The Gasmask Lady Tattoo

Erika piirsi viime viikolla minun sydämeni syrjälleen. Ollaan puhuttu mucha-tyylisistä leideistä, jotka tehtäisiin molempiin jalkoihini ulkopuolelle, kun sisäpuolelle tulevat maatuskat. En kuitenkaan odottanut mitään näin hienoa ja itseni näköistä tulosta.

Steampunk, post apocalypse, biohazard.

Auwii. Parempi katsoa missä kohtaa ne ääriviivat menevät. Piti jossain vaiheessa nousta makuuasennosta istumaan ja tuijottamaan missä kohtaa se neula oikeastaan meneekään. Kivasti tuo tuntoasti tietämätöntä huijaa. Välillä pohkeen päällä operoidessa tuntui kuin oltaisiin oltu polven tai sisätaipeen kohdalla. Heti helpotti, kun tuijotti neulan reittiä vähän tarkemmin.

Nyt leidi sitten odottelee parantumista ja värejä. Jotain niin upeaa. Olen aivan fiiliksissä lisääntyneen musteen määrästä kehossa. On lohduttavaa, kun peilistä näkyvä kuva muuttuu pikku hiljaa sellaiseksi mitä on kaivannut vuosia. 

Ihmiset tenttaavat todella paljon, että mitä sitten kun vanhenet, jos haluaisit olla ilman tatuointeja. Olen tiennyt ensimmäisestä tatuoinnista lähtien, että se ei vain ole vaihtoehto. Ikinä ei niin paljon laseria irtoaisi tähän kehoon, että jokaisesta kuvasta pääsisi eroon. Ja varmasti, jos olisin päättänyt ottaa vain yhden tai kaksi pientä kuvaa, miettisin varmaan lopun elämääni, että miltä tuntuisi olla kokonaan tatuoitu.

Teen itsestäni kokonaista, omaa silmääni miellyttävää kokonaisuutta. Paikkailen niitä koloja, joita itseluottamuksen puuttuminen on kaivertanut minuun vuosien varrella. Sillä joka kerta kun saan uuden kuvan, tunnen olevani enemmän sinut oman itseni kanssa. Painonpudotuksen myötä oman kehoni arvostaminen on arvokategoriassani kivunnut ylöspäin ja haluan nostaa oman kroppani jalustalle enkä vain kohdella sitä kaltoin.