Näytetään tekstit, joissa on tunniste omakuva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste omakuva. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Valoja ja varjoja




Miksi mie meinaan toistuvasti unohtaa tämän blogin olemassa olon? Perustaessani sitä vähän vajaa viitisen vuotta sitten sen päällimmäinen tarkoitus oli laittaa itselleni ylös hyviä sekä kauniita hetkiä elämästäni, sellaisia juhlia sekä reissuja joissa on ollut ihanaa olla osallisena. Muistuttaa itselleni hyvistä päivistä sekä jakaa niitä muille. Postata kuvia kauniista vaatteista, joita olen ostanut sekä ihmisistä joiden kanssa olen jakanut aikaani. Tajusin  kuitenkin pienen ristiriidan teoissani, kun törmäsin erääseen artikkeliin. Siinä puhuttiin kiiltokuvista, joita jaamme elämästämme muille. Piiloudumme niiden taakse, sekä jaamme vain hyvät hetket. Minua alkoi ärsyttää. Ei se artikkeli, vaan toimintamallini siloitella myös kaikki omasta elämästäni kauniiseen muottiin sopivaksi. Aloin ärsyttää itseäni. 

Julkaisen itsekin värikkäitä ja valoisia kuvia kivoista päivistä, koska haluan näyttää itseni ulospäin sellaisena. En halua julkaista kuvaa, jossa makaan työpäivän jälkeen sohvalla, enkä meinaa päästä siitä ylös. Voin keittää kahvit, mutten tarttua puhelimeen ja soittaa jollekin. Voin käydä vessassa, mutten tarttua imuriin ja saada jotain aikaiseksi. Olen hoitanut sen päivän pakolliset asiat, eikä minussa ole yhtään voimia enää kenellekään. Ei sellaista voi jakaa muille. Ja tajusin eilen, että miksi ei voi? Elämässä on hyviä ja huonoja päiviä, pitääkö niillä kauniilla prassailla ja tunkia toisen naamalle ja peittää huonot hetket jonnekin piiloon, sanoa ettei niitä ole olemassakaan lakaisemalla ne sohvan alle. Joku saattaa samaan aikaan maata myös sohvalla ja miettiä, että noiden muiden elämä on niin täydellistä ja tässä minä makaan yksin väsyneenä sohvalla. 

Ei ole. Voi olla päälle päin kuinka kaunista, ihanaa ja täydellistä tahansa ja silti jokainen taistelee erinäköisten voimattomuuden tai arvottomuuden tunteista. Ei tiedä mitä meinaa tehdä, koska kaikki on auki ja tulevaisuus tuntuu turhalta. Mitä facebookin päivitykseen ilmestyy samaan aikaan? Kuvia kuntosalilta, bileistä, brunsseilta sekä kannustavia aforismeja elämästä. Koska aina on puskettava eteenpäin sata lasissa ja kulisseja ympärille pönkäten, vain sillä tavoin voi selvitä. Kauhian naivi ja kaunis ajatus, ei siinä.


Minä olen pantannut näitä tässä postauksessa olevia kuvia täällä pitkään, koska olen miettinyt mitä kirjoittaisin niiden kaveriksi. Kuvat ovat mm. juhannukselta sekä viikon kesälomaltani. Kauniita ja mielestäni onnistuneita kuvia. Oli hauskaa ja oli kevyttä. Olin loman ajan oma itseni, mitään peittelemättä ja aidosti minä. Kuvista ei kuitenkaan näy yhtään viime kevät, postauksien vähyys ja se, että oli ihan sumuista. Ei ollut valoja eikä varjoja, ei kontrastia eikä mielenkiintoa. Oli vain sumua ja turtaa, turvattomuuden sekä epäonnistumisen tuntemuksia. Ja mietin, miten hassua on painaa yksi pitkä kevät villaisella ja hypätä kehuskelemaan kesääni. Ehkä siinä ei ole mitään hassua, sehän on tämän blogin tarkoitus alunperin, olla kevyttä viihdettä itselleni. Kirjoittaa ajatelmia ylös ja ottaa kauniita kuvia. Mutta sitten päätin, että miksi haluaisin esitellä itseni vain kevyenä ja muunlaisena kuin olen.

Nyky-yhteiskunta on koko ajan niin saatanan pärjäävä, hitosti töissä, omakotitaloa sekä muksuja, lasi punaviiniä suklaan kera pitkän työpäivän jälkeen, reissu ulkomaille ja täydellinen parisuhde sekä kaunis kuvastosta napattu koti. Ollaan niin hiton zen. Mietin tuossa ääneen vasta kavereilleni, että mitäköhän naapuri ajattelisi, jos näkisi minut t-paita päällä ilman rintaliivejä ja alushoususilleen, sohvalla makaamassa ketarat ojossa, paketti kylmiä nakkeja kourassa sekä katsomassa vuokrafilmiä. Sen lisäksi vielä kämppä hujahajan ja miettien, että nukahdankohan kesken leffan se nakkipaketti sylissä. Ja sitten tajusin, että ei varmaan ajattelisi yhtään mitään, koska tekee sitä varmaan itsekin. Kaikki vaan postaavat sen täydellisen illallisen ja leffamätöt sosiaaliseen mediaan. Voi että se alkoi sitten ärsyttää minua.


Ja siitäpä syystä tämä postaus on nyt tämmöinen. Täynnä kauniita kuvia joista minulle itselleni tulee hyvä mieli, sillä ne kertovat hyvistä päivistä. Ja teksti on täynnä sitä miltä tuntuu. Hassulta, kun kaikki on ristiriidassa. Pitäis olla todella zen, sillä kaikki on hyvin ja jopa loistavasti. Joskus silti pienet asiat kaihertavat kipeästi kengässä kuin kivet ja aiheuttavat suurempia rakkoja mitä päälle päin näyttää.





Juhannus ja kesäloma menivät evakossa toisella paikkakunnalla. Pakenen nykyään aina muualle piiloon, kun vain saan otettua itselleni lomaa. Olemaan niin, ettei tarvitse olla mistään vastuussa ja saa paneutua omaan rauhaansa. Nakella frisbeegolfia sekä grillata huonoilla vehkeillä makkaraa reeniksen pihalla. Herätä aamulla jonkun vierestä, jolla hymyilyttää, että sie oot siinä ja se hymyilyttää itselläkin. Lueskella sekä koomailla, tuntea ittensä vähän eksyneeksi omassa elämässään, mutta kuitenkin olla läsnä jossain hetkessä täysillä, haahuilematta ja hyväksyen kaiken itsessään.


Mä tykkään tästä alla olevasta kuvasta itsestäni. Se on ainut kuva minusta koko kesältä, joka on jonkun muun ottama. Mä en hymyile siinä täysillä, täydessä pakkelissa ja uusissa vaatteissa, vaan mulla on vähän vaivaantunut olo ja otsassa on pieni huoliryppy, joka hiipii sinne erinäköisistä asioista joita mielessä pyörii. Ulkona alkaa ihan kohta just satamaan vettä ja mä odottelen, että pojat lakkaisivat soittamasta ja voitaisiin pitää yhdessä pieni röökipaussi. Ja siinä mä kuitenkin olen, hengissä, kaikissa sielun ja ruumiin voimissa, tukka kivasti ja oottelen.


Tällä hetkellä ulkona on todella kummallinen keli, mulla on ohitse taas yks hiton kaunis viikonloppu toisella paikkakunnalla parhaassa seurassa kera mm. keikan sekä lautapelin, poikki kaupungin vievien aamuyökävelyiden sekä hyvän ruuan. Sen jäljiltä miulla on tällä hetkellä myös todella yksinäinen olo. Koitan siitä huolimatta keskittyä olemaan läsnä juuri nyt, tässä hetkessä. Tehdä jotain, mistä tulee kiva fiilis (blogi) ja nauttia siitä mitä mulla on (silmätulehdus & sohva).

perjantai 5. kesäkuuta 2015

"Mitä vielä"


Ystäväni kirjoitti Hyvää päähän blogissaan mitä haluaisi vielä tehdä lopun elämänsä aikana. Tästä inspiroituneena aloin miettimään, mitkä ovat omat toistaiseksi toteuttamattomat haaveeni loppuelämälle.

  • Olla hyvä ihminen
  • Olla paras mahdollinen minä läheisille ihmisilleni
  • Jakaa arki ihmisen kanssa jota rakastan
  • Päästä elämässä sellaiseen taloudelliseen tilanteeseen, että viikon loman pitämistä ei tarvitsisi suunnitella vuotta etukäteen
  • Matkustaa kerran kahdessa vuodessa johonkin uuteen paikkaan
  • Ottaa niin monta tatuointia, etten keksisi enää paikkaa uudelle
  • Julkaista runo- tai novellikirja

Toivon, että elämä tulisi elettyä sillä tavoin, että jos nyt sattuisi jotain, niin en jäisi katumaan mitään. Että olisin ihmisenä ollut enemmän läsnä ja hyvää seuraa kuin taakka kenellekään. Jotta ihmiset joiden kanssa olisin ollut tekemisissä muistaisivat minut hyvistä pitkistä keskusteluista sekä naurusta. En osaa sanoa niinkään konkreettisia tekoja mitä pitäisi tehdä tai saada aikaiseksi. Esimerkiksi omistaa omakotitalo, kiivetä Mount Everestille tai purjehtia purjeveneellä, en ole sellainen ihminen.

Olen elänyt viime vuodet niin, että katsellaan tämä viikko ja sitten sen jälkeen vasta seuraava. Kaksi asiaa vaikuttavat siihen suuresti, ensimmäinen niistä on yrittäjänä toimiminen ja toinen kaukosuhde. Koskaan ei tiedä onko rahaa vai eikö sitä ole ja missä olen ensi viikolla tai mitä teen. Minä olin eri ihminen viitisen vuotta sitten, enkä tiedä kuka olen viiden vuoden päästä.

Eniten pelkään sitä, että elämäni on ohitse ennen kuin tajuan edes eläneeni. Mutta toisaalta olen myös koti-ihminen ja tykkään siitä, että ystäväpiirini on pieni. Riittää että on töitä, terveys kunnossa, ihminen jonka kanssa jakaa tätä elämää ja turvallista olla. En siis osaa määritellä sen tarkemmin, onko jotain kummallisempaa mitä voisin elämälleni tehdä, jotta olisin niin sanotusti tyytyväisempi. En kaipaa mainetta enkä järjettömiä määriä mammonaa, haluan vain että seitsemästä viikonpäivästä yli puolena olisin tyytyväinen siihen mitä minulla on.



Että olisi arkea ja silloin tällöin juhlaa. Hitaita aamuja, grillibileitä, harrastamista, töistä nauttimista sekä leffa- ja saunailtoja. Hauskoja ihmisiä joiden seurassa tulee hyvä olo. Valoisia päiviä ja pitkään hereillä kukuttuja öitä. Hyviä keskusteluja elämästä ja ehkä vähän kuolemastakin. Paljon valokuvia hymyilevistä ihmisistä ja paikoista joissa on ollut hyvä olla. Tartteeko sitä sen enempää?



Tällä hetkellä elämääkin suurempi seuraava etappi on kesän ensimmäiset jäätelöt. Kuninkaallinen hetki, jota olen luvannut säästää Mursulle juhannukseksi. Odotan että pääsen taas Takapajulan vesistön ääreen istumaan, nauttimaan auringonpaisteesta sekä syömään jonkun ällösokerisen ja ihan liian makean jäätelön parhaassa mahdollisessa seurassa.


Johannes Raitjoki - Ohikiitävä elämä



Ps. Haiskahtaa myös hieman ikäkriisiltä tämmöset pohdinnat, 25 vuoden merkkipaalu lähestyy..

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

#effyourbeautystandards


Moon shaped little box
in Milla oli kirjoitellut blogissaan Pin the Fuck Upin blogipostauksesta inspiroituneena jotain poikkeavia kauneuskäsityksiään ja niinpä minäkin hetken lueskelun jälkeen tajusin, etten ehkä pidä kauniina aina niitä tavallisimpia asioita. Tykkään, että ihmisessä on twistiä, jotain sellaista kropassa tai kasvoissa, joka erottaa hänet muista.


Törröttävät lapaluut, solisluut tai ranteen luut

Ja kysymys ei ole siitä, että henkilö olisi niin anorektisen näköinen, että luut paistavat. Miehillä selän puolelta kiinnitän yleensä aina ensimmäisenä huomiota lapaluihin ja miten ne asettuvat. Jos ne jäävät huomattavasti korkeammalle kuin esim. keski- ja alaselkä ja selkään tulee kaunis notko, on se mielestäni äärimmäisen kivannäköistä.


Pyöreät tai rajusti kulmikkaat kasvot sekä korkeat poskipäät

Pyöreät kasvot miellyttävät omaa silmääni, sillä minusta ihminen näyttää lempeämmältä, mukavammalta ja helpommin lähestyttävältä. Kulmikkaat kasvot taas ovat yleensä persoonallisen näköisiä ja muistankin yleensä huonon kasvomuistini kanssa niitä ihmisiä paremmin, joiden kasvot erottuvat selkeästi normaalista.


Muutamia muita äkkiseltään mieleen tulevia ominaisuuksia jotka miellyttävät silmääni: erottuvat arvet, syntymämerkit, sirot kädet ja pitkät sormet, täyteläiset huulet, leveät hartiat, vaalea iho, terävät nenät sekä isot mulkosilmät.

Sen verta olen nihkeäksi tullut ajan saatossa, että päin vastoin sitä miltä itse näytän, mielestäni lävistykset ja tatuoinnit eivät tee ihmistä kauniimmaksi tai komeammaksi. Naamakarvat ja parta sen sijaan tai kauniisti asettuvat hiukset kehystävät valmiiksi jo kivannäköisiä kasvoja mielestäni usein upeasti. Kokoparrat ovat nam ja olenkin tykännyt tästä valloillaan olevasta metsuriseksuaali villityksestä.


2011

Olen itse kohtuu erikoisennäköinen. Enkä pidä itseäni erikoisennäköisenä siksi, että minulla on useampi lävistys, sivukalju ja pinkki tukka tai kauheasti tatuointeja vaan yksilöllisyyteni tulee muista ominaisuuksista jotka eivät olet itse päättämiäni. Naamani on yhtä aikaa sekä pyöreä että kulmikas. Vahva leukalinjani jää usein ihmisten mieleen. Minulla on nökönenä sekä silmäni ovat pienet, syvällä päässä, erikokoiset ja toinen niistä harittaa. Yläetuhampaani ovat isot ja erottuvat muista hampaista kun hymyilen. Ranteeni ja nilkkani ovat hirveän kapeat ja sirot verrattuna loppukroppaan, jossa massaa kyllä riittää.

Tuska 2013

Ja vaikka kuvailenkin itseäni näin, en pidä mitään noista edellämainituista ominaisuuksistani huonona. En haluaisikaan näyttää keneltäkään muulta. Samoiten, minusta on maailman lohdullisin asia se, että minulla on ihminen joka pitää minua maailman kauneimpana olentona. Sekä muutama muukin on joskus sanonut etten ole sielä peikkoluolan pimeimmästä päästä. Olen kuitenkin itse sitä mieltä, että hymy jonka kasvoillesi leväytät on isompi käyntikortti kuin se, mikä sinua peilistä takaisin katsoo. Ja pidänkin itse kauniina ihmisenä sellaisia ihmisiä, jotka ovat mielestäni mukavia. Ei auta kaunis naama, jos olet ihmisenä ilkeä ja ikävä sekä sinusta huokuu negatiivista energiaa.



Kanna siis kroppasi ylpeydellä, sillä jokaiselle on olemassa joku joka pitää sinua kauniina tai viehättävänä sellaisena kuin olet. Myös silloin, kun heräät tukka pystyssä, edellisen illan meikit silmissä ja tuntien olosi kaameaksi. Ja myös silloin kun joku kohta kropassasi inhottaa sinua itseäsi, joku muu ajattelee lämmöllä isoa lantiotasi, pieniä silmiäsi tai kapeita huuliasi, ihan varmasti.