Peruutetaanpa nätisti ilman aasinsiltoja viime viikkoon ja viikonloppuun. Postaustahdin pienestä suvantovaiheesta voi jo päätellä, että kiirettä on ollut. Päivityksiähän tulee sen mukaan kun kamera laulaa ja sormet näppäilee, jos näppäiltävää on. Nyt taas on molempia, aikaa sekä asiaa! En nyt kuitenkaan siitä asian asiallisuudesta mene vannomaan, mutta kokeillaan.
Opetin työkaverille vähän järjestelmäkameran perusasioita ja hän samalla näppäsi muutaman kuvan minusta. En omaksi onnekseni naura suu auki, kuten normaalisti kaikkien muiden ottamissa kuvissa. Taustalla näkyy vähän työhuonettakin.
Yksi viime viikon kohokohdista oli myös uunidippaus. Dippasin kättä vahingossa uunissa ottaessani lasagnea pois sieltä. Näppärän näköstä nähdä, että kuinka suht syvähkö palohaava ja useampi irti kuoriutunut ihokerros vaikuttaa musteeseen vai vaikuttaako ollenkaan. Olen yrittänyt ottaa tilanteen siis oppimisen kannalta.
Kävin myös ensimmäisessä kuntosaliohjauksessa ihmettelemässä yläkropan treenaamista viime viikolla. Olenkin onnistuneesti käynyt jo kahdesti tällä viikolla salilla kiusaamassa itseäni. Pitää nimittäin yrittää kiusata kaikki syksyn aikana lanteille itsensä kiinnittäneet kilot irti kropasta. Annoin salille mahdollisuuden, sillä kuukausivuokra on halpa. Harmi, että happi meinaa loppua ahtaahkossa salissa ja ohjauskin oli aika pikanen. Seuraavaa kertaa ootellessa. Jalkojen ja vatsan ohjaus menikin 1,5 viikon päähän edellisestä. Kröhm. Onneksi olen käynyt kolmella salilla aiemminkin, niin perusasiat on kuitenkin jollain lailla hallussa. Jos ei olis, niin ois voinut sormi hakeutua suuhun.
Perjantaina suuntasimme junalla kohti Oulua kylästelemään sekä Sabatonin keikalle.
Olen ihan shokissa ja ihmeissäni lauantaiaamuna (ilman meikkiä ja jonkun muun kuvaamana, hah!), kun ei tarvitse lähteä töihin, vaan nautin aamukahvia ihan nollatuilla ajatuksilla. Näkyy varmaan kuvastakin.
Lauantai-iltana hipsittiin Sabatonin keikalle Teatrialle. Lihatehdas oli suhteellisen autiona puoli kahdeksan aikaan ensimmäisen lämppärin aloittaessa. Enkä yhtään ihmettele, Dynazty oli jättänyt kiveksensä kotiin kuten arvelinkin. Poppoo näytti ja kuulosti Reckless Loven, Nickelbackin ja jonkun kasarikauhistuksen yhteensulattamolta. Raubtier taas, mieheni sanoin, kuulosti aivan Aarne Tenkaselta vieraalla kielellä luriteltuna. Lämppäreissä ei siis ollut kehumista. Onneksi Sabatonissa kuitenkin on!
Upea keikka. Tämäkin rokkipoliisi, joka normaalisti seisoo takarivissä kädet puuskassa, intoutui hieman hyppimään keikalla. Nautin joka kappaleesta ja Joakim Bródenin nöyrän innostuneen iloiset välispiikit olivat mukavaa kuunneltavaa. Ja kyllähän tuota miestä mielellään katseleekin!
 |
| (Kuva täältä.) |
Joku näillä ruotsalaisilla vaan on paremmin keikkahommissa kuin suomalaisilla. Viimeksi nautittiin Amon Amarthia Teatrialla mamman kanssa viime helmikuussa ja sekin vakuutti.
