"Oh mothers wipe your tears. Your sons will rest a million years."

Peruutetaanpa nätisti ilman aasinsiltoja viime viikkoon ja viikonloppuun. Postaustahdin pienestä suvantovaiheesta voi jo päätellä, että kiirettä on ollut. Päivityksiähän tulee sen mukaan kun kamera laulaa ja sormet näppäilee, jos näppäiltävää on. Nyt taas on molempia, aikaa sekä asiaa! En nyt kuitenkaan siitä asian asiallisuudesta mene vannomaan, mutta kokeillaan.

Opetin työkaverille vähän järjestelmäkameran perusasioita ja hän samalla näppäsi muutaman kuvan minusta. En omaksi onnekseni naura suu auki, kuten normaalisti kaikkien muiden ottamissa kuvissa. Taustalla näkyy vähän työhuonettakin.

Yksi viime viikon kohokohdista oli myös uunidippaus. Dippasin kättä vahingossa uunissa ottaessani lasagnea pois sieltä. Näppärän näköstä nähdä, että kuinka suht syvähkö palohaava ja useampi irti kuoriutunut ihokerros vaikuttaa musteeseen vai vaikuttaako ollenkaan. Olen yrittänyt ottaa tilanteen siis oppimisen kannalta.

Kävin myös ensimmäisessä kuntosaliohjauksessa ihmettelemässä yläkropan treenaamista viime viikolla. Olenkin onnistuneesti käynyt jo kahdesti tällä viikolla salilla kiusaamassa itseäni. Pitää nimittäin yrittää kiusata kaikki syksyn aikana lanteille itsensä kiinnittäneet kilot irti kropasta. Annoin salille mahdollisuuden, sillä kuukausivuokra on halpa. Harmi, että happi meinaa loppua ahtaahkossa salissa ja ohjauskin oli aika pikanen. Seuraavaa kertaa ootellessa. Jalkojen ja vatsan ohjaus menikin 1,5 viikon päähän edellisestä. Kröhm. Onneksi olen käynyt kolmella salilla aiemminkin, niin perusasiat on kuitenkin jollain lailla hallussa. Jos ei olis, niin ois voinut sormi hakeutua suuhun.

Perjantaina suuntasimme junalla kohti Oulua kylästelemään sekä Sabatonin keikalle.

Olen ihan shokissa ja ihmeissäni lauantaiaamuna (ilman meikkiä ja jonkun muun kuvaamana, hah!), kun ei tarvitse lähteä töihin, vaan nautin aamukahvia ihan nollatuilla ajatuksilla. Näkyy varmaan kuvastakin.

Lauantai-iltana hipsittiin Sabatonin keikalle Teatrialle. Lihatehdas oli suhteellisen autiona puoli kahdeksan aikaan ensimmäisen lämppärin aloittaessa. Enkä yhtään ihmettele, Dynazty oli jättänyt kiveksensä kotiin kuten arvelinkin. Poppoo näytti ja kuulosti Reckless Loven, Nickelbackin ja jonkun kasarikauhistuksen yhteensulattamolta. Raubtier taas, mieheni sanoin, kuulosti aivan Aarne Tenkaselta vieraalla kielellä luriteltuna. Lämppäreissä ei siis ollut kehumista. Onneksi Sabatonissa kuitenkin on!

Upea keikka. Tämäkin rokkipoliisi, joka normaalisti seisoo takarivissä kädet puuskassa, intoutui hieman hyppimään keikalla. Nautin joka kappaleesta ja Joakim Bródenin nöyrän innostuneen iloiset välispiikit olivat mukavaa kuunneltavaa. Ja kyllähän tuota miestä mielellään katseleekin!

(Kuva täältä.)

Joku näillä ruotsalaisilla vaan on paremmin keikkahommissa kuin suomalaisilla. Viimeksi nautittiin Amon Amarthia Teatrialla mamman kanssa viime helmikuussa ja sekin vakuutti. 

Viikonlopun irtiotto

Mikseivät kaikki aamut voi olla näin voimauttavia? Tuli sellainen fiilis viime viikolla, että nyt ei ole kaikki ulkona kohillaan ja vilkaisin ulos ikkunasta. Niin upea auringonnousu, että kylmiä väreitä riitti. Koko taivas oli hehkuvan sininen, violetti ja punainen. Joskus kannattaa olla hereillä aikaisin.

Nyt on suikka vaihteeksi taas musta eikä 10 cm vaaleanruskeasta juurikasvusta ole tietoakaan. Kävin kampaajalla värjäyttämässä tukkani, sillä hiusväriallergiapelko on nostanut päätään viime kerran värjäyksen jälkeen. Parin päivän kutina ei enteillyt hyvää. Nyt ei mitään, tukka on musta kuin yö ja päänahkani kunnossa. Taidanpa vastekin satsata hiuksiin ja terveeseen päänahkaan. Torstai äityikin henkisen hyvinvoinnin tsemppauspäiväksi, kun kampaajan lisäksi oli ensimmäinen kerta uudella kuntosalilla. Siitä ehkä enempi lisää myöhemmin!

Kuva täältä.

