torstai 13. lokakuuta 2011

Ostolakkovinkki ja ensi-ilta

Mitä ostolakossa voi tehdä huijatakseen itseään? Kannattaa mennä kirjastoon. Kävin lainaamassa kandia varten kirjan ja eksyin tottakai valokuvauksen osastolle. Mukaan tarttui muotokuvauksen opas sekä salamakuvaamisen opas. Kahta kertaa ei tarvitse varmaan arvata että luinko kandimateriaalia vai valokuvausoppaita ennen nukkumaanmenoa..

Musiikkiosastolta lainaukseen lähti 
Eluveitien Evocation I: The Arcane Dominion lätty.

Muotokuvausta tottakai.

Jos ei halua sijoittaa kulttuuriin ihan hirveän kauheasti rahaa, niin voi mennä katsomaan matalabudgettisen katsojan iloksi tehdyn teatterilaboratorion. Genesis esityksen ensi-ilta oli tiistaina ylioppilasteatterilla. Kävin myymässä lippuja, kuvailemassa ja katsomassa ensi-iltatunnelmia. 2 euron lippuhinta oli selvästi kannustanut ihmisiä saapumaan paikalle, sillä ihmisiä oli aivan mukavasti katselemassa 20 minuuttisen esityksen tunnelmia.


Aya leikkii tarjoilijaa.


Ensi-ilta look ja virallinen pönötyskuva.


Joku on saattanut huomata, että blogilistaani on tullut uusi tuttavuus. Päivittelen silloin tällöin muutamien muiden kanssa Lapin ylioppilasteatterin tuotantoblogia. Kannattaa kurkata, jos kiinnostaa mitä Rovaniemellä ylioppilasteatterilla tapahtuu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti