maanantai 16. heinäkuuta 2012

Viikonloppu Oulussa

Viikonloppuna oli kesäteatterilla esitystauko, joten lähdin käymään Oulussa siivousreissulla. Perjantaina aamulla lähdin äitini kyydissä kohti Oulua. Hän oli matkalla tuttavaperheen pariskunnan kanssa Etelä-Suomeen ja siitä edelleen Keski-Eurooppaan kuukaudeksi. Ensimmäinen pysähdys tehtiin Rovaniemellä Torikahvilaan munkki kahville noin 4 minuutin matkanteon jälkeen :D Oli vain hyvä munkki kello 07.04 ja kaunis ilmakin torilla.


Pysähdyimme Muurolassa kaupassa matkaa varten. Ja itselleni hyvin perinteiseen tapaan vetelin sikeitä puolet automatkasta. Kaikki kulkuvälineet, auto, bussi sekä juna aiheuttavat minulle automaattisen nukahtamisreaktion. Olimme ennen yhtätoista perillä Oulussa ja aloin yhden jälkeen töihin. Ikkunoita pestessä menikin kuutisen tuntia. Siivouksen jälkeen maistui kyllä uusi kokeilu, Sparkly - mansikkainen kuohuviinijuoma. Maku muistutti lähinnä kyllä hieman kuivahkoa mansikkasiideriä.


Lauantaina siivosin seitsemisen tuntia ja ihailin välillä taukoa pitäessäni upeita ukkospilviä, jotka kuitenkin ohittivat talon kaukaa. Muutama jyrähdys kyllä kuului ja se vavisutteli taloa aikalailla.


Projekti "palataan takaisin ruotuun" alkoi varovasti lauantaina kalalla sekä kreikkalaisella salaatilla. Ruotoon ei tarvinnut kuitenkaan palata, sillä tuoreosaston tiskiltä ostetut kalat olivat aivan ruotovapaita, upeaa!


Viikonloppu oli kaiken kaikkiaan rentouttava, siivous ei vaadi kovinkaan paljon järkityötä ja illat sai rentoutua. Pidin samalla läppärivapaatakin kaksi päivää. Hermo lepää, kun internetin ihmeellinen maailma on hieman kauempana. Sinne kun tuppaa eksymään arkipäivinä hieman liian useasti.

Nyt mielessä pyörivät tuleva 14 päivän työputki sekä ajatukset siitä, miten saan fiksun ruokavalion sekä liikunnan harrastamisen ujutettua päiviini. Yritän saada myös projektin "viihdy paremmin omassa kehossasi" - projektin aloitettua. Yritän panostaa ulkonäköön, hyvinvointiin sekä itsensä hyväksi tuntemiseen hieman enemmän. Varmaan kuukauden ajan on ollut vaikea katsoa aamuisin peiliin, kun sieltä tuntuu tuijottavan takaisin vain vastenmielinen olento. Nyt vähän tsemppiä tähän hommaan. Uskon vakaasti, että lauantaina häämöttävä tatuointiaikakin saattaa hieman nostaa mielialaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti