Some kiinni 22- 09 vol.4

Kevyet iltalukemiset on neidillä, ajattelin, kun Laura Lehtolan Pelkääjän paikalla kirjaa lueskelin iltaisin. Joka toinen luku nauratti ja joka toinen itketti. Mursu välillä kysyi, että olenko ihan kunnossa. Totta maar', se on hyvä kirja semmoinen, joka herättää suuria tunteita. Elämänkumppanin menetys on yksi suurimmista peloista jonka keksiä saatan ja aihepiiriin osuva kirja oli kyllä aika raskasta taaperreltavaa välillä.

Tätä "some kiinni 22-09" haasteen neljättä kirjaa ahmin niin, että kun kirjan loppu kun alkoi häämöttää, alkoi pelottaa ettei seuraava kirja vaan voi olla näin hyvä.

Eikä se ollutkaan. Marko Leinon Syntymättömät vaikutti alusta ihan pirun raivostuttavalta tekotaiteelliselta kakalta. Aihepiiri ihan sama, kuoleva puoliso, mutta toteutus sekavaa ajatuksien paperille levittelyä. Menihän se sitten lopulta, mutta luulin että tämä viides opus on jo se, jonka kohdalla lopetan ja luovutan kesken.

Some kiinni 22-09 vol.3

Ja niin on Erik Axl Sundin trilogian kolmas osa Varjojen huone, taputeltu loppuun. Kaksi ensimmäistä kirjaa olivat pohjustaneet juonen niin jännäksi, että ahmin sivuja huomattavasti isommissa köntissä kuin aiempia kirjoja. Mietin viimeistä osaa lukiessa, että miten ihmeessä tän kaiken nivoo yhteen, vaan nivoutuihan se! 

Näin alla olevan mainoksen jossain naistenlehden uumenissa kaikkien hymyilevien valkohampaisten naisten ja nauravien puolialastomien tyttöjen kuvien keskellä ja tuli hirveän hyvä olo. Kyllä, se on jäätelömainos, mutta hyvä fiilis tuli siitä oivalluksesta mikä miun maaliskuuhun on nyt upotettu; aina ei tarvi jaksaa ja maailma ei pysähdy ellen ole tavoitettavissa 24/7. 

Mie olen loppukuusta alkanut nukkua paremmin. Otin yhden maanantain vapaaksi ja sain näin ollen tehdä parina peräkkäisenä päivänä omia juttuja. Himmailla Mursun kanssa, katsoa leffaa, käydä ostamassa sukkia ja herätyskellon sekä kirpputorilla, pyykätä, pitää kämppää nättinä ja tehdä tätä postausta. Sellaisia juttuja joista tulee hyvä fiilis, mutta joihin olen ihan liian väsynyt, jos miun pitää olla töissä 6 päiväisiä viikkoja sekä vastailla työjuttuihin yötä päivää. Ei tarvitse, kukaan ei kuole jos mie en vastaa 22-09.

Some kiinni 22-09 vol.2

Kyllä on ollut some kiltisti kiinni niin kuin kuuluu. Ja siitä kiitoksena toinen kirja maaliskuussa on nyt luettu. Kirja nro 2 oli Erik Axl Sundin Unissakulkija, joka jatkoi ensimmäistä lukemaani kirjaa, Varistyttöä. Varistyttö loppui kesken juonen, kuin seinään ja kera kunnon cliffhangerin. Oli pakko tarttua Unissakulkijaan heti seuraavana päivänä, sen verta kutkuttavasti jätti jutun kesken. Meinasi alkuun vain tuon kakkososan juoni junnailla paikoillaan ja turha psykologinen jaadijaa ärsyttää lukijaa. Otti se sitten tuulta siipiensä alle lopulta ja kantoi loppuun saakka.

Olen yrittänyt myös tuhota Keri Smithin "Tuhoa tämä kirja" -kirjaa (eng. Wreck this journal), mutta miusta tuntuu että olen auttamattomasti opetettu kohtelemaan kirjoja aivan liian nätisti tätä missiota varten. Ensimmäisiä tehtäviä oli murtaa kirjan takakansi, hyvä ettei itku päässy kun taittelin opusta paskaksi. Yllä on miun super kapinallinen ja tuhoisa kahvitahra.. kuulemma pitäisi ottaa ihan reipas ote ja läiskytellä, joopa joo.

Some kiinni projektin lisäksi tähän kevääseen ovat kuuluneet myös valo ja tulppaanit. Järjetön kukkavillitys päällänsä. Ja elämä ilman sosiaalista mediaa illoissa sekä aamuissa on tuntunut aika kevyelle. Ei tarvi olla viimosena ennen nukkumaan menoa selailemassa turhaan puhelinta tai aamulla googletella jotain "todella mielenkiintoista" aamupalan yhteydessä. Lapin Kansat tulevat luetuksi ja aamuissani on rauha. Tulee monesti nykyään laskettua puhelin kädestä jo aikaisemmin illasta kuin tarvitsisi ja olen oppinut että maailma ei todellakaan pysähdy, jos mie en vastaa jollekin 10 tuntiin.

Ostin Varistyttö trilogian kolmannen osan ja pääsen aloittamaan sen parissa tänään, toivottavasti kaikki nivoutuisi nätisti yhteen, ettei lukijalle jää langanpätkiä käteen.

Some kiinni 22 - 09

Aloitin ensimmäinen maaliskuuta "enempi kirjallisuutta - vähempi somea" haasteen. Haastan itseni sulkemaan sosiaaliset mediat 22.oo - 9.oo väliseksi ajaksi, lukemaan ennen nukahtamista ja selailemaan aamulehden kaikessa rauhassa kera aamukahvin ennen päivän rientoihin juoksemista. Puhelin keskeyttää yksinkertaisenkin lukuprosessin koko ajan ja ajatus harhailee. Joku media piippaa tai jotain on muka ihan pakko googlata välissä.

Tajusin tuossa yhtenä aamuna stressiä pohtiessani, että eskapismihan on parasta aivojen lepoa. Ja etten ole lukenut aikoihin kokonaista kirjaa. Alkuvuodesta luin Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike - kirjan pikkuisen niinkuin traileriksi tälle alkavalle projektille. Helppo, simppeli ja lyhyitä kappaleita sisältävä alkupala lukemiselle. Varsinkin jos tykkää aloittaa varovasti ja muutaman sivun kappaleilla. Ei haittaa vaikkei lukisikaan ihan joka päivä eikä tipu juonesta kärryiltä, kun sitä ei varsinaisesti ole.

Nyt työn alla on Erik Axl Sundin Varistyttö trilogian (www.varistytto.fi) ensimmäinen osa. Ostin kyseisen kirjan hyllyyn jo vuosi sitten vartomaan seesteisempiä aikoja. "Aikoja jolloin joutaisi lukemaan." Viime vuonna luin samalta kahdelta kirjailijalta (kirjailijan nimi Erik Axl Sund on nimimerkki) Lasiruumiit kirjan joka oli semiahdistava, mutta kantoi loppuun saakka mielenkiintoisena, vaikka lukuvälit jäivätkin pirun pitkiksi. Nyt ei ole jääneet lukuvälit pitkiksi. Olen lukenut joka ilta 50 minuutista puoleentoista tuntiin. Eli olen ahminut muutamaa kymmentä sivua vaille 414 sivuisen kirjan noin viidessä illassa. 

Kaikki aikaisemmat tekosyyt siitä, etten ole joutanut lukea, voi kyllä nakata kankkulankaivoon samantien. Olen räpläillyt puhelinta sormilihakset jumissa ihan turhanpäiten. Jos elämä jatkuu tätä rataa, niin 52 kirjaa kerkeäisi ihminen lukea vuodessa kun näkee pikkiriikkisen vaivaa ja päästää siitä älypuhelimestaan irti ihmisten aikoihin.

Pari sääntöä olen kuitenkin päättänyt tälle projektille; 

• Luen vain kirjoja jotka kiinnostavat minua itseäni, ei mitään mitä olen saanut lahjaksi tai mitä minulle suositellaan.
• Jos en jaksa lukea klo 22.oo illalla, niin pakko ei ole, voi myös laittaa suoraan nukkumaan.
• Jos kirja ei ota kantaakseen 50 sivun kohdalla, niin sen voi sulkea eikä sitä tarvitse väkisillä vääntää loppuun.

Viimeksi kun "innostuin lukemaan", niin pyysin kavereitani suosittelemaan minulle heidän lempikirjojaan. Ei muuten toiminut. Aloitin Dmitri Gluhovskin Metro 2033 kirjaa varmaan 2-3 kertaa hiki hatussa. Pokkarin printti oli pientä ja hahmojen nimet unohtuivat. Ihmiset myös lahjoittavat minulle hirveästi kirjoja, ne pinottuvat hyllyyn ja alkaa ahdistaa, kun on niin paljon lukemattomia kirjoja kotona. Se taas johtaa siihen, että lukemisen aloittaminen ahdistaa. Päätin siis, että nyt mie luen vaan mitä mie itse haluan lukea. Ei tule silloin luettua mitään sellaista, jonka läpikahlaaminen tuntuu vastenmieliseltä pakkopullalta.

Kirjallisuutta, kahvikuppi ja päivänasu

Olen yrittänyt viime aikoina lukea enemmän ja hankkia vain sellaisia kirjoja, joiden lukemiseen ei tarvitse nähdä vaivaa. Tällä hetkellä luennan alla on Milja Kauniston Synnintekijä. Minulla on tapana aloittaa kirjan lukeminen, kyllästyä puolessa välissä ja jättää se kesken. Tämän vuoden saavutuksista ylpein olen ehkä siitä, että sain luettua Timo K. Mukan Kyyhky ja Unikko kirjan kokonaan.

Viime viikonloppuna löysin itselleni uuden kahvimukin. En ole muuten hirveän taikauskoinen ihminen, mutta minulla on aamurituaali siitä, että aamukahvi pitää juoda "onnenmukista" jotta päivä menee hyvin. Olen tässä testannut, kelpaako Bathory-muki onnenmukiksi ja tällä hetkellä tämän viikon päivien perusteella tilanne on kohtuu fifty-fifty, kaksi hyvää päivää, kaksi keskinkertaista ja yksi huono. Voi olla, että palaan ensi viikolla takaisin vanhaan kahvikuppiin, ettei huono onni ala kerääntyä.

Onko teillä mitään taikauskoisia taipumuksia?

Olen lipsahtanut taas käyttämään vaatteita sen mukaan, että ne tuntuvat mukavalta päällä, eivätkä siksi että ne näyttäisivät jotenkin hirviän hyvältä. Onneksi tuo ylläolevassa kuvassa oleva Killstarin paita (esitelty jo tällöin) nitoo yhteen molemmat kriteerit. Olen käyttänyt viime aikoina tasan kaksia housuja, sillä en valitettavasti tällä hetkellä mahdu puoleenkaan vaatekaappini vaatteista. Alkuvuodesta on muutama kilo tiristetty kropasta veks ja tarkoitus olisi kesäksi mahtua kaikkiin vaatteisiin mitä kaapeista löytyy. Ajattelin, että skarppaisin blogin kanssa sen verran, että muistaisin kerran viikossa kuvata yhden päivän asun tänne, esimerkiksi sen viikonlopun yhden vaatekokonaisuuden johon yleensä tulee panostettua enemmän kuin arkena ja joka päällä tulee lähdettyä kylille.

Kirjallisuutta

Vastasin viime vuoden johonkin kysely-postaukseen, etten ollut kerennyt lukea yhtä kokonaista kirjaa koko viime vuonna. Tiedän, tiedän, hirveää tuhlausta, laiskuutta, ties mitä, mutta oli vain niin kiire. Nyt olen keväällä kerennyt aukaista useammankin kirjan!

Aloitin kevään joululahjaksi saadulla Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja-kirjalla, jonka suora huumori muistutti minulle sen yksinkertaisen syyn, miksi rakastan lukemista niin paljon. Toiset maailmat, mielikuvituksen lento, pystyn niin samaistumaan kirjojen henkilöihin sekä ympäristöihin. Luetut kirjat myös useasti inspiroivat minua kirjoittamaan. Jos löydän jonkun tietyn jo valmiiksi kirjoitetun kirja-maailman, on siellä helppo kuvitella olevansa ja ammentaa runoja sitä kautta.

Kyröä seurasi Peter Franzénin Tumman veden päällä, jonka ahmin jokaista lausetta myöten ennätysajassa. Teksti oli hyvin lennokkaasti kirjoitettu ja tempaisi mukaansa. Tiivistettynä kirja kertoo pienen lapsen kokemuksia arjesta perheväkivallan säleikön lävitse.

Stieg Larssonin Miehet jotka vihaavat naisia on ollut kesken ehkä kolme vuotta. Pokkarin ostaminen tässä tapauksessa oli huono valinta. Paljon pientä tekstiä pienille sivuille liian pienellä rivivälillä. Sekä tuhottoman hidastahtinen kirja. Yritän aina muiden kirjojen keskeltä lukea tätä yksilöä eteenpäin ja tuskan saattelemana saada sen loppuun. Mikään ei ole kauheampaa kuin aloitettu ja kesken jäänyt kirja. Normaalisti pidän dekkareista todella paljon, mutta välillä menevät Vangerin suvun jäsenien nimet sekaisin ja mielenkiinto laskee, kun saaren hiljaista elämää tulkitaan sivutolkulla.

Uusin läpiluettu kirja on Maxence Ferminen lennokas Lumi-kirja. Teksti yksinkertaisesti vain liiti eteenpäin ja ennen kuin huomasinkaan olin eksynyt loppuun. Viimeiset sivut olivat täynnä kylmiä väreitä ja lyhyitä oivalluksia elämästä sekä sen luonteesta ja laadusta. Istuin pitkään miettimässä kirjan sisältöä lukemisen jälkeen. Syvin taide syntyy menetetystä rakkaudesta ja itse uskon näin kyllä vahvasti olevan.

"Ihmisiä on kahdenlaisia.

Niitä jotka elävät, näyttelevät ja kuolevat.

Ja niitä jotka eivät koskaan tee muuta kuin pysyt-

televät tasapainossa elämän harjanteella.

On näyttelijöitä.

Ja nuorallatanssijoita."

Tällä viikolla oli lukuvuoden viimeinen luento. Kesälaitumet eivät aivan vielä odota, sillä pitää työstää kandi sekä dokumentti loppuun. Saapa onneksi tehdä niitä vierailematta yliopiston läheisyydessä. Mikä tarkoittaa sitä, että voi tehdä täysiä työpäiviä murehtimatta ja kirjoitella työpaikan sohvalla kandia. Kesä, kiitos että tulet tänä vuonna hieman keveämpänä!

Vihaan kiireisiä perjantaiaamuja, jotka tuntuvat aivan maanantailta. Aloitin aamun särkemällä vahingossa erään lautasen laittaessani sitä pöydälle. Sitten pyörittelin puolitoistatuntia paperisotaa, ennen kuin pääsin edes lähtemään kotoa. Päivään kuului myös yrittäjän vakuutusasioita, töitä, kirpputoripöydän täyttöä sekä valokuvausta. Jos nyt voisi hetken levähtää.

Bury all your secrets in my skin

Viime vuoden puolella tehtyä paria hankintaa olen ihastellut kokonaisuudessaan vasta nyt. Tilasin joulun paikkeilla kaksi Kenneth Lehtisen kehuttua valokuvausaiheista kirjaa, Kuvaa asenteella - vauhtia ja fiilistä sekä Kamoon! Rock- ja festarikuvaus teokset. Kuvaa asenteella-kirja saapui kotiin jo loppuvuodesta, mutta toista kirjaa sai odotella pidempään. Laitoin sitten viestiä kirjakauppaan, että mistä johtuu ettei toista kirjaani ole toimitettu 1,5kk tilauksesta. Tässä vaiheessa selvisi, että kirjahan ilmestyy vasta 2012 maaliskuussa. 

Sitäpä saikin sitten odotella oikein urakalla, mutta nyt kirja on vihdoin kotiutunut. Tarkempi syventyminen kirjaan alkaa, kun saan edellisen iltalukemiseni loppuun. Ensimmäiseksi saapunut Kenneth Lehtisen kirja ei tuottanut pettymystä. Kuvaa asenteella esitteli hyvin kuvauksen perusasioita ja minusta on järkevää esitellä kuvan ohessa myös sen tiedot, eli kameran jolla on kuvattu, linssi, iso-asetukset ym. Pystyy vertailemaan sitten omaan työskentelyyn samoissa olosuhteissa. Ei menneet rahat kyllä hukkaan näiden kanssa.

Olen lenkkeillyt tällä viikolla oikein urakalla. Aikaiset aamulenkit joina väsyttää kävellä, pelastaa kuitenkin aina silloin tällöin upea sää. Ulkona kävellessä voi miettiä, että tämän muut missaavat nyt ja mie näen. Keskiviikkona ja lauantaina olen pitänyt lenkkivapaata, mutta muuten olen käynyt täsmällisesti ulkoiluttamassa itseäni.

Aivan upea keli Jätkänkynttilä-siltaa ylittäessä. Harmitti oikein, että oikea kamera oli kotona. Näkyyhän tuo puhelimen pikkukamerakin venyvän ihan hyviin otoksiin kunhan vain on tarpeeksi valoa.

Ah, ja taas pilviä. Tästä huomaa kevään tulevan, mie alan katsella taas taivaalle ja ihmettelemään.

Dum di dum, töissä perjantaina vähän repsahti, taas. "Bury all your secrets in my skin." 

Vietettiin tyvärten kanssa iltaa vielä lauantaina, leikkasin ja värjäsin Erikan tukan ja hän sai sitten meikata minut. Puhelinlaatuisia kuvia, jotka on otettu vielä sisällä niin vähän tällaista, mutta meikki näytti ihan hyvältä. En hirveästi nykyään itse piirtele kulmakarvojani niin mukavaa vaihtelua. Olen vasemmanpuolisessa kuvassa kyllä niin freesin pikkupojan näköinen ettei tosikaan!

Tell me a story

Vaikka viime aikoina ei olekaan tullut eksyttyä fiktion ihmeelliseen maailmaan, halusin siitä huolimatta esitellä teille muutaman lukunautintooni vaikuttaneen teoksen. Vanha sanonta sanoo että; "Don't judge a book by its cover", mutta kun nopeasti etsii kirjoja, tulee ennen takatekstiä kurkattua kyllä kannet.

Margaret Mahyn Noitavaelluksen olen lukenut muutamaan otteeseen ja kirja oli pakko kotiuttaa löytäessäni sen pokkarina kirjakaupasta. Anna Leinon Mustat siivet-kirjan kotiutin huuto.netin kautta parilla eurolla. Olen lainannut kirjan nuorempana kirjastosta varmaan kymmeniä kertoja. Vieläkin kirjan ensimmäiset sivut pysäyttävät lukijansa. Hanna-Riikka Kuisman novellikokoelman löysin vahingossa Kiasman taidekioskista eräällä Helsingin reissulla ja ostin kirjan kantensa perusteella. Novellit ovat pysäyttäviä ja luen kirjan noin kerran vuodessa virkistyksen vuoksi. 

Noidan käsikirjaa olen lukenut joskus todella pienenä ja sisäisesti hypin tasajalkaa kirjaston poistomyynnissä nähdessäni opuksen hyllyssä. Kirja on todellakin nähnyt parhaat päivänsä ja lähinnä odottelen milloin se lähtee kävelemään itsestään. Mutta pakko oli nostalgia-arvon vuoksi kotiuttaa sekin. Valokuvauksen käsikirjan löysin kirpputorilta ja se on yrittänyt opettaa minulle filmivalokuvauksen saloja. Aina silloin tällöin palaan ihmettelemään kirjan sivuja informaatioarvo mielessä.

Kirjahyllyni koostuu dekkareista, valokuvauskirjoista, ruokaopuksista, bodymodification kirjoista sekä muutamista satunnaishankinnoista. Olen säästänyt jostain syystä kauhutarina kirjani, vaikka en niitä enää luekaan. Edelleen nousi kaikki niskavillat pystyyn, kun avasin yhden kirjoista. Olen sitä mieltä, että kirjahyllyn sisältö kertoo ihmisestä paljon enemmän kuin ihminen osaa itsestään aluksi kertoa. Siksi vilkuilen ensimmäisellä kerralla kylässä käydessäni aina näkyykö kirjahyllyä.

Muutama klassikko nuoruusvuosilta on vielä kotiuttamatta. Hyvä kirja ei mielestäni vanhene lukukertojen myötä vaan päinvastoin avaa uusia ulottuvuuksia lukukertojen myötä. Harmittelen muun muassa sitä, että en ole saanut ostettua itselleni Niina Rapo & Seita Parkkolan yhteistuotoksia Ruttolinnaa sekä Jalostamoa. Molemmat kirjat kuuluivat useiten lainattujen kirjojen joukkoon, mutta eivät ole kaupassa tulleet vastaani.

Käymme myös vakavaa valtataistelua kahdesta kirjahyllystämme avomieheni kanssa. Minä keräilen nimittäin kirjoja ja hän hamstraa taas pelejä. Pitää alkaa kallistua kohta hankkimaan kolmaskin kirjahylly tällä soitolla.

Body Art

Jos bodymodificationit ällöttävät, olet heikkohermoinen, pyörryt verestä ja/tai pihdeistä ihon alla, suosittelen skippaamaan tämän päivityksen. Alla voi olla häiritseviä kuvia.

Ostaessani alkukuusta Bizarren Body Art II -kirjan kirjakaupasta, tilasin myös Rovaniemelle kirjan ykkösosan. Se sitten saapui loppuviikosta ja sain vihdoin perjantaina opuksen käsiini. Voisiko joku turvata ystävällisesti minulle töitä alalta, jossa ei välitetä siitä miltä näytät? Mielikuvitus, sekä oman kehon rajojen kokeilemisen halut lähtevät liikkeelle kirjaa selaillessa.

Yllä oleva scarification on niin kaunis. Ainut, mikä harmittaa on se, ettei niitä valitettavasti näe näin verestävän kauniina kuin päivän tai kaksi. Alla olevassa kuvassa näkyy hyvin asia, josta puhun scarification postauksessa täällä, eli arpeutumisen arvaamattomuus. Tulos on kyllä periaatteessa hyvin parantunut ja siisti, mutta näyttää mielestäni tuoreeltaan terveemmältä.

Kirja itsessään on hieman naivi, mässäilee "erikoisuudella" ja esittelee myös kasan suhteellisen rumia tatuointeja yllä olevien kaunistusten lisäksi. Kaunistuttaako vai kauhistuttaako? Haluaisitko itse kauniista kehoasi jollain muulla kuin tatuoinneilla tai lävistyksillä ja miksi tai miksi ei?