tiistai 30. elokuuta 2011

Maanantai menot

Tajusin maanantaiaamuna aikaa tuhlaillessani, että kynnet tarvitsivat uutta väriä. Kirkkaan vihreää pohjalle sekä cracked-mustaa päälle. 

Töihin kävi matka, joten asukokonaisuus oli näinkin tylsä. Marilyn Mansonin kulahtanut bändipaita vuodelta 2006 ja euron farkut. Paita ei ole niin hyvässä kunnossa mitä kuva lupaa. Helmassa on iso reikä ja printti halkeilee minkä kerkeää.

Päälle kävelymatkan ajaksi laitoin Seppälästä ostetun uuden paidan joka sopi kuin valettu. Toista paitaa piti välttämättä tunkea pitkähihaisen päälle, vaikka mittari näyttikin +18. Jos ulkona näyttää syksyltä niin minusta pitää pukeutuakin kuin olisi syksy. Sitten kärsin ja kuumuin kaupungilla juostessani. Missä ovat ihanat viileät ja kirpsakat syyspäivät? Odottelen teitä, tositarkoituksella Aino ja kaapillinen syysvaatteita!

Uuden tatuoinnin himo alkaa kasvaa kestämättömäksi. Ajatukset laukkaa vaan niin edestakaisin etten tiedä mistä aloittaisin (liikaa suunnitelmia) ja milloin aloittamiseen on varaa.

2 kommenttia:

  1. Missä sie oot töissä? Ja onko mulla vielä se sun tikku??? :D

    VastaaPoista
  2. Tiedä mitä tohon sanoisi :D Toruisi vai nauraisi! Kyllä, olen osa-aikainen henkilökohtainen avustaja ja olen ollut kohta vuoden. Ja on se vielä sulla. Nyt tosin ei ole enää kiirettä, kävin ostamassa itselleni uudenkin jo :D

    VastaaPoista