Illalla juna suuntaa kohti Oulua ja huomenna siirrymme miehekkeen kanssa nauttimaan Sabatonin keikasta. Kuuntelin tuossa juuri varovasti lämppäreitä, eivätkä odotukset niiden suhteen nousseet kovin korkealla. Dynazty kuulosti siltä kuin kivekset olisivat jääneet kotiin ja Raubtier kuulosti kuin laulajalla olisi jäänyt limaa kurkkuun. Plussaa kuitenkin Teatrian aikaisista soittoajoista. Itse pääesiintyjä aloittaa 21.30 ja lämppärit jo 19.00! Ei tarvitse pyöriskellä ja odotella ikuisuutta.

Naked truth

Melkein kaikki kuvat joita näemme päivittäin, käsitellään jollain tavalla. Virheiden poistoa, naaman kiiltoa, jenkkakahvat, finnit yms. Siksi lueskellessani aamulla Mustaa maitoa - blogia ja Miklan sinne linkittämää Tyyliä metsästämässä -blogin postausta päätin itsekin kantaa korteni kekoon. Sillä meidän huushollissa ei herätä meikit tällingissä, ellei kyse ole pitkään venähtäneestä baari-illasta ja silloinkin ne meikit on jossain muualla kuin silmissä. Päätin itse jättää meikit kaappiin ja näyttää vain miltä photaroimaton ja photaroitu kuva näyttävät toisiinsa verrattuna. 

Kuva noin viiden minuutin photoshop-käsittelyn jälkeen. Ei vaatinut kovasti edes vaivaa.

Originaali, kamerasta suoraan saatu, vain kuvan kokoa pienennetty.

Tykkään itsekin korjailla virheitä. Kiillot naamasta saa onneksi pois jo meikkivoiteella ja puuterilla ettei editointivaiheessa tarvitse olla näin radikaali. Viime joulukuussa muistutin totuudesta valokuvausblogipostauksessani täällä. Photoshopin ja kuvankäsittelyohjelmien kautta kaikki on saatavillasi. Olen itsekin sitä mieltä, että ihmisen kuuluu näyttää luonnolliselta, mutta siitä huolimatta käsittelen melkein kaikkia kuviani jotenkin. Ristiriitaista, pitäisiköhän mennä vähän itseensä ja tuntea pistos rinnassaan tästä täydellisten mielikuvien jakamisesta aiheutuvista paineista. 

Puolustuksekseen voi kai sanoa, että jätän lävistysarvet aina naamaani photaroidessa? :D Heikko puolustus, mutta kuitenkin, tuntuisi typerältä patch toolilla korjailla sellaisia asioita jotka eivät meikilläkään peity. Eron huomaa myös siinä, kun blogin pitäjä kuvauttaa itse itseään tai kun on jonkun toisen kuvattavana. Sama henkilö näyttää kahdessa kuvassa kahdelta eri henkilöltä.

Harvoin sitä tulee tällaisia photobomber kuvia julkaistua blogissa.

Pitäisiköhän sitä kerran viikossa aina jossain postauksessa julkaista "the truth"-face, eli kuva ennen kuin pynttäytyy parhaimpiinsa ja meikkaa naamansa. Tai laittaa jonkun ulkopuolisen ottamaan kuvan ja joutuu julkaisemaan sen, vaikka se ei omaa silmää miellyttäisikään. Montakohan kuvahelmeä on jäänyt kansioihin pölyttymään, kun itse on kauhistellut että herran jumala tuoltako mie näytän, kun nauran suu auki!

Uusista tatuoinneista

Lupasin viime postauksessa laittaa uusista tatuoinneista jotain. Lisättiin tosiaan gasmask ladylle vähän väriä pintaan, hän jäi vielä hieman kesken, mutta alkaa näyttää jo enemmän itseltään.

Kyynerpään tikkaamisen jälkeen pystyn olemaan kivusta huolimatta hiljaa ja keskittymään vain ajattelemaan en yhtään mitään. Tässäkin kohtaa jalassa on muutama nanna luupaikka, joiden päältä surruttelu oli kuin jalkaa olisi avattu pienellä sahalla. 

Erika halusi myös testata old school taitojaan ja tehdä ladyn jatkoksi ruttotohtorin. Se on ihan minun näköinen, graafinen ja yksinkertainen.

Keskiviikkona piti jatkaa vasemman käden sleeveä käsitaipeen kohdalta, mutta emme tuntuneet keksivän siihen mitään sopivaa täytekuvaa. Päädyimme sitten jatkamaan käsivarren takapuolta tekemällä sinne silmän, joka upotetaan sitten tuohon kättä kiertävän mekaniikan joukkoon jossain vaiheessa. Minusta vähän tuntuu, että kaikkinäkeviä silmiä on nyt jokapuolella, kun vasemmassa kädessä on kolme silmää ja selässä kolme paria. Enempi aina parempi?

Bepanthenia menee jostain syystä tuubitolkulla. Mitenkään en myönnä että se olisi oma vikani :D Myös viikon vanhat huulikorut alkavat asettua paikoilleen, eivätkä ole aamulla enää niin turpeita. Kudosnestettä kyllä paranemisvaiheessa puskee ja paranevat korut vaikuttavat viereistenkin mähmimiseen aika reippaalla kädellä. Odotan sitä 1kk päässä odottavaa fiilistä, kun kumpaakaan korua ei enää edes huomaa. Sitä ennen vesipesuja ja merisuolaliuosta läträtessä. 

Vasemman puoleinen korvavenytys on alkanut venyä taas itsekseen. Ostamani 10mm puuplugi ei meinaa pysyä paikoillaan korvassa. Mietin ensimmäistä kertaa eläissäni venyttäväni molemmat korvat 10mm -> 14mm. Suas nähä!