lauantai 26. tammikuuta 2013

Kahdeksan randomiutta & Liebster Award

Kiitos Miialle Another Day, Another Way -blogissa lykäissystä haasteesta. Postaus meinasi jäädä vallan arkistoihin pölyttymään, mutta julkaistaan nyt vihdoin ettei jää tekemättä kokonaan. En itse haasta ketään tähän random tunnusteluun.

"Kiitä tunnustuksen antajaa. 
Jaa haaste kahdeksalle blogille.
Ilmoita näille kahdeksalle tunnustuksesta.
Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi."

1. Jos minulla on huolitellut kynnet, niin minulla on edellisenä päivänä ollut aikaa. Rosoisista ja kynsilakat repsottavista kynsistä tietää, että viikko on ollut helkkarin kiireinen tai olen väsynyt.

2. Jalkani oon kooltaan täydellinen 38,5, eli Suomesta ostetuista kengistä valitsen 38 tai 39 niin joko hölskyy jalassa tai tekee tiukkaa. Ulkomailta tilatuista kengistä löytyy tätä maagista kokoa kyllä, harmi että harvoin tulee hankittua mitään ulkomailta.

3. Käytän vain polvisukkia, nilkkasukat ovat jostain sieltä itestään.

4. Näin muutama yö sitten unta, jossa olimme äitini kanssa matkalla Saksaan sukellusveneellä ja nappasimme matkan varrelta kolme taidehippiopiskelijapoikaa kyytiimme. Olimme heidän takiaan koko ajan myöhässä ja myöhästyin Saksaan järjestetystä tapaamisesta neljä päivää.

5. Pidän vaihtelevasti erilaisista asioista. Ihmisistä, musiikista ja komediasta. Joskus nappaa ja toisinaan taas ei.

6. Kuuntelen tällä hetkellä Turisasta ja taistelusoturi minussa heräilee.
(//Edit// Koska postausta on kirjoitettu pätkissä usean päivän ajan, on ehkä tasapuolisuuden nimissä hyvä myöntää, että tällä hetkellä kuuntelen Johanna Kurkelaisen Sudenmorsian-kappaletta sekä naapureiden huutoa ja taistelusoturi minussa on kuollut :D)


7. Jos herätyskello ei soi kuudelta vaan sitä myöhemmin, niin käyn varalta itsestään kuudelta hereillä, että jokos ois aika noussa.

8. Jos nukun yli 6h yöunia niin muistan näkemäni unet pelottavan selkeästi.


    ★  


Ja sitten tuli haaste vielä Musta Ruusu -blogista Derangedilta. Kiitoksia siitä!

Liebster Award

"This little award is all about discovering new blogs and helping those with less than 200 followers to get recognised."

1. Each person tagged must post 11 things about themselves.
2. They must also answer 11 questions as the "tagger" has set for them.
3. They must create 11 more questions to ask bloggers they have decided to tag.
4. They must then choose 11 bloggers with less than 200 followers and tag them in their post.
5. These lucky bloggers must then be told.
6. There is no tag backs.

Faktat:

1. Mietin juuri, että alkaa tehdä tiukkaa keksiä näitä superjänniä faktoja itestään :D
2. En voi kasvattaa kynsiäni pitkäksi, sillä muuten en saa operoitua kumihanskat kädessä 4mm pienempiä palloja.
3. Minulla on erikseen kotisilmälasit sekä työ- & ulkoilusilmälasit. Ihan vain siksi, että jälkimmäiset oli niin järkyn kalliit, että pelottaa käyttää niitä koko ajan ja näen vanhoilla silmälaseilla ihan ok.
4. Juon päivässä noin 3-5 kuppia kahvia sekä kupin teetä ennen nukkumaan menoa.
5. Kärsin liikahikoilusta, niissä mittapuissa että sitä on hoidettu ties millä poppaskonsteilla vuosien varrella.
6. Käytän todella vähän koruja.
7. About 95% ajasta tunnen itseni hyvin epänaismaiseksi.
8. Minua ärsyttävät ihmiset, jotka valittavat turhasta koko ajan.
9. Olen syönyt tammikuussa varmaan koko vuoden edestä päärynöitä.
10. Olen viettänyt aivan liikaa iltoja kotona nyhjäten viimeisen puolen vuoden ajan.
11. Ihmetellään toistuvasti miehekkeen kanssa yläkerran naapureita jotka tappelee todella äänekkäästi, sillä meidän taloudessa ei huudeta.

