maanantai 16. tammikuuta 2012

Wish upon a wishbone

Lauantaina kävimme miehekkeen kanssa kaupungilla kiertelemässä hänelle uusia vaatteita ja päädyin liikenteeseen seuraavanlaisessa asukokonaisuudessa. Luonnollisesti tämä über hieno valinta ei takin alta näkynyt, mutta ainakin itselläni oli tyylikäs olo.

Kyseessä on Iron Fistin miesten huppari, jonka olen joskus haalinut vaatekaappiini. Huppari istuu kuin valettu ja oli jokaisen suolaisen euron arvoinen. Itse olisin ehkä jättänyt tuon tähtiprinttikuvion hupusta pois, mutta muuten aivan oivallinen. Kaikki Iron Fistin Wishbone printit paidoissa miellyttävät silmääni ja jos lompakko sallisi, harrastaisin ankaraa keräilyä. Ainahan sitä voi unelmoida..



Snap! Takaisin maan pinnalle. Kaupungilta ostin kaksi kovasti toisiaan muistuttavaa lootaa. Toinen on 36 kuvan mustavalkoinen filmirulla, jotta pääsisin vihdoin taas filmikuvauksen syrjään kiinni näin kevään kunniaksi. Toinen laatikko alla oli mammani syntymäpäivälahja, jonka hän sai huomaansa heti lauantai-iltana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti