lauantai 11. helmikuuta 2012

Pannukakku-torstai, Lapin taikaa sekä Kyyhkynen

Torstaina askel kulki kevyesti ja päätin kotimatkalla ostaa hernekeiton kaveriksi pannukakkuainekset. Sain illaksi kahvikaverin ja istuskelimme jaarittelemassa niitä näitä meillä pannukakun, kermavaahdon, mansikka-vadelmahillon ja kahvin kanssa. Kevyttä on tuo keskustelu, kun yrittää olla valittamatta koko ajan. Jotenkin helppoa ja mutkatonta.



Kermavaahtoa riitti vielä hurjan ison pannukakkusatsin jälkeen kaakaon päälle useaan kupilliseen. Ihan laitonta tuollainen, kehtaa enää edes ostaa, kun tuli juotua niin monta kupillista kaakaota kermavaahdon nojalla.


Perjantai-iltana kävin Korundissa Lapin taikaa näyttelyn avajaisissa sekä katsomassa taidemaalari Juho Kustaa Kyyhkysen elämästä kertovan näytelmän Kyyhkynen - murhanäytelmä. Kävin ensimmäistä kertaa Korundissa taidenäyttelyn puolella ja täytyy sanoa, että hyvät ovat tilat. 


Näytelmä kesti 1h40min, jonka jälkeen oli hyvä tulla kotiin Lapista ja Pohjoisesta inspiroituneena tekemään töitä. Työstöprosessin alla ääniteos, joka tulee Rovaniemi Design Weekin yhteyteen Arctic Snow Roomiin Pekankadulle. Hukkasin kipeänä ollessani monta hyvää työpäivää, joten nyt pitää kiirettä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti