lauantai 4. elokuuta 2012

Muonamietintää ja materiaa


Paluu normaalielämään koko kesän mässäilyn jälkeen tuntuu utopistiselta ajatukselta. Härkää on kuitenkin joskus otettava sarvista, ettei tarvitse hypätä takaisin XL tai XXL kokoisten vaatteiden ostokierteeseen. Elokuun alku on sujunut lupaavasti. Pakastin aiemmin saamiani mansikoita ja pyöräytin niistä, luonnonjogurtista, banaanista, maidosta sekä kaurahiutaleista aamupalamössön tehosekoittimella perjantaiaamuna. Freesiä ja täyttävää.

Kuulen useasti näitä "Sie olet aivan liian ankara itsellesi" -kommentteja. Olen ankara, sillä haluan tuntea itseni terveeksi ja energiseksi. Lösö olo johtuu huonosta ruokavaliosta sekä liian vähästä liikunnasta, yhtälö on minulle hyvin selvä. Sitä paitsi ihminen, jonka suhde ruokaa ei ole normaali, ei voi olla itselleen muuta kuin ankara. Jos vaihtoehtona on todella terveellinen tai järjetön lohtusyöminen niin valitsen näistä kahdesta kyllä todella terveellisen. Sitten jos mässätyttää niin pitää karkkipäivän ja elää loput päivät viikosta kurinalaisesti.

Toiset taistelevat materian kanssa niin mie käyn ruokavalioremonttia. Itselläni ei päin vastoin ole materiaongelmaa. Koko kesä on mennyt lähinnä kynsiä pureskellessa, mutta viime kuussa sain kotiutettua itselleni Vixxsin mekon edulliseen second hand hintaan.


Tuo selän leikkauskoristelu on upea! Edelleenkin vaiheessa oleva projekti on hankkia trikoopaita ja leikellä se reikäiseksi ihan omin kätösin. Kyseinen leikkausmalli nimittäin esittelee tosi nätisti selän tatuointeja. Normaalisti ne eivät näy mihinkään.


Ostin itselleni myös kahdet uudet korut 10mm venytyksiini. Titaaniset ilmenivät hieman liian raskaiksi korviini ja vasen reikä roikkui ikävästi korun kanssa. Neonvihreät sarvet kuitenkin ovat juuri täydelliset sekä keveät. Vähän vaihtelua korviinkin välillä. Jotain uusia hauskoja plugejakin voisi hankkia, nyt kun on löytynyt se itselle sopiva millimäärä taas takaisin.

2 kommenttia:

  1. Haa hienot sarvet,iski taas venytyskuume... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Se kyllä iskee yllättäen, annoin korvien pienentyä aiemmasta 10mm -> 5mm ja nyt taas piti päästä venyttämään 5mm -> 8mm ja siitä 10mm. Ihan yhtä paha on kuin lävistys- tai tatuointikuumekin ;D

      Poista