keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Something real to cling

Kävin lauantai-iltana Pellon reissun jälkeen yhdellä ystäväni M:n kanssa. Pääsi jotenkin lipsahtamaan se laittautuminen käsistä. Pikaiseen 1,5h G:ssä piipahtamiseen olisi riittänyt ehkä vähempikin, mutta tulipa prassailtua.

Minun "sivusiilini" kasvavat niin hirveää vauhtia. Pitäisi ottaa kone esille ja surauttaa hieman lyhyemmäksi, mutta suoraan sanottuna jännittää hieman tarttua toimeen. Pelkään vetäiseväni jonkun loven tuohon malliin. Parempi olisi opetella lyhentämään itse, jottei tarvitsisi pari kertaa kuukaudessa maksaa kampaajalle niinkin "helposta hommasta" kolmeakymmentä euroa. Kaikki kunnia toki kampaajille, mutta raha ei kasva puussa.


Pakko sanoa että olin parin sekunnin ajan unohtamassa jo lauantaina (1.10), että olen lokakuun ostolakossa. Kävelin tyynesti kirjakauppaan tutkimaan alennuslaareja, kunnes äitini totesi että ethän sie mitään voi ostaa. No kappas, en vain voikaan. Näin sen näpsäkästi unohtaa.


Maanantaina oli upea koko kaupunginkattava sumu Rovaniemellä. Järkkäri oli tietenkin kotona. Nappasin sitten puhelimella muutamat kuvat sekä pokkarilla täältä löytyvät metsäkuvat.

Tämä kuva on lempparini puhelinväköstyksistä.


Päätin myös että työtarvikkeet eivät kuulu ostoslakon piiriin, sillä en saa muuten hommia hoidetuksi. Ja tilasin lauantaina lisää tarvikkeita.


Olen tietoisesti vältellyt nettikauppojen sivuilla roikkumista jotta en pahoittaisi mieltäni. Harmi, että halu hankkia Takoraudan uusi levy Pohjakosketus iski juuri nyt tänä aamuna. En aio kuitenkaan sortua. En uskaltanut avata enää Levykauppa X:n mainoskatalogia ja päätin koskea siihen vasta marraskuun ensimmäinen päivä.


Ja nyt on viides päivä tätä kuuta. Nauroimme Kreivittären kanssa että aika ostoslakkotärinät jo näin alussa. Pitää koko ajan muistuttaa itseään asioista joita ei saa olla hankkimassa. Kävi mielessä että toivottavasti lakko ei mene siihen, että marraskuun alussa on hankittavien asioiden lista liian pitkä. 


Hyvin sopii ostamattomuuden teemaan se, että roudaan tavaroitani Varastotien kirppikselle lauantaina. Pitää olla vilkuilematta muiden pöytiä ja armollisesti vain viedä omat kamat sinne myytäväksi. 

Kävin eilen kuvailemassa ystävääni M:ää syysväreissä. Hän halusi napsaista minusta sitten pari kuvaa. Tästä kuvasta on edustus kaukana. Klonkku-aino kurkkii puskan takaa.

Paremmin viihdyin kameran takana eilen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti