maanantai 22. elokuuta 2011

Maanantai

Kävin eilen kuuntelemassa / kävelemässä Rovaniemen matkaoppaiden "kaupunkikierroksen" Rovaniemen historiaan liittyen.

Liikuimme lähinnä kahdella historiallisesti tärkeällä tiellä (siksi kaupunkikierros sitaateissa), Valtakadulla sekä Aallonkadulla ja rannan tuntumassa. Oli mukava kuulla vähän että missä on sijainnut mitäkin minäkin vuonna. Tiedän suhteellisen vähän Rovaniemen arkkitehtuurisesta tai pidemmälle sijoittuvasta historiasta. 

Mietin siinä kävellessämme että mikäpä olisikaan parempi valokuvausprojekti kuin etsiä vanhoja kuvia ja käydä kuvaamassa paikat samasta kohdasta nyt. Esimerkiksi Iikka Paavalniemi on kuvannut Rovaniemeä 1900-luvun alkupuolella suhteellisen aktiivisesti ja kuvia on jopa säilynyt.

No, olen parin tunnin sisällä lähdössä äitini kanssa Pyhätunturille käveleskelemään kolmeksi päivää. Mikäs olisikaan turhamaisempi hiljaisen sunnuntai-illan puhde kuin..

lakata kynnet ennen tunturiin lähtöä.

Niin kuin siellä kukaan katsoisi, mutta tulipas testattua tuota mustaa graffitilakkaa niin että se jopa näyttää hyvältä. Perjantaina ei mennyt lakkaus nimittäin aivan putkeen.

Keskiviikkona back in business. 

2 kommenttia:

  1. Vautsi mikkä kynnet :) Haluttas iteki testata nuita kynsilakkoja, mutta neon aina loppu jokapaikasta. Vissiin aika suosittuja :)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia. Joo, suosittujahan nämä on olleet :) Ja ymmärrän miksi, tällä lakalla on kyllä todella helppo saada nätit kynnet. Alla kerros hopean väristä peruslakkaa, päällä kerros mustaa graffitilakkaa ja siinä vielä läpinäkyvä päälylakka.

    Itsellä on sitä Depend-merkkistä ja vielä pieni puteli joka maksoi muistaakseni vain 3,9e. Suosittelen kyllä jos jostain vain löytyy!

    VastaaPoista