keskiviikko 14. marraskuuta 2012

"I can't stop the rain but I can stop the tears"


Viimeiset neljä päivää ovat olleet ulkona syömistä, venäläistä suklaata, turvonnutta alahuulta ja uutta vessanmattoa. Vähän myös luentoa, töitä, haaveilua, kipua, itkua, pimeyttä, hyvää seuraa, naurua ja pahaa mieltä. Olen odottanut talvea kovasti ja nyt se onkin pimeä, pitkä, liukas ja loskainen.

Lapin Kansa 11.11.2012, Takaisin isän lähelle
Sunnuntain Lapin Kansassa oli artikkeli dokumenttiohjaajasta, joka palasi syntyseuduilleen tukemaan vanhenevan isänsä elämää. Tai siis kotisynnyilleen seuraamaan kun isä on hoitokodissa, kuten nykyään tehdään. Tuo kuvassa oleva osio "Kesken sanojen etsinnän isälle iskee väsymys. Itkettää. On levättävä hetki." aukaisi sunnuntai iltapäivällä kaikki silmien taakse sulkeutuneet hanat. Vollotin kuin pieni lapsi, räkäisesti ja lohduttomasti. Milloin ihmisellä on oikeus väsyä, itkeä ja levätä? Vanhainkodissako sen voi vasta tehdä rauhassa. Sitten kun kaikki muurit on kaadettu ja vastuu otettu pois olkapäiltä, sittenkö vasta saa levätä?

Syksy on jotenkin ollut lohduton. Kiireinen, voimat imevä, raskas ja ohitse lipuva. Flunssan jälkeinen aika on mennyt vaan kalenteria tuijotellessa. Paino on noussut ja olo on möhkälemäinen. Illat olen pyörinyt kotona, tekemättä mitään järkevää samalla tuhlaten todella arvokkaita tunteja, koska en vain ole jaksanut. Yritän normaalisti pitää blogissa sellaista kevyttä ilmapiiriä, sillä minusta suru ruokkii surua. Tämä on ehkä vain sellainen pieni ripitys niille tärkeille ihmisille, joita en ole jaksanut nähdä. Se nimittäin hävettää.


Vaikka se kuinka kuulostaa kliseiseltä, niin odotan jouluvalojen vievän ajatukset eteenpäin tulevaan kevääseen ja kerääväni jostain voimia hoitaa rästissä roikkuvat yliopistohommat kunnialla loppuun. Sitä ennen koitan kohentaa mieltäni uusilla ihokoristuksilla, joita on tullut tässä hankittua ja oltua neulan alla useamman kerran kuluneen viikon aikana. Ehkä niistä enempi sitten seuraavassa postauksessa. Itseensä keskittyminen ja omien mielihalujensa toteuttaminen olisi hirmu tärkeää, mutta varat ja mieli tökkii.

maanantai 12. marraskuuta 2012

I ♥ Your Blog - tunnustus


Kiitokset Elzylle, joka pitää inspiroivaa Embracing death By: Elzy Vomit -blogia. Olin hyvin otettu tunnustuksesta ja laitan sen mielelläni kiertämään ja lämmittämään muidenkin talviaamuja. Ja linkitän tosiaan sääntöjen vastaisesti vain neljä blogia, sillä minulle tunnustuksen antanut Elzy kuuluu lempibloggaajieni kirjavaan joukkoon ja on näin ollen yksi viidestä linkatusta!

Diabolical Groove
Mustaa Maitoa
Naughty Nightmares
Silent Disco

Tunnustuksen säännöt:

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
2. Anna tunnustun viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi post it-lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post-it lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

lauantai 10. marraskuuta 2012

Talvitakki ja spider bitesit

Mie en normaalisti osta mitään silleen "Aaah, hiton ihana pakko saaha heti voi hyvä luoja en kestä!" Perjantaina repesi vain ihan totaalisesti. Joku oli suunnitellut sellaisen takin, että oksat pois. Työkaveri pyörähti töihin ja esitteli uuden hankintansa, harmaan villakangastakin tekonahkaisilla hihoilla ja suurella hupulla. Tuijotin aikani monttu auki tuota jumalallisuuden materiaalista ilmentymää, sitten tenttasin hinnan, onhan takkeja mustana, myyntipaikan ja luvan lähteä apinoimaan hänen ostostaan. Alle 15 minuutin sisällä hihkuin riemusta vaateliikkeen sovituspuolella.


Musta, graafinen, yksinkertainen, tekonahkahihoilla varustettu villakangastakki ja alennusrekissä. Joku oli ylemmältä taholta päättänyt kiittää pitkästä kitsastelukaudesta. Jouduin kyllä priorisoimaan loppukuun kosmetiikkatarpeet nollille, mutta mielummin meikitön naama kuin talvi ilman tätä takkia. Johan ton pärstän saa tuonne hupun alle piiloon jos hävettää!


Fiiliksissä uudesta takista! Näytän innostuessani ilmeisesti vähän pelottavalta :D


Microdermalit näyttävät päällisin puolin voivan paremmin kuin hyvin. Kumpikaan ei kipuile, eikä tunnu sen kummemmin naamavärkkiä väännellessä. Nukun vielä laastarit otsalla yöt, mutta pelko äkillisestä korun irtoamisesta haihtuu päivä päivältä. Sitten jänskätään uloskasvuriskiä. Sitä odotellessa otin spider bitesit. Eli kahden huulikorun sijaan alahuulessa on nyt neljä huulikorua. Kivasti tasapainotti yksinäisiä koruja.

Lapin Kansan tekstiviestipalsta pelastaa aamut!

torstai 8. marraskuuta 2012

Aikuisten potkupuku

Mietin jo jonkin aikaa, että kehtaanko paljastaa viimeisimmän ostokseni parin viikon takaa. Piti kuitenkin niellä ylpeys ja myöntää olleensa väärässä kokopotkupuvun mukavuudesta. Syksy hiipi paikalle yllättävän nopeasti. Bänditeepparissa ja polvihousuissa kotona pyöriminen alkoi iltaisin paleltaa. Ja niin salakavalasti ajatus hiipi mieleeni. Jump suit, one piece, potkupuku, pierupussi, mikä ihme tämä hupparin ja collegehousujen yhdistelmä nimeltään onkaan, olisi talven varalle saatava. 
Kuva: Stadium
"Mitääh? Miksi?"
Mies katsoi kuin vierasta sikaa ilmoittaessani ostavani aikuisten potkupuvun ja pyöriväni Muumien Fredriksonin näköisenä kotona. (Täältä youtube Muumipapan muistelmista, jos ei soi kellot.) Jos hiukseni laittaa jakaukselle keskeltä niin näytän ihan tuolta, viikset vaan puuttuu.


Mutta pakko se on myöntää. Pirun mukava päällä, lämmittää kivasti ja sohvalle illaksi käpertyessä ei tarvitse edes vilttiä päällensä. Väriksi valikoitui Navy Blue violeteilla tehosteilla, sillä ei ollut mitään halpaa mustaa. En suostunut sijoittamaan potkupukuuni kuitenkaan mitään universaaleja summia (vrt. alkuperäiset innovoidut pierupussit, joiden hinta liikkuu 150-250 eurossa) niin piti vähän rajoittaa ulkonäössä. Haaveilen tässä jo, että olisi mukava omistaa näitä kokopukuja kaksi kappaletta, niin toisen ollessa pesussa olisi kaapissa myös varakappale.

Ai niin! Jos huvittaa leikkiä huppuleikkejä kotona ja naamioitua niin, ettei kukaan näe sinua tai sinä et näe ketään: hupun vetoketjun voi vetää aivan kiinni asti ja leikkiä sokeaa ninjaa kotona. En ole hirveästi testaillut, sillä pelkään repiväni microdermalit huppuun. Hauska lisä kuitenkin.

Plussat: Helppo pukea, ei saumoja, ei kiristystä, ei tarvitse sohvalla vilttiä, hyvä nokosiin, huumorihuppu ja puvun yleinen huumoriarvo on korkea. Miinukset: Haarakiila polvissa sekä parin tunnin käytön jälkeen kun puvun ottaa pois niin paleltaa ja paljon, sillä keho on tottunut lämpimään.