maanantai 9. toukokuuta 2011

Viikonloppu

Perjantai-iltana suunnistin Grandeen katsomaan bändejä. Light colaa siemaillessa ja bändejä odotellessa tuntui aika pidemmältä kuin normaali iltoina, mutta alkoihan se äksönikin lopulta.

From the Void aloitti illan bändikattauksen. Ja pojat tulivat ja pyyhkivät pöydän! Ajattelin ennen keikan alkua että taas joku tällainen nuorten poikien aloitteleva bändi niin sieltä tulikin hyvää musiikkia ja asenne keikka. Erityisesti plussaa Ajattara-coverista joka nosti niskakarvat pystyyn. Lisää keikkakuvia kaikista bändeistä täällä.

Intervention oli vasta maaliskuussa keikalla Grandessa, mutta setti oli selvästi energisempi ja paremman kuuloinen kuin pari kuukautta sitten. Tykkäsin että oli vähän keveämpi keikka. Kuitenkin aika perus eikä yllätyksiä kovasti ollut.

Black Crucifixion.. En oikein edes tiedä mitä tästä sanoisi. Laulaja väänteli naamaansa sellaisiin yläaste poseeraus "olen vähän immortalista ja corpset vaan puuttuu" -asentoihin ja soitto oli aika jähmeää. Hauskojen ilmeiden kuvagalleria täällä. En syttynyt kyllä ollenkaan. Musiikista en osaa ammattilaisena sanoa kuin sen, mitä yleisö toisteli: "Kuulostaa ihan kolmen soinnun perusbändiltä." Lähdin noin puolen tunnin kuuntelun jälkeen kotia kohti.

Lauantaina oli vuorossa Ravage Machineryn promokuvaukset. Tuli hyvännäköisiä kuvia vaikka itse sanonkin! Välillä piti muistuttaa poikia siitä, että ei saa hymyillä eikä nauraa kun kuvaan jos meinaavat asennekuvia saada.

Kuvia editoidessa olen viettänyt sitten sunnuntai illan. Tässä tehdään jo lähtöä.

Kaverini A sai houkuteltua minut lenkille sekä lauantaina että sunnuntaina. Juoksimme molemmilla kerroilla kunnon reippaita pätkiä ja A jaksoi paremmalla kunnollaan pidentää aina juoksumatkaamme pikku hiljaa. Saa olla kyllä jännän äärellä tuon ensi viikon 2min juoksua ja 1min palauttelua osion kanssa. Kumman kevyeltä tuntui vaan tuo juokseminen jo verrattuna pelkästään viime tiistain naama irvessä harppomiseen. 

Lauantaina kävin lenkin jälkeen kaverini M:n kanssa kahvilla sekä katselin koulukavereideni kanssa elämäni ensimmäisen kerran jääkiekkoa kokonaisen matsin verran.

Oli aika mysteerinen ilma lähtiessäni kisakatsomoa kohti. Kaatamalla vettä, päällä aivan harmaata, kaukana todella kaunis auringonpaiste ja taivas repeilee.

 Kaverit aloittelivat jääkiekon ohella Tivoliin lähtöä varten ja itse siemailin alkoholitonta siideriäni. Suurella epäluulolla ostin sen, mutta pettymys ei ollut niin karvas kuin uskoisi. Periaatteessa olisin pärjännyt limpparillakin, mutta tulipahan testattua. Ihan pikkuisen maistui seisoneelta siideriltä. Kotiin tullessa jumittelin, luin Lapin Kansan keskellä yötä ja katsoin L.A Gigolon, kun se sattui tulemaan Viasatilta. Olin keikkaleskenä lauantain kun avokki oli Torniossa keikalla.

Olin unohtanut sanoa että sain tuliaisia viime viikolla. Isä toi minulle tällaisen led-valo kynttilän, johon syttyy/sammuu valo kun siihen puhaltaa tai pitää ääntä tarpeeksi lähellä kynttilää. Krääsämaterialisti minussa hyppii riemusta! Miten nerokasta. Näppärä myös, koska hieman kammoan elävää tulta enkä siksi polta kynttilöitäkään mielellään.

Sain myös tällaisen violetin magneeteilla somistetun korun. Se on pitkä siima jossa on lasihelmiä ja magneetteja joten sen pystyy kiinnittämään mihin haluaa ja miten haluaa. Olen käyttänyt sitä käsikoruja kiedottuna useamman kerran käden ympäritse.


Sellainen viikonloppu. Nyt vielä kaksi intensiivistä päivää luentoja yliopistolla ja sitten alkaa lukuvuosi olla niiden kannalta ohitse. Kaksi tuotantoraporttia vielä puhtaaksi kirjoittamista vailla, kaksi esseetä odottavat aloittamista ja yksi luentopäiväkirja jäsentelyä. Lomaa vaille muuten valmis.

Ensimmäinen tipaton viikonloppu oli suhteellisen helppo. Grandessa oli hyvä keskittyä ihmettelemään ihmisten sekoilua ja kuvaamaan bändejä ja lauantaina väsytti jo kavereiden lähtiessä baariin. Kuntoilukaan ei kärsinyt viikonlopusta ollenkaan, päin vastoin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti