In my dreamland

Kaikilla meistä on varmasti unelmia. Pieniä, suuria sekä mahdottomia sellaisia. Minun unelmani eivät ole mitenkään suuria tai mahdottomia, mutta joku niiden mahdollistamisessa silti tuntuu tökkivän. Osa pienisuurista unelmistani on jo käynyt toteen. Sain opiskelupaikan Lapin yliopistosta Taiteiden tiedekunnasta, kaupungista jonka tunnen omakseni, ensimmäisellä yrittämällä. Asun ihanan avomieheni kanssa kaksiossa keskustan tuntumassa ja me molemmat viihdymme Rovaniemellä. Minä saan tehdä töitä opiskelujeni ohessa osa-aikaisena henkilökohtaisena avustajana ja pärjään.

Tiedän, että asioiden saavuttamiseksi pitäisi olla kahta ominaisuutta, joita en meinaa löytää itsestäni. Minusta puuttuu tietynlaista taistelutahtoa sekä luottamusta omaan työhöni. On päiviä, jolloin tunnen itseni ihan hyväksi siinä mitä teen ja uskon pärjääväni edes jotenkin. Toisina päivinä en voi esimerkiksi edes katsoa ottamiani valokuvia tuntematta itseäni surkeaksi. Olen valokuvannut vajaan kaksi vuotta käyden muutaman hassun kurssin aiheesta, miten voisinkaan tietää kaikesta kaikkea. Ja kuten mieheni minulle useasti muistuttaa, aina tulee olemaan joku joka on parempi kuvaamaan kuin minä olen ja siihen pitää vain tottua.

Opiskelen yliopistossa audiovisuaalista mediakulttuuria ja sivuaineeni valokuvaus on ainut asia, jossa tunnen edes hieman pärjääväni. En osaa piirtää, editoida tai miettiä videokuvaamisen kuvakulmia. Minusta ei ehkä tule dokumenttielokuvaohjaajaa, websuunnittelijaa, flash-animoijaa tai kuvakäsikirjoittajaa. Projekti toisensa perään tuntee sulkevan pois asioita, joissa en tunne pärjääväni innostuksesta huolimatta. Tottakai kurssit ja projektit ovat vain pintaraapaisuja ja jollain ajalla pitäisi omaa harrastuneisuutta alalla kehittää. Minä olen panostanut kaikkeni kuvaamiseen.

Jos joku kävelee minua nyt kadulla vastaan ja kysyy mitä minusta tulee isona, haluaisin kovasti vastata, että toivon mukaan valokuvaaja ja lävistäjä. Sen kirjoittaminen saa minut kyynelehtimään. Rakkaista harrastuksista on kasvanut unelmia tulevasta ammatista. Niin monta kertaa on minun unelmiani heiluteltu nenäni edessä ja juuri ollessani nappaamassa kiinni toteuttamisen syrjästä, viedään se pois ulottuviltani.

Yliopistoa on jäljellä puoli vuotta kandihommia ja kaksi vuotta maisterivaihetta. Haluan hoitaa aloittamani asiat loppuun kunnialla ja valmistua Taiteen maisteriksi keväällä 2014. Suurin haasteeni ei tule olemaan valmistumiseni, vaan itseni työllistäminen Rovaniemellä. Kaupunki ei itsessään ole mikään vastavalmistuneen opiskelijan unelmakaupunki. Rakastan kuitenkin asua täällä, enkä osaa kuvitella itseäni mihinkään muualle. Olen pohtinut kaikkea mahdollista toiminimen ja/tai yrityksen perustamisesta lähtien.

Tiedän tässä vaiheessa muutaman ihmisen pyörittelevän päätään. "Sitten vaan pitää muuttaa sinne missä on töitä." Ehkä osasta ihmisiä on helppoa vaihdella kaupunkia fiiliksen mukaan, mutta olen itse sitoutunut asumaan Rovaniemellä ja mieheni työskentelee tässä kaupungissa. Mie en ole sellainen ihminen, joka heittää yhden asian vuoksi hukkaan jotain suurempaa mitä on rakennettu usean vuoden ajan. Pistelen mielummin palasia toistensa päälle vuosien mittaan ja koitan luoda jotain kestävää sitä kautta.

Tulevaisuus on pelottava. Mahdollisesti pätkätöiden siivittämää verkostoitumista. En tiedä olenko se vain minä, mutta mielummin vaikka työllistän itse itseni kuin istun kotona työttömänä. Että näin minä unelmoin, todella vakavasti, neuroottisesti ja järkevästi, kuten teen kaiken muunkin elämässäni (muiden mielestä). Unelmani eivät ole vaikeita toteuttaa, mutta vaativat panostusta näin pienellä paikkakunnalla. Ja koska unelmoida aina saa, niin en ole niuho töideni suhteen. En väitä, että minusta tulee rovaniemeläinen valokuvataiteilija, joka elättää itsensä fantastisilla potreteilla joita ihaillaan Helsingissä asti. Voi hyvin olla, että istun jossain hiostavassa toimistossa aivan perustyytyväisenä olooni 8-16 arkipäivisin ja harrastan vapaa-ajallani kuvaamista. Koska aina saa unelmoida.