keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Sataakohan vai onko lehdet jo puista maahan pudonneet

Olen unohtanut esitellä yhden takin! Harmi ettei tämä kuva tuo kovinkaan hyvin esille kokonaiskuvaa takista. Ostin elokuun puolella kirpputorilta kolmella eurolla tällaisen polvipituisen villakangastakin. Ei tarvitse talven viimassa kävellä kouluun syystakilla ja useammalla hupparilla. Omistan myös toisen viime syksynä hankitun villatakin, mutta se on niin fiini ettei sen päälle viitsi nakata reppua ja lähteä sohjoon talsimaan.

Sen verran piti ostolakosta löysätä, että kävin hakemassa geeliä sekä hiuslakkaa. Tukka ei pysy takana tuulessa ja tuiverruksessa ilman näitä. Sovimme kyllä aloittaessamme, että hygieniatuotteet, hiustenhoito ym. eivät kuulu lakon piiriin. Olisi ollut vain niin mukava sanoa etten ostanut mitään muuta kuin ruokaa koko kuukautena.

Tein eilen lohikiusausta. Kuva kyllä valitettavasti näyttää keltaiselta mössöltä lautasella eikä mairittele tulosta mitenkään. Hyvää se oli. About 400g perunasipulisekoitusta, 200g lohta, purkki kevytruokakermaa plus vähän mausteita ja uunissa 200 asteessa tunnin. Miksei kaikki ruuan teko ole näin helppoa? 

Ja nyt kun ulkona kuulostaa olevan kunnon myrsky, voin hetken muistella tyyntä viikonloppua. Näkymät eivät valitettavasti ole omalta parvekkeeltani, meiltä näkyy ikkunasta vain vastapäinen kerrostalo.

Upeat värit ja ihana auringonnousu sunnuntaina 07.45-07.55.



Ulkoa tosiaan kuuluu tuulen puhaltaminen, välillä sataa ym. Häätyy kohta lähtä talsimaan kohti yliopistoa, jotta kerkeäisin kerrata vielä hieman ennen ruotsin kirjallista koetta. Sitä ennen kuppi kahvia jotta jaksaa!

Viime tiistainen naama, joka oli unohtunut kameraan. 
Yhtä epäilevästi katson ulos kyllä tälläkin hetkellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti