla. Mustalla todella pigmenttisellä tatuointimusteella tehtyä tatuointitaidetta sekä maalauksia.


Tuli perjantaina ihan hirmu kiirus polkia töistä kukkakaupan kautta kotiin syömään ja sitten näyttelynavajaisiin, mutta kerkesinpäs. Vein violetteja kukkia tuomiseksi sekä olin niin polleana ylpeydestä kuin työkaveri voi loistavasti onnistuneesta näyttelystä vain olla.



Kotiuttaisin nuo kädet nanosekunnissa, jos oisin varoissani. Kevyesti heittämällä lempparityöni näyttelystä pienen mustan pääkallomaalauksen kanssa (jota ei näy tässä kuvassa).

Työt olivat upeita, tuttuja oli avajaisissa sekä avajaisvieraita viihdyttänyt Astral Shepherds oli miellyttävää kuunneltavaa. Kaikin puolin mukava perjantai-ilta.


Lauantaina kävin kokeilemassa viiden tunnin verran burleskikurssia. Tuli huomattua, että tuo itsetunto (ja naisellisuus) on vielä hukahkossa, ehkä se sieltä joskus löytyy. Tunsin itseni yhtä sulavaksi kuin silloin, kun Kreivitär opetti minulle ensimmäistä kertaa tankotanssia. Oon kehonkieleltäni rento kuin rautakanki ja sulava kuin limainen silakka. Mutta siitä ei sen enempää eikä kuviakaan!


Ps. Uusi "vesileima" kuviin tuli pyöräytettyä. Aika perus, enkä saanut logoani yhdisteltyä siihen oikein mitenkään nätisti. Mutta ainakin kuvan alkuperä näkyy selkeästi. 

Onko ihan jees? Vihaa, rakkautta vai neutraaliutta? Kaipaavatko sinusta kuvat vesileimoja?

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Näyttelyn avajaiset ja Oleanna näytelmä



Kävimme tiistaina Veli-Matti Varjon näyttelyn avajaisissa Arktikumissa. Katsoimme tyvärten kanssa upeasti valmistetut lasityöt läpi ja kuuntelimme musiikkiesitykset. Mies ja kitara esityksen kaksi kuvaa löytyvät tuolta valokuvausblogin puolelta.


Näyttelynavajaisseurana Erika ja Johanna.
Taiteilija itse. Täältä löytyy hänen ylläpitämänsä Varjo Gallerian nettisivut.

Arktikum on kyllä kaunis rakennus, kun sinne eksyy oikealla hetkellä. Pari kuvaa vuodelta 2011 Arktikumin julkisivusta löytyy myös täältä

Kulttuurikevät on aloitettu, sillä tiistain näyttelynavajaisten lisäksi kävin katsomassa Lapin ylioppilasteatterin Oleanna näytelmän ensi-illan perjantaina. (Facebook event täällä.) Esityksiä on jäljellä vielä rutkasti, jos joku rovaniemeläinen sattuu tätä selailemaan. Oli katsomisen arvoinen näytelmä, vaikka alku lähtikin hieman konstikkaasti liikkeelle. Juoni ja käänteet keräsivät tuulta siipiensä alle puolen välin jälkeen, kun tarina alkoi nopeasti eskaloitua. Näytelmä jätti miettimään valtaa, syytöksiä sekä oikean ja väärän häilyviä rajoja.

(© Pasi Hakkio. Kuva täältä.)

Hymyilyttää kovasti, kun joku on eksynyt blogiin ja käynyt klikkailemassa noita "En jaksanut lukea"-merkintöjä postauksiin. Yritys on ilmeisesti ollut kova, mutta eihän sitä aina jaksa :D Hyvähän se on ilmaista jos on ollut ihan kuollettavan tylsää. Osa on sentään jaksanut kuvat käydä selailemassa ilokseen. Sori, meitsin elämä ei ole mitään high class glamouria, suuria tunteita ja kalliita shoppailuja. Varsinkaan tässä kuussa, kun kuukauden rahamenot ovat suurennuslasin alla. Yritän budjetoida mihin rahaa menee ja teenkö turhia hankintoja sekä mistä voisin luopua.

En ole harmikseni saanut aloitettua vielä juoksuhaastetta, sillä nenä on vieläkin aivan tukossa, kurkku karhea ja flunssa hiertää aikalailla. Toivottavasti sitten ensi viikon puolella.

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Ale ry presents: Headbanger's Boozing Night X

Menovinkki rovaniemeläisille! Tänään paikallisessa rockravintola Grandessa pärähtää Headbanger's Boozing Night X. Facebook event täältä. Olen hieman varovaisesen optimistisesti innostunut, sillä industrial vaikutteinen metalli kiinnostaa ja venäläisellä poppoolla on viulu mukana kokoonpanossa.


Black Light Discipline
(Kuva täältä.)

(Kuva täältä.)

(Kuva täältä.)


. : ♪♫  ♬♪ : .