keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Vappu 2012

Vappufiilis meni minulla vapunaattona ihan päähän. Rynnistin heti aamusta kaupungille ostamaan serpentiiniä sekä ilmapalloja. Vähän piti koristella työpaikallakin heti sinne päästessä.



Ja pällistellä työkaverin minulle hieman liian iso ylioppilaslakki päässä näyttäen vähän hassulta veturinkuljettajalta. Oman lätsäni kun unohdin surkeasti kotiin. Sen vanne sitä paitsi puristaa aina päätä, ostettiin aikoinaan ylioppilasjuhliin aika kiireellä eikä se aivan sopivahko ole.


Tuota edellistä veturinkuljettajakuvaa kun vertaa tähän ylläolevaan niin ei kyllä tunnistaisi samaksi pälliksi ellei tietäisi. Työpäivän jälkeen siirryin siis kotiin valmistautumaan illan rientoihin. Tiedossa olivat kolmet eri juhlat, joissa kaikissa viivyin muutamisen tuntia. Kahdet tuparit/vappubileet ja yhdet puhtaasti vain vappukinkerit.


Hyvinhän tuo ilta kuluikin. Niin hyvin, etten muistanut kyllä hirveästi kameraa esillä käyttää. Sai aina vähän rauhoittua hiljaisen kaupungin läpi kävellessä, kun matkasi jalan juhlapaikasta toiseen. Hirveän vähän ihmisiä oli liikenteessä, sillä päivä oli aika viileä ja hieman satoi vettäkin kuuden aikaan.


Serpentiini kaulassa oli vapukkaampi fiilis.


Juhlien meno ja aihepiirit vaihtelivat kovasti. Kävin ensin opiskelijabileissä, sitten työkaveribileissä ja lopuksi suurbileissä. Jokaisella juhlalla omat menonsa. Hirveästi naurua ja jutustelua sekä mukavia ihmisiä kaikkialla.

Viimeisistä bileistä lähdimme baariin. Ilta oli ollut niin vaihderikas ja vauhdikas, että yhden skumppalasillisen jälkeen sai lähteä suuntaamaan kotiin vetämään keveät kellonympäri unoset.

2 kommenttia:

  1. Pointsit tosta hienosta sensuurista. Tuskin tunnistan itteäni : DDDD

    VastaaPoista