keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Feikki kesäpäivä

Aamupäivällä raottaa toivekkaana ikkunaverhoja kun sisään paistaa sälekaihtimien läpi lämmin aurinko. Kun ulkona näyttää tältä niin eikö tunnu että nyt on pakko lähteä ulos koska on kesä.

Anteeksi tuottaa pettymys, mutta Rovaniemellä ei ole kesä. Lämmintä oli tänään korkeimmillaan 12,9 astetta ja tuuli kuin viimeistä päivää.

Näytti kuitenkin upealta. Siksi päätimmekin lähteä pienimuotoiselle piknikille H:n kanssa. Kävimme ensin hakemassa S:n rastoihin nauhaa sekä heittämässä yliopistolle yhden kirjan joka minulla on ollut lainassa. Ainut paikka missä todella oli kuuma oli autossa.

Mutta hyvin rannallakin selvisi. Ihanaa rucola-fetajuusto salaattia ynnä muuta pientä kivaa sekä iltapäiväkahvit aloittivat päivän ihan mukavasti. Pitäähän sitä jotain tehdä näinä kauniina päivinä kun esseen kirjoitus pitää saada pois mielestä.

Rikon ruokarauhaa fotoshoottaamalla kuin viimeistä päivää. Olen aina tällainen. Joku päivä ihmiset vielä oppivat että elän valokuvien kautta, sillä muistini on äärimmäisen huono.

Huomenna olisikin luvassa aamubussi Ouluun. Sieltä sitten kotiin mamman kanssa autolla sunnuntaina. Mitenhän herään 06.05 lähtevään bussiin kun olen joka aamu sammuttanut herätyskellon heräämättä sen soimiseen. Tuplaherätys varmaan ja herätyskello mahdollisimman kauas sängystä.

1 kommentti:

  1. Joo-o, lähdin itsekin aamulla pyöräilemään aurinkoon melko kevyesti pukeutuneena kun LUULIN että olisi lämmintä. Vaan kuinkas kävikään, aika kova viima kävi :D

    VastaaPoista