keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Black & White shopping part II


Kangaskassini on ollut repimässä itseensä reikää jo pidemmän tovin. Nyt kun aukko alkoi olla kokoluokkaa sellainen, että maitopurkkikin sujahtaa kohta ulos sieltä, päädyin hankkimaan uuden. Etsin, etsin ja etsin, mutta kaikki oli vaaleaa mustalla printillä. Minulla ei pysy mikään vaalea vaaleana. Sattuihan silmiini sitten oikeanlainen, kun hieman verkkokauppoja kierteli.


Lapasestahan se lähti, kun näin Fiorellan sivuilla myös kangaskassiin mätsäävät collarit. Materiaali housuissa on kohtuu ohukainen, mutta odotan että kevätlämpimät saapuvat. Collarit näyttävät jalassani kohtuu hassuilta ihan pitkänä, mutta tulen pitämään niitä polvien alle lahkeet käärittyinä.



Enpäs nähnyt tämän päivän tulevan, että klikkailen jotain ostoskoriin Fiorellalta. Verkkokalvoilleni ovat edelleen piirtyneet hiekkapestyt vaaliat farkut sekä silloiset muotivehkeet. Mutta okkultismihan on muotia, tai oli, Fiorellakin taitaa hitusen olla jäljessä. Nämä pökät jalassa kelpaa sitten manailla kesäkuumia poismeneväksi. Sekin on ihan nurkilla, kesä meinaan. Mie en ole heräillyt vielä keväthorroksestakaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti