keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Mauri the Dinosaur tattoo


Miulla oli jo jonkin aikaa pyörinyt mielessä idea uudesta tatuoinnista. Olen halunnut teetättää kuvan minulle rakkaasta Mauri-pehmolelusta, jonka olen saanut lahjaksi. 


Mahdollisuus toteuttaa tämä hieno kunnianosoitus Maurille tuli viime viikolla, kun Error Fatal oli vierailemassa Espanjasta liikkeellämme kolmen päivän ajan. Tykkään hänen kontrastisesta ja paksuviivaisesta tyylistään ja mietin, että mikä kuva olisi sopiva tatuointia varten. Sekä toteuttaa hänen tyylillään, että olla itselleni sopiva.


Noh, ei kun tuumasta toimeen ja vähän varovasti keskiviikkona töiden jälkeen kyselemään, että: "Hmm, have you ever tattooed a dinosaur. I would like a dinosaur tattoo." Ja siitä sitten ideoimaan. Naureskeltiin kyllä aikalailla, sillä Error oli odottanut jotain isoa, pahaa ja terävillä hampailla varustettua pelottavaa dinosaurusta ja tämän reppanan muotokuvaa oli sitten luvassa :D Toin Maurin mukanani töihin perjantaina ja Error piirteli sopivan mallin kuvalle. 

Päätimme jättää nuo 'suomukuviot' pois lopullisesti tatuoinnista, ettei kuvasta tulisi liian sekavaa.


Erika nappasi kuvan, kun odottelin tatuointiaikaa Maurin kanssa.


Parisen tuntia siinä sitten vierähti myöhään perjantai-iltana. Espanjalaiseen tyyliin ihan rauhassa ilman sen kummempia kiireitä. Pitää opetella itsekin elämään ja työskentelemään yhtä kevyesti, leppoisasti ja ilman mentaalista kiirettä.


Justiinsa ennen paketointia. Ai saatana! Heti kun kuva saatiin pakettiin, niin mie tosi kohteliaasti juoksin pää kolmantena jalkana Grandeen kuvaamaan keikkoja. Olin ollut työmaalla tässä vaiheessa sellaisen 12 tuntia, väsytti, haukotutti ja oli nälkä.


Aamulla Mauri näytti jo vähän selkeämmältä ja siistimmältä. Tatuointi on ihana, sydän särkyy aina kun sen näkee. Ja sitten odotellaan tänne pohjoiseenkin taas caprikelejä!


Toinen microdermali tosiaan muljahti ulos ihosta, mutta koska metallin määrä olisi mukava olla vakio, hankin itselleni toisen nenäkorun. Kuva on otettu heti laiton jälkeen ja nenänsivua vielä vähän punottaa. Pitää yrittää panostaa nyt näihin pysyviin lävistyksiin enemmän kuin ihon alla kulkeviin.

6 kommenttia:

  1. VOooi kun söpö! Hihi!

    Ja onpas jännä tuo nenäkoru. Ei ole ennen tullutkaan vastaan kahta tuollain asteltuna (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän tuo on, itellä naurattaa aina kun näkee tatuoinnin. Ehkä ihan hyvä vaan :)

      Amerikan maalta puhaltaa uudet tuulet kato ;D Useampi nenäkoru samalla puolella ja kolmen - neljän korvakorun ryppäät ovat nyt siellä todella suosittuja.

      Poista
  2. Miten söpö tatuointi! ♥ Ihana idea muutenkin, ja Mauri on kyllä söpis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yep, kaikki kunnia kyllä Errorille, joka suunnitteli hyvän kuvan n_n

      Poista
  3. voiei! Mauri on ihana! :D
    Mahtava idea vieläpä ^_^
    tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jotenkin mukavaa välillä, ettei ns. kuva ole vain kuva vain itselle jotain tärkeää :) Välillä kun täyttelee tyhjiä tiloja ihossa niin niitä valitaan lähinnä sen visuaalisen ilmeen vuoksi, ei niinkään idean.

      Poista