Kysymykset:

1. Onko sinulla lävistyksiä?
Kyllä on. Nenälävistys, neljä huulilävistystä, kaksi microdermalia, yhdeksän korvakorua ja kaksi 10mm venytystä,
2. ... Entä tatuointeja?
Joo. Monta. Hakusessa full bodysuit, että tulen näyttää värikkäältä liian tiukalta hiihtopuvulta :P
3. Minkälaisena persoonana pidät itseäsi?
Hyvänä päivänä oon tosi ihana, mukava ja sosiaalinen, huonona päivänä en kovasti kuuntele enkä osaa ehkä kommunikoidakaan. Persoonana värikäs ja harmaa yhtäaikaa.
4. Mitkä ovat lempielokuviasi?
Moulin Rouge, Repo! The Genetic Opera, Despicable me, Gran Torino, Kadotettujen kuningatar, American history X, Doomsday, Wall-E, Inglorious Bastards ja Mitä meistä tuli.
5. Oletko menettänyt läheisen ihmisen?
Olen.
6. Mikä on sinun lempiartisti/-bändi?
Paha, kuuntelen paljon kaikkea erilaista ja tyyppistä musiikkia. Kuunnelluimpia last.fm:än mukaan ovat Sara, Katatonia ja Turmion Kätilöt. Vissiin sitten ne :D
7. Mitkä ovat lempikenkäsi?
New rockit, niitä on lähinnä tullut käytettyä syksy & talvi.
8. Kuvaile blogiasi muutamalla sanalla.
Sekava ja jäsentelemätön katsaus elämääni hifisteltynä mukataiteellisilla kuvilla.
9. Kuvaile myös musiikkityyliäsi muutamalla sanalla.
Vielä sekavampi kuin blogi. Pidän melankolisesta suomalaisesta, pidän haikeasta suomalaisesta ja ulkomaalaisesta, pidän rockista, pidän melkein kaikenlaisesta metallista, erityisesti power- ja sankarimetallista, osasta goottirockista, ebm:stä, konemusiikista, räkäsestä punkista, tietyntyyppisestä kansanmusiikista, pidän myös tietyntyylisestä bassojytkeräpistä tai melankolisesta paskaräpistä. Lähinnä jos laulajan ääni ärsyttää ja on sillälailla kuolemaa tekevän naukuva (esim. Guns & Roses, AC/DC, Iron Maiden) en pysty kuuntelemaan kappaleita. Sanat, melodia, laulajan ääni ja perusrytmi ovat ne pääasiat joihin kiinnitän huomiota musiikissa niin tämä kattaa melkein kaiken Johanna Kurkelasta Mardukiin. Paitsi klassista, sillä niissä hyvin harvoin on sanoituksia ja laulajia.
10. Mikä on paras muistosi?
Muistelen lämmöllä yhtä vappua.
11. Onko sinulla parasta ystävää?
En tiedä. Tällä hetkellä ei tunnu siltä.

Minun kysymykseni haastetuille:

1. Oletko koskaan ollut telttailemassa tai nukkunut metsässä?
2. Mikä olisi unelma-ammattisi, jos saisit sen vapaasti päättää?
3. Kuka ihminen inspiroi sinua?
4. Minne reissaisit jos joku lahjoittaisi sinulle matkalahjakortin mihin vain?
5. Kuinka monta vuotta olet käynyt erilaisia kouluja?
6. Osallistuisitko tositv-ohjelmaan?
7. Kuinka monta tuntia nukut keskimäärin öisin?
8. Miten kuvailisit tyyliäsi muutamalla sanalla?
9. Onko sinulla / Onko sinulla ollut lemmikkejä?
10. Lottoatko ja jos kyllä, miksi?
11. Uskotko kohtaloon, miksi?

"Yksitoista" haastettua: (Oikaistaan hieman!)

Chaos Engine Inside
Mustetahroja
Black Stains on White Wings
Ravenoaris The Creature of the Night
PUNK'S DON'T BEND!

4 kommenttia: