sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Spending time

Torstaina olimme TTK:n aulassa myymässä Radio Säteilyn oheistuotteita. Sain kaksi vakavaa säikähdys-sydänkohtausta. Ensin J hiippaili selän takana ja sitten vielä A&U hyppäsivät niskaan kiinni huudellen. Meinasi tasapaino vähän järkkyä. Oheistuotteita on mahdollista ennalta määräämättöminä arkipäivinä ostaa Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan agoralta kello 11-13. 


Ostin perjantaina Tiimarista laiskan opiskelijan rairuohon sekä muutaman puisen koristemunan (suklaiset tulisivat syötyä). Tarkoituksena olisi myös saada kirkkaan vihreitä sekä oransseja pikkutipuja ruohon joukkoon, mutta ne olivat loppuneet Rovaniemen Tiimarista. Nyt pitäisi saada joku kiinni jostain toisesta kaupungista hakemaan ja postittamaan tänne ;D

Valmistauduin lähtemään Chuck Norris kierrepotkukerhoon Grandeen ja meikkailin kotona.

Korkkasin myös Blood Countessilta ostetun pvc-minihameen ja uuden Toivon torilta (kirkon kirppari) ostetun kahden euron h&m:n perustopin. Verkkosukkahousut ovat tuliainen äidiltäni ja harmaat sukkahousut alla ovat aikoinaan Seppälästä hankitut. Nyt sitten odottelen hameelle kaveriksi Suzy Vanderbylialta tilattua pvc-korsettia. Se sitten korkataan fantastisissa Radio Säteilyn Loppugaalabileissä. Kuulemma viikon alusta pitäisi olla perillä. Jeij!

P ja Trashy Barbie ilveilevät Chuck Norris illassa. 

En tiedä mitä tässä tapahtuu.

S&V:llä näyttää olevan ratkiriemukas ilta :D


Juhlallista pönötystä by Kreivitär ja J.


4 kommenttia:

  1. Aina pitää olla mukana yksi jolla on kamera ja aamulla todistusaineistoa :P

    VastaaPoista
  2. Miksi aina edustan :D

    VastaaPoista
  3. Sie alat jostain syystä aina pelleillä kun otan kameran esille ;D

    VastaaPoista