maanantai 9. tammikuuta 2012

Viikonloppukynnet

Jos viikonloppuun valmistautuu kunnolla, ei voi jättää kynsiään huomioimatta. Minusta henkilön kynsistä ja käsistä pystyy lukemaan todella paljon. Kynsinauhoista ei sitten puhuta mitään! Meinaa olla oma syntini noiden kynsien ylläpidossa.


Entiset kynsilakat pois, käsien pesu, kynsien kovettajaa alle ja sitten mennään.


Jostain halpisalelaarista löytämäni kirkkaan vihreä on kirkas vasta kolmannen kerroksen jälkeen. Hyvä kuivatus jokaisen kerroksen välissä on tasaisesti levittyvän lakan salaisuus. Kannattaa lukea samalla vaikka lehteä. Viimeisimmän kerroksen päälle lyödään cracked-lakka. Kun cracked-lakka alkaa olla repeilleen näköinen, voi lyödä kerroksen pikakuivattajaa päälle.


Pikakuivattaja viimeistelee kynnet kauniisti ja cracked-lakka muuttuu mattaisesta kiiltäväksi. Huomasin vain, että kynsilakan ollessa koostumukseltaan normaalista poikkeavaa, tulee efektistäkin hieman erilainen. Pikkusormelle saattoi lipsahtaa pikkuisen liikaa mustaa lakkaa eikä jäljestä tullut kovin hyvä.

Ainut ongelma, jonka tässä yhdistelmässä (normaalilakka + cracked + pikakuivattaja) on se, että jos kynnet kastuvat paljon niin lakka lähtee pois isoina suikaleina viimeistään kolmantena päivänä. Johtuu luultavasti pikakuivattajasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti