sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Lehtileikkeiden arkisto

Tuli yhtäkkinen nostalgian puuskahdus, kun tajusin miten vähän konkreettisia kuvia kerään nykyään. Siivosin alkuillan vanhoja laatikoita, jotka sisälsivät kaikkea askartelutarvikkeita korteista lehtileikkeisiin. Olen kerännyt joskus todella paljon inspiroivia lehtikuvia talteen. Nykyään ne ovat netistä napattuja, koneelle tallennettuja tai itseni ottamia kuvia. Hyvä palata kuutisen vuotta elämässään taaksepäin parin nostalgiakuvan voimin.



En osaa sanoa, mistä kaksi ylläolevaa lehtikuvaa ovat napattu, sillä olen leikannut talteen vain kuvat, en artikkeleita ollenkaan. Pysähdyin kuitenkin miettimään elämääni silloin ja nyt. Olen ollut noin viisitoista kesäinen kerätessäni nämä kuvat talteen. Joku niissä on pysäyttänyt minut ja saanut tarttumaan saksiin. Ja joku niissä pysäytti minut tänään ottamaan kuvat molemmista talteen. Vaikka ihmisenä olen muuttunut,  tapani katsoa ja tuntea kuvien kautta ei ehkä ole muuttunut niin dramaattisesti.


Tämä lehtimainos on leikattu talteen, sillä ajattelin joskus vuosi-pari sitten tehdä siitä kortin eräälle ystävälleni. Ehkä sekin projekti pääsee joskus päätökseensä ajan saatossa.



Kaksi alla olevaa kuvaa olen kerännyt talteen varmaan ajatuksenani tehdä joulukortteja. Jotain on jäänyt tekemättä loppuun, sillä kuvat ovat jääneet makaamaan laatikon pohjalle. Löydän itseni usein askartelemasta kortteja, jotka jäävät laatikoiden pohjille makaamaan, vaikka niissä on jo saajiensa nimetkin kirjoitettuna. Jos sitä tänä jouluna skarppaisi ja lähettäisi jopa kortit. Laatikoiden siivoamisen lisäksi pesin kankaita, sillä aion ommella itselleni tonttulakin pikkujouluihin.

Ps. Kasmirrocker etsii alla olevaa kuvaa kommenttiboksissa, pitihän se vähän vielä nostalgioida! Mie en edes muista mikä vuosi tässä on menossa, oisko tarkennuksia? Ainut minkä voin sanoa on, että "aikaa ennen kuin leikkasin pitkät hiukseni pois."

3 kommenttia: