Näytetään tekstit, joissa on tunniste flunssa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste flunssa. Näytä kaikki tekstit

lauantai 26. elokuuta 2017

Kesä 2017


Kesä oli ja meni, ja mitä vauhtia se menikin. Ei kerennyt edes bloggailla! Ei lomaa ja töiden ohella enimmäkseen päiviä jolloin ei kerennyt oikein tehdä mitään ihmeempää perus arjen lisäksi. Aluksi oli ihan pirun kylmä ja facebook pelotteli lumisateella kesäkuun kunniaksi. Mursu lomaili heti kesäkuun alkuun kolme viikkoa, joten kylmäksi jäi hänenkin kesälomansa.


Yritettiin kuiten paikkailla kylmää säätä käymällä ulkona syömässä sekä viettämällä viikonloppuja yhdessä. Nähtiin koko kesän aikana useampi potentiaalinen tuleva yhteinen koti ja tuntui että uskokin alkoi loppua sopivaa asuntoa etsiessä. On ihan mahollista tehdä asunnon etsimisestä aikaa ja hermoja vievä harrastus! Aina oli liian vanhaa, liian pientä, autopaikattomia, kalliita jne. tarjolla. Kahdeksan näyttöä ja reilusti toistakymmentä yhteydenottoa, sähköposteiluineen ja soitteluineen tuli suoritettua vajaaseen kahteen kuukauteen.



Yritin lepuuttaa lomatonta ja ressistä pääkoppaa syömällä hyvin, lukemalla ja lepäämällä aivoja Skamin jaksoihin upoten aina kun vain päiviltäni kerkesin. Sekä valmistelin mahdollista muuttoa pienillä täsmäiskuilla yksiöni siivoamiseen. Uunin siirtoa, ikkunoiden pesua jne.


Luin Marko Annalan Värityskirjan melkein ahmien. Keväällä aloitettu Katja Ketun Kätilö on sen sijaan vieläkin kesken, tosin kyllä kovan väännön alla. Luulen voittavani tämän taistelun pian ja pääseväni seuraavan opuksen kimppuun.



Täytin kesäkuussa juhannuksen tienoilla 27 vuotta Mursun kotikylällä vieraillessa. Ja heräsin siihen, että Mursu tuli houkuttelemaan minua aamuisille lättykesteille synkkäreideni kunniaksi. Ihana ylläri miehekkeeltä joka normaalisti koisaa aina pidempään kuin mie. Ei tunnu yhtään kyllä 27-vuotiaalta, aikalailla päin vastoin!


Kävimme Tuska festareilla Helsingissä kesä-heinäkuun vaihteessa, siitä enemmän ihan omassa postauksessaan. Järkkäsimme toisen kaason kanssa rakkaalle ystävällemme polttarit heinäkuun loppupuolella ihanalle syrjäiselle mökille. Ja heinä-elokuun vaihteessa, pitkän etsinnän jälkeen, muutimme yhteiseen kotiin Mursun kanssa.


Uusi koti on ihana. Meidän näköisemme tilava kaksio saunalla ja lasitetulla parvekkeella. Makuuhuone on vielä kohtuu autio, vaatehuoneessa on tavaraa mikä sinne ei kuulu, meillä on yksi ylimääräinen pöytäryhmä eikä yhtään mattoa vielä lattialla, mutta hyvä tästä tulee! Lupasin taas muuton ohessa että a) seuraavan kerran muutan vasta omistusasuntoon sekä b) en ikinä enää osta mitään. Mutta eiköhän tässä ala jo pikkuhiljaa toipua. Ainakin tylsyyteeni selailin eilen Wishiä..

Ekat kolme viikkoa samassa asunnossa ovat menneet yllättävän iisisti. On jännittävää olla viimein yhdessä osoitteessa melkein 3,5v yhdessäolon jälkeen! Oon ehkä vielä vähän pihalla kesän kiireiden jälkeen ja päivät juoksevat vaan ohi vauhdilla.


Viime viikonloppuna rakas ystäväni meni naimisiin, siitäkin omassa postauksessaan myöhemmin. Stressi koko kesästä laukesi maanantaina pitkän työpäivän päätteeksi migreenikohtaukseen ja nyt mie makaan sohvalla flunssasena ja räkäsenä kolmatta päivää parantelemassa itseäni. Kroppa päätti siis sanoa, että nyt nainen pysähdyt. Ja mie sanon että tuntuu siltä kuin poskionteloihin ois pysähtynny jotain! Hyi hyi, lisää kuumaa vettä hunajalla.

"Kolmas päivä samojen seinien sisällä" - tyhjä tuijotus.

torstai 5. helmikuuta 2015

New hair


Viime perjantaina menin kampaajalle ja repäisin itselleni uuden hiustenvärin.

Last Friday I had an appointment with a hairdresser and got myself a new hair color.




Hiusten väri on Elumenin kirkas kylmä pinkki. Oikean sävyn saavuttaminen vaati värinpoiston ennen itse  värin päähän lätkimistä. Suhtauduin vähän skeptisesti värinpoistoon ja siihen mitä se saa aikaiseksi, mutta jo yksi käsittelykerta teki minusta vienosti oranssiin taittuvan porkkanablondin. Vielä värinpoiston jäljiltä kampaajan kuivailleissa tukkaa pohdin, että haluaisinko sittenkin vetäistä tukan kirkkaan vihreäksi, mutta päädyin kuitenkin sitten punertavaan sävyyn pienen harkinnan jälkeen.

The hair color is bright cold pink from Elumen. To reach the right tone with the hair color, the hairdresser needed to remove my existing color. I was a bit skeptic if it would work but even the first color removal caused my hair to be a really bright color of a blondish carrot. After it had been done, I was still wondering would I like to dye my hair with really bright green. But in the end I decided to go with this color.


Alkuviikon olen taltutellut sunnuntaina päälle hiipinyttä flunssaa makoilemalla sohvalla ja huomenna olisi tarkoitus syöksähtää autolla (joo tiedän, tie vapaaksi, olen ratissa ja pahoittelen jo valmiiksi) Mursun sotilasvakuutusta sekä valajuhlallisuuksia seuraamaan. Ajan autoa keskimäärin kolme kertaa vuodessa joten jännän äärellä ollaan, taas.

The beginning of the week I have been sick. I have mostly been laying on the couch since Sunday and tomorrow I am suppose to drive (yes I know, free the road, I am behind the wheel and I am already apologizing) to see Walrus's soldier vow and see the celebrations with it. I drive a car like about three times a year so we'll see what happens.

torstai 30. toukokuuta 2013

Parantumisia


Flunssa on pitänyt otteessaan ennätyksellisesti viikon päivät. Yöt on menneet yskiessä ja olo on vähän öh huonosti nukuttujen yöunien vuoksi. Toivottavasti tää tarkoittaa sitä, että kaikki kesän flunssat tulivat kerralla enkä sairasta enää ennen syksyä.


Kaupungissa on kuitenkin ihan täysi kesä. Asteita tälläkin viikolla ollut +23 - 27 joka päivä. Itelle riittäis kyllä tuo kaksikymmentäkin ihan hyvin, mutta nautitaan nyt ennen kuin kylmyys palaa pohjolaan! Olen viettänyt aikaa enimmäkseen töissä ja kotona illat lepäillessä. Maanantaina kävin pyörähtämässä terassilla limukalla muodon vuoksi, sillä sää oli todella kaunis. 




Olen yrittänyt helliä sairasta kehoa paremmalla ruualla. Potuttanut viettää kauniit päivät sisällä sohvannurkassa yskiessä ja niistellessä. Tein maanantai-iltana halloumijuusto-minitomaatti-ruisleipiä oreganolla höystettynä. Vajaa 10 minuuttia uunissa ja voilà, täydellistä.


Tiistaina töiden jälkeen kävimme työkaverin kanssa pikapikaa kenkäkaupassa ja muistin miksi en tykkää käydä kaupoilla. Löysin täydelliset, juuri jalkaani sopivat, mukavasti jalkaa tukevat ja minun tyyliset ballerinat. Koko vain oli yhden numeron liian iso ja pari koko Suomen liikkeiden viimeinen. Suru meinasi tulla puseroon, googlettelin noita Jana-merkkisiä kenkiä illalla sohvannurkasta useamman tovin, mutta en löytänyt samanlaisia mistään.


No, mutta parempia aikoja kohti mennään. Uskon flunssan alkavan luovuttaa, siihen malliin on räkä päästä irronnut. Kesänmerkit alkavat myös toteutua, sain kolmannen duunin taas kesäksi. Ihana painaa pitkää päivää ajattelematta sen kummoisempia.

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Punainen päivitys


Olen ollut viimeksi näin flunssaisena viime lokakuussa ja sitä ennen vuosi sitten pääsiäisenä. Yleensä flunssa nappaa otteeseensa heti, kun johonkin väliin tulee kaksi vapaata päivää peräkkäin. Niin nytkin, flunssa ei vain laskenut, että töihin on mentävä jo maanantaina. Kurkkukipu alkoi hiipiä sunnuntai-iltana ja maanantaiaamuun mennessä kurkkuun oli ilmestynyt kaktus ja pää täyttynyt limalla. Töissä kyllä kävin maanantain, mutta tänä aamuna piti jäädä sohvan mutkaan makoilemaan oloa pois.


Viime postauksessa puhutun juoksuhaasteen aloittaminen siis siirtyy ainakin vajaalla viikolla. Harmittaa hulluna, hyvä liikuntaviikko takana ja nyt pitää sitten lepäillä ja hidastella. Mielummin kuitenkin lepoa kuin keuhkokuume.


Palataan kuitenkin iloisempiin ja terveempiin kuviin viime viikonlopulta. Lauantaina oli taas punainen päivä, sekä meikkien, että kynsien puolelta. Päälle piti vetää Ale ry:n kuvauspaita, jonka ainut tehosteväri on punainen. Koska kaiken pitää mätsätä, värifriikki minussa pääsi hieman innostumaan ja yhdistelemään. Kasasin siis yhteen kokonaisuudeksi punaiset luomivärit, vaatteet, kynnet ja huulet. Kahden hyvin erityyppisen värin yhdistäminen huulissa (punainen ja tummanruskea) teki meikistä mielestäni dramaattisemman.



Lauantaina pääruoaksi oli kanasalaattia kaikilla mahdollisilla höystöillä. Törmäsin kaupassa täysjyvä krutonkeihin, joten niitä oli pakko päästä kokeilemaan heti. Salaatissa on muun muassa ruukkusalaattia, kurkkua, tomaattia, rucolaa, kanaa, punasipulia, oliiveja, krutonkikuutioita, mozzarellajuustoa yms. Taivaallista sekä täyttävää. Teen salaatit yleensä aina siltä pohjalta mitä kaapista sattuu löytymään.

(Kuva täältä.)
Maanantai-iltana flunssakoomasin sohvalla ja katsoin Anna ja Kuningas elokuvaa vuodelta 1999. Huomasin hilpeydekseni, että nykyinen hiustyylini on kuin elokuvan siamilaisten miesten hiustyyleistä kopioitu. Nauratti kovasti katsoa elokuvaa. Kun joku kysyy seuraavan kerran baarissa tukasta, niin voin innokkaana ilmoittaa olevani Anna ja Kuningas -elokuvafani, en suinkaan huonolla hiusmaulla höystetty :D

lauantai 13. lokakuuta 2012

Flunssan yliote

Syksy on niin kaunista ja värikästä aikaa. Mutta on myös kylmä ja nyt olen saanut itselleni jostain infernaalisen flunssan. Ei varmaan ole asiaa auttanut yhtään tämä ilman pipoa ulkona hyppiminen ja puolikalju pääkoppani.

Viime viikon lenkkireissulta räpssittyjä puhelinkuvia.

Ostin itselleni eilen uuden plo-huivin lämmittämään kipeää kurkkua, tällä kertaa metsänvihreänä. Kurkun lämmitystä kaivattiinkin, kun aamun karheus muuttui päivän aikana kurkkukaktukseksi ja kulminoitui illalla kurkkusoraksi.


Yritin kyllä estää flunssan yliotetta vaikka millä apukeinoilla. Tulin siihen lopputulokseen, että inkivääri oli pahaa, punaviinimarjamehujallu lämmitti kurkkua kaikista parhaiten ja finrex antoi unen tulla. Nyt työpäivää paiskitaan mynthoneiden ja särkylääkkeen voimilla ja vitamiineja vedetään hedelmistä. Ehkä tämä tästä.


Hemmottelin itseäni myös eilen naapurikahvilan kakkupalasella. Se helpotti hetken mieltä ja onneksi tuli nautittua eilen. Tänään on nimittäin räkä lähtenyt liikenteeseen ja makuaisti hukassa. Päivän jälkeen lisää lämmintä punaviinimarjamehua ja lepoa luvassa. Jos tämä olisi sellainen nopea versio flunssasta. Päivän kurkkukipu, päivän rään lento ja päivän yskä, niin ois koko kärsimys ohi ensi viikkoon mennessä.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Kevätretki-viikonloppu

Viikonloppu hurahti ylioppilasteatterin kevätretken merkeissä. Pyörin lähinnä keittiönakkina sekä yritin nauttia tunnelmasta, kunnes salakavala flunssa tuli ja iski lauantaina. On se kumma, heti kun pikkuisenkaan arjesta löysää niin nuha on päällä samantien. Kerkesin olla terve huimat kolme viikkoa.



Keittiön puoli päärakennuksesta tulikin tutuksi viikonlopun aikana. Kokkailimme kukkakaali-perunacurrya riisin kanssa, teimme aamupalan ja jauheliha- sekä kasvislasagnea vajaalle parillekymmenelle hengelle keittiötiimin kanssa. Koska olen myös hirveä pirttihirmu ja hurja siivoaja, niin heiluin kurkkukivusta kärsiessä lähinnä luutu kädessä keittiössä lauantaina. Ei hirveästi huvittanut sanaista arkkua aukaista, kun kurkunpäätä kutitti niin ankarasti ja mieli oli matalalla.



Hengailen, mökkivaatteissa ja rillit päässä. Mutta tukka ainakin näyttää hyvältä! Näin perjantaiaamuna jopa vaivaa ja leikkasin ensiksi sivukaljun siiliksi ja sitten vielä sheivasin höylällä ylimääräiset pois. Varmaan 0,01mm sänki jäi vain jäljelle.


Porukka menossa alarakennukselle osallistumaan kevätretkiolympialaisiin.



Ulkona oli aivan liian kylmä nuotion ääressä istuskelulle, joten perjantaina yöllä tuli paistettua makkaraa sisällä takan ääressä. 


Lauantaina hetkeksi intouduin antihistamiinin voimalla pelaamaan Aliasta flunssailun keskeltä. Hankaloitti huomattavasti pelaamista, kun kaksi eri peliä oli menossa samassa pöydässä. Siitä tärykalvojen kärsinnän määrästä olisi saanut jonkun surua tihkuvan draaman aikaiseksi.


Kärkeä vailla oleva villasukka valmistui viikonlopun aikana. Ja koska viikonloppu meni poissa kotoa niin maanantai iski kuin metrinen leka. Ulkona on ollut koko päivän niin harmaata, sateista ja kylmää että ottaa päästä. Varsinkin kun tähän vielä yhdistetään eteläntuttujen facebookkailut "ihanasta säästä", joka ilmeisesti hellii eteläläisiä. Milloin meilläkin olisi täällä lämmin? Jos miekin lakkaisin sitten sairastelemasta.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Pitkäperjantai ja lauantaipäivä

Torstaina kaupoissa juokseminen kevyessä flunssassa meinasi käydä hermojen päälle, varsinkin kun puoli Rovaniemeä oli myöskin päättänyt pelkäävänsä pääsiäisenä nälkäkuolemaa. Kävin omaksi ilokseni kaupassa torstaina vielä kahdesti, ensin työasioilla ja sitten omilla ostoksillani. Molemmat klo 17 jälkeen, eli pahimman ruuhkan aikana. Alkossa oli muutama ihminen jonottamassa, kun kävelin ohitse. Kristillinen pyhä my ass, pitkä ryyppäysviikonloppu enemminkin.


Perjantaina olin kipeämpi kuin aiempina päivinä ja jäin kotiin vain himmailemaan hirveää flunssaoloa pois. Kipeän päivän jälkeen en myöskään jaksanut lähteä Innowationin bileisiin reivaamaan, vaan kahvittelin tässä kotona Ayan kanssa alkuillasta. Ystäväni S oli Helsingistä käymässä Rovaniemellä ja tuli teelle sekä saunomaan kanssani loppuillaksi. Ei mennyt pitkäperjantaikaan hukkaan, vaikka näyttikin aluksi, että tukkoisuudesta johtunut klo 7.00 aamuherätys meinasi tehdä päivästä pitkän ja tylsän.




Flunssantorjunta-lääkkeitäkin löytyy kotoa vaikka muille jakaa. Jostain syystä flunssailen nykyään aika tiheään tahtiin, niin on hyvä olla Finrexiä, mehutiivistettä lämmitettäväksi, Otrivinia, nenäliinoja sekä kurkkupastilleja apukeinoiksi. Harmi, etten meinaa oikein osata sitä kaikista parasta lääkettä, eli lepoa. Vähän saatoin muutaman koneellisen pyykkiä pestä perjantaina ja hiljakseen siivoilla, kun päivän aikana meinasi olla tylsää.


Ja sitten pitää helliä itseään. Kummasti piristää se, että vatsa on täynnä, vaikkei ruokaa niin erikoisesti mieli tekisikään. Hyvät kahden tunnin päikkäritkin sai nukuttua tuollaisen hotkaisemisen jälkeen.


S:n kanssa perjantai iltana saunan jälkeen nautittiin vielä voileipiä teen sekä Voice of Finlandin kanssa. 


Lauantaina lähdin puolen päivän aikaan käymään töissä, koska olin kuitenkin menossa kauppaan ja asunnosta oli poistuttava. Oli siis se ja sama käpötellä töihin katselemaan ja ihmettelemään, jos sattuisi ekstempore-asiakkaita näkymään sekä juomaan kahvia. Harmittelin niin Innowationin missaamista, että teki mieli hieman laittautua ennen kotoa lähtöä. Edes töitä varten. 

Päädyin ensimmäistä kertaa tämän tukan kanssa poistumaan kotoa nuttura päässäni. Säälittävän pienihän se on, kun tukkaakin on niin vähän. Mutta ei tyttöjen mielestä kuitenkaan näyttänyt pahalta niin voi olla että sorrun toistekin. Laitoin vaaleanvihreää sekä tummanvihreää luomiväriä ja rajaukset silmiin.


Kotimatkalla kävin vielä kaupassa metsästämässä pientä pakettia mämmiä. Sellaista ei kuitenkaan ollut tarjolla, joten ostin hirveän 700g jättipaketin jääkaappiin. Myöskin kuohukerma oli loppu, joten päädyin johonkin vispikerman tyyliseen sotkuun. Mämmin maku ei niin puskenut läpi, kun flunssa vähän heikensi makuaistia. Tuli vain unohdettua, miten täyttävää tuo setti oikein on (nyt ei kyllä lasketa kaloreita ja kyllä annoksessa on vielä sokeriakin!) ja söin annosta varmaan tunnin pyöritellen aina välillä lusikallisen kielen päälle.