sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Lomaa odotellessa

Kävimme eilen kuuntelemassa Ale ry:n Christmas Grind Partyn antia. Nistikko, Kolmannen asteen kuulustelu ja Feastem viihdyttivät lyhyillä ja ytimekkäillä kappaleillaan. Kaikki yhtyeet kuulostivat huomattavan paljon paremmilta livenä kuin tutustuttaessa tuotantoon esimerkiksi tuolta myspacen ja mikserin puolelta.


Laiska (suklaasta ja itse tehdystä pizzasta turvoksissa ollut) täti löi päälleen minihameen, sukkahousut, restylen paidan ja hupparin. Olisi hieman laiskottanut, mutta hyvä että tuli lähdettyä. Taas on kamera täynnä käsiteltäviä keikkakuvia.


Muu viikko on kulunut viimeistellessä asioita ennen lomalle lähtöä. Muun muassa ylioppilasteatterin useamman tunnin kokouksessa tuli kahvia litkittyä. Ayalla on minusta huippu kuva kokouksesta, mutta ehkä siitä myöhemmin!


Kävimme Ayan kanssa myös perjantaina joulushoppailemassa. Neljä pitkää tuntia ihmismassan seassa ja joululahja-ahdistus komeimmillaan.


Vaati tunnin kahvittelun suklaarasian kanssa ennen kuin toivuimme siitä koettelemuksesta. Ihmismassat koettelevat hermojani, puhumattakaan useita tunteja kestävästä shoppailu-urakasta. Hyi, ei ole joulu(shoppailu) tehty kyllä minulle ollenkaan.


Sen lisäksi vielä joulumaisema on tämännäköinen ollut muutaman päivää. Jäätä, vettä ja loskaa. Ei hirveästi nostata mielialaa kyllä. Viitsisi edes asunnosta poistua ellei aivan pakko. Saa pelätä taittavansa niskan pihalla kaatuessa.


Kokeilin uutta vaaleanpunaista kynsilakkaa jonka ostin. Ihan nätti väri sinäänsä, mutta ostin käytettäväksi..


.. crackedin kanssa. Vaaleanpunaiseen tuli juuri hieman asennetta lisää.


Taikatarvikkeina työstössä mukana nämä. Kynsilakan pikakuivattajasta on kesän jälkeen tullut yksi eniten käytetyistä kosmetiikkatavaroista. Säästää aikaa ja hermoja, kun ei tarvitse istua sormet suorana miettimässä, että olisikohan se lakka jo kuivaa vai ei.


Olen neulonut sohvannurkassa. Porkkanan värinen säärystin tulossa. Ostin langat lähinnä sen vuoksi, että värit olivat kauniit ja vaaleissa väreissä erottaa silmukatkin helposti. Harjoittelen nimittäin vasta, eikä ole järkeä harjoitella ensimmäisenä mustalla langalla, josta ei saa mitään selvää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti