keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Lauantailook ja kesäkengät

Naureskelin tässä hieman itselleni. Nappasin muka viime lauantaina asukuvan itsestäni ennen baariin lähtöä. Totuushan on se, että vaihdoin vaatteet kuvan oton jälkeen vielä kaksi kertaa ja päädyin ihan toiseen paitaan. No, onpa kuitenkin pärstää ihmeteltäväksi. Look oli kyllä ihan yhtä core-emon näköinen vaatevaihdoksesta huolimatta :'D Minkä sitä emoletilleen voi.


Iltaa tuli vietettyä, Strangers in a strange bandin Iron Maiden coverikeikkaa kuvattua ja sunnuntai kotona maattua. Siinäpä se viikonloppu sitten taas oli. Viikot vaan juoksee ohi ilman, että asiaa edes huomaa. Justiinsa oli maanantai ja huomenna on jo torstai. 

Jalkojeni alla keskimmäisessä kuvassa näkyy muuten pätkä toisesta uudesta matostamme. Anoppi kutoi keväällä kolme violetti-musta-valkoista mattoa meille makuuhuoneeseen, eteiseen ja keittiöön. On mukava, kun on mätsäävät matot. Mies väittää puhtaana optimistina, että uusia mattoja on helpompi imuroida kuin edellisiä. Totesinkin riemuissaan, että jo se on aika opetella sinunkin imuroimaan useammin!


Kreivitär käytti minua Citymarketissa muutama viikko sitten.  Itse pääsee ns. isoon kauppaan niin harvoin, että sitä vallan innostuu. Unohdin aiemmin esitellä sieltä löytämäni kesäkengät, sillä laitoin ne kaappiin odottelemaan Lapin kesää. Nyt, eilisen +18 asteen hurmoksen jälkeen innostuin ja vedin aamulla caprit jalkaan sekä kaivoin ballerinat kaapista. Jalkapöydän tatuoinnitkin saavat vilkkua ballerinoista, sillä nyt on kesä. 

Pessimistinä totean, että tätä jatkuu varmaan korkeintaan 2h tai vaihtoehtoisesti päivän kaksi ennen kuin alkaa satamaan. Juhannuksena on nimittäin aina kylmä. Tai sitten lämpimiä kelejä jatkuu koko kesän ja saan nauttia niistä sisätiloissa syystä tai toisesta. 


Onneksi kesä-heinäkuun vaihteeseen tänä vuonna osuva Tuska on ollut tuskallisen kuuma kolmepäiväinen ihon auringossa tiristelemisen ja aurinkorasvalla lotrauksen kausi Helsingissä. Sen jälkeen Rovaniemelle palatessa rukoilee, ettei koskaan olisi enää kuuma uudestaan ja odottaa syksyä toivonkipinän kanssa.

Ps. Lopetan postauksen kirjoittamisen ja aurinko on pilvessä. Säätiedotus lupaa sadetta. Niinpä niin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti