tiistai 18. syyskuuta 2012

Huippu mökkiviikonloppu

Olin ottanut viime lauantain töistä vapaaksi, sillä lähdimme porukalla juhlistamaan mökkiviikonloppua tutun baariporukan kanssa. Odotukset olivat korkealla, eikä todellakaan tarvinnut pettyä. Vanhoja tuttuja ihmisiä ja uusia mukavia tuttavuuksia tuli tavattua.


Lomalainen siemailee perjantai-iltana tyytyväisenä ja rentoutuneena punaviiniä. Tämä on oikeasti harvinainen näky! Perjantaina alkuillasta kaikille tehtiin lempinimi-nimilaput ja koska minulla ei ole virallista lempinimeä niin tulostimme minulle lapun "Manson". Tämä johtui siitä, että nuorempaa sukupolvea edustavana edustin samalla myös Marilyn Manson sukupolvea :D



Korttipeliä, makkaranpaistoa, alkomahoolia, nuotiota, saunaa, markkinointineuvotteluita, päivittelemistä, naurua ja henkeviä keskusteluita oli viikonloppu täynnä. Wasted Puppets -niminen bändikin kävi heittämässä keikan. Harmikseni naisten saunavuoro iski juuri samaan settiin, mutta kerkesin muutaman kappaleen kuunnella poikien soitantaa.



Oli hämmentävää lauantaiaamuna herätä tooodella aikaisin. Huoneessamme alkoi keskustelu jälkeen yhdeksän ja verrattuna nukkumaanlaittoaikaan, oli kello aika vähän. Ei muuta kuin kahvia keittelemään (ei kyllä maistunut) ja aamupalaa ihmettelemään. Pelotti hieman, kun ensimmäinen korkki napsahti auki ennen kahtatoista :D Mutta hyvin siisteissä tunnelmissa mentiin.


Päiväkaljareissulle lähdössä lauantaina. Suhteellisen freesin näköisenä kuitenkin.


Ja eka kyytillinen porukkaa lähtee. Tyyli on vapaa, mutta pakollinen.


Porukkaa iltanotskilla auringonlaskun aikaan. Tultiin miehekkeen kanssa toisena yönä kotio nukkumaan, kun miehelle siunaantui bänditreenit sunnuntaiksi. Oli ihan mukava ihmistenpelossa kyllä herätäkin kotona ja sai olla koko päivän hiljaa sekä miettiä elämäänsä.

Ps. Liiketoimintaan, harrastukseen ja työhön liittyen olen perustanut uuden blogin joka käsittelee töitäni sekä kehonmuokkausta (lävistykset, tatuoinnit ym.) Sereijan's Bodymodification Blog. Sinne sitten pikku hiljaa alkaa tiputella settiä kehonmuokkauksesta kiinnostuneille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti