maanantai 12. maaliskuuta 2012

Viikonloppu Oulussa

Vietimme viikonlopun Oulussa. Oli mukava huomata mitä hetkeksi kotoa irtautuminen tekee hermoille. Vapaalle heittäminen on helpompaa, kun poistuu omalta reviiriltään vähäksi aikaa ja jättää mietittävät asiat kotiin odottamaan pariksi päivää.


Minulla oli tylsää junassa joten kuvailin aikani kuluksi. Aikoinaan Rovaniemi-Helsinki väliä junassa paljon matkanneena tuntuu Rovaniemi-Oulu väli aivan lasten leikiltä. Kuitenkin istuminen puuduttaa, vaunussa happi ei vaihdu ja ympärillä olevien ihmisten puhelimessa lätiseminen hävettää. Ei, minäkään en halua kuulla kuka oli kenenkin kanssa ja missä viime viikonloppuna ryypättiin. Kaksi lisäkastia ovat junassa a) alkoholia juovat ja b) pahanhajuisia ruokia syövät ihmiset. Kaikki aromit kyllä täyttävät pahaa aavistamattoman junavaunun, oli se vanha tai uusi.


Lauantaina tein lumitöitä. Ensimmäistä kertaa vanhempieni luota pois muuttamisen jälkeen. Oli aivan upea ilma koko viikonlopun, sillä aurinko paistoi aamusta lähtien ja lämmitti reippaasti plusasteiden puolelle.


Kudoin myös melkein kokonaisen sukkaparin, toisesta sukasta puuttuu vielä noin 10cm sekä kärki ja ne ovat sitten valmiit. Veera-lanka oli niin mukavaa ja helppoa kutoa, että homma eteni tohinalla. Pitää käydä tarkistamassa vieläkö sitä löytyisi kaupasta, vaikka lanka sesonkituote onkin.


Mukava ja rentouttava viikonloppu on takana. Nyt on hyvä keskittyä taas töihin, kouluun ja harrastustoimintaan. Vuorokaudessa olevat tunnit pitäisi jakaa nyt jotenkin niin, että kerkeäisin varmasti tehdä kaiken mitä tällä viikolla pitäisi tehdä. Ensin pitää rämpiä kuitenkin maanantai läpi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti