Eilen Erika väkerteli jatkoa kätöseeni. Yhdistimme aiemmin tehdyn sydämen yläosan mekaniikkaan ja mie kärsin. Paikkanahan oli nimittäin aina niin ihana kyynerpää, joka laittaa kovemmankin kipukynnyksen omaavan henkilön nöyräksi.
Parantunut sydän ei tiennyt vielä tässä vaiheessa, että se meinataan kytkeä johonkin suurempaan osaseen.
Kyynerpää hahmoteltiin suoraan käteen freehandinä. Tässä vaiheessa alkoi jännittää. Kyynerpää on aivan saatanan kipeä paikka tatuoida. Tiesin, että kaikki tähän mennessä tehdyt tatuoinnit ovat vain harjoittelukappaleita tätä hetkeä varten. Enimmäkseen luuta ja nahkaa kyseinen alue.
Ääriviivojen jälkeen olin vielä hengissä ja kerkesin hengähtää jo, että tästähän selvitään kyllä hyvin. En osannut odottaa värityksen tuomaa tuskaa. Värittäminen nimittäin kävi todella kipeää. Käsi ja kyynerpää pysyivät kyllä paikoillaan, mutta liikuttelin vapaana roikkuvia jalkojani, puristelin stressipalloa ja yritin keskittää ajatuksiani kaikkien vittu-saatana-perkeleiden keskeltä. Ennen valkoisten viivojen lisäämistä pidimme pienen tauon ja viimeisten kärsimysten kohdalla tuntui, että itkukin tirahtaa ihan justiinsa. Erika selitti minulle aiemmin siitä tunteesta, kun tekisi mieli spontaanisti lyödä tatuoijaansa, kun käy niin kipeää. Tämä kohta nyt löydettiin minultakin :D
Ja sitten se oli ohitse. Kyynerpää on nyt tehty ilman mitään puuduttavia ja selviän ehkä toisestakin hengissä jossain vaiheessa. Olen ihan hirmu ylpeä itsestäni. Olo on kyllä sellainen, että kyynerpää olisi jäänyt väkivaltaisesti oven väliin noin 200 kertaa ja se on turvonnut löllykkä, mutta minä olen henkisesti vielä yhtenä kappaleena. Nyt vaan paksuja kerroksia Bepanthenia, ettei värejä lähde ja kuvaa tarvitse korjailla!
Mulla pahempi paikka oli sisäpuolella. Taivekohdan tatuoiminen oli melko helvetillinen kokemus, sen jälkeen oli lähinnä tytyväinen kun kuvaa ruvettiin tekemään kyynärpään puolella :D Mulla vispas jalat ja toinen käsi,hammasta sai purra ihan tosissaan. No, nyt se on onneks tehty..
VastaaPoistaKerro joskus miten muuten päädyit lävistäjäksi ja miten siihen työhön kouluttauduit. Kiinnostaisi kovasti :)
Oh my, se on vielä edessä. Yritän luottaa siihen, että jokaisen keho ja kipupaikat ovat erilaisia :D Pelkästään sekin, että oma vasen jalkapöytäni oli kutittelua, mutta oikea jalkapöytä väkivallalla poraamista suoraan luuhun kertoo jotain kivun vaihtelevuudesta. Mutta jännä, että kyynerpää helpotti, tatuoitiinko siitä aivan päältä?
PoistaVoi olla, että kirjoitan uravalinnoista tuonne Bodymodification blogini puolelle jossain vaiheessa. Ei mene ihan töiksi, kun yhdessä tekemässäni kyselyssä täällä blogissa vastattiin, että töistä lukeminen on tylsää :D
Juu, ei ne samat paikat oo kaikilla yhtä kipeitä :)
VastaaPoistaMulla vedettiin siitä kyynerluun(?) ympäriltä, eli se ihan luukohta siitä keskeltä kierrettiin, kun kuulema ei värit oikein ees tahdo kestää siinä kohtaa. Tuntuhan se vähän ilkeelle, mut tosiaan tuon taivekohdan jälkeen ei yhtään niin pahalta :P Kaverilla taas oli ollut ihan toisinpäin, eli tosiaan ne kiputuntemukset on hyvinkin ihmiskohtasia.
Ja miusta siun työjutut ei oo ollenkaan tylsiä! Eli jään oottelemaan jos tuonne toisen blogin puolelle sit ilmaantuis juttua :)
Värien lähdön lisäksi nahka on tosi paksua kyynerpäässä niin se on v-mäinen tatuoidakin. Pyysin kuitenkin, että haluan kokonaan täyden käden ilman kiertelyjä. Oiskohan minunkin pitänyt aloittaa taipeesta :D
PoistaMukava kuulla, kirjoittelen niistä enempi tosiaan tuonne toiselle blogille niin sieltä sitten ! :)