lauantai 6. toukokuuta 2017

Mitä teen silloin, kun ei tarvitse tehdä mitään?


MeNaiset-lehden nettijulkaisu (klik klik) sai minut miettimään asioita joita teen, kun olen yksin eikä minun ole pakko tehdä mitään muuta kuin viihtyä. Olen nimittäin koittanut etsiä itselleni juttuja, joiden tekeminen vapaa-ajalla saisi minut paremmalle tuulelle. En viime aikoina ole oikein harrastanut mitään ja työt täyttävät pääasiallisesti päiväni.

1. Siivoan ja järjestelen

Minulle siivoaminen, pyykkääminen ja järjesteleminen eivät ole pakkopullaa. Saatan aamutohinoiltani eksyä siirtämään uunia tai jynssäämään roskiskaappia, pyyhkimään pölyjä ja ehostamaan asuntoa. Autopilotilla jynssätessä aivoni lepäävät.

2. Monipuoliset aamupalat ja ruoanlaitto

Aamupala on yleensä päivän ainut ateria jonka varmasti kerkeän laittaa ja syödä rauhassa. Herään yleensä minimissään kahta tuntia ennen kuin pitäisi olla lähdössä kotoa, sillä yhtään mitään ei tapahdu universumissani ilman kahta kuppia kahvia ja perusteellista aamupalaa. Ruokaa tykkään laittaa, mutta olen siinä hieman tapoihini kangistunut. Pitkän päivän jälkeen se on yleensä jotain nopeaa ja helppoa.



3. Valokuvaan tai editoin kuvia

Saatan kuvailla huvin vuoksi, säätää ja deletoida, kokeilla uusia juttuja ja muokkailla kokonaisuuksia vain omaksi huvikseni. Parhaimmillaan kuvanmuokkauksen saloihin voi upota koko päiväksi saamatta mitään järkevää aikaan. En kuvaa enää ollenkaan pyynnöstä vaan ainoastaan, kun itsestäni tuntuu siltä että tekisi mieli kuvata. Se on ollut iso päätös minulta, että voi tehdä jotain kivaa harrastusmielessä, ilman että se on työtä tai pakkopullaa.



4. Luen

Artikkeleita, kirjoja, lehtiä, opinnäytetöitä, blogeja.. Eskapismi on ihanaa ja muiden saappaissa on kiva lököillä, ilman että tarvitsee ajatella omia juttuja.



5. Käveleminen

Käyn päämäärällisillä kävelyillä, eli lähden asioikseni kävelylle vaikka ostamaan töihin jotain mikä on loppunut tai käymään kahvilla jossain vain vähän käpötelläkseni. Varsinaisesti lenkillä ei ole tullut käytyä iäisyyksiin.

6. Bloggaaminen ja kirjoittaminen

Niin, no siinäpä se oikeastaan on. Ois jännä nähdä, jos olisin vaikka viikon kotona lomailemassa (olematta kipeä), että mitä tapahtuisi.. Koska näin äkkiseltään kun ajattelen, niin olen tainnut olla viikon kotona ja lomalla viimeksi joskus yli 3 vuotta sitten. Se on ehkä snadisti huolestuttavaa, mutta niin.. raha ei juokse jos mie en juokse. Nyt onneksi istun, bloggaan ja juon kahvia. Sain siivottua sekä pyykättyä aamulla, kävin vain lyhkäisesti töissä tänää, kipaisin kylillä käpöttelemässä ja pällistelemässä sekä hakemassa kylmäallas sushia ja nyt saan vaan olla ja lukea blogeja sekä kuunnella sivukorvalla Iholla uusinnat. Sehän on ihan hyvä lauantai!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti