sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Lilja tatuointi

Vasemman käden sleeven viimeisiä viedään. Virkamiesrajat paukkuivat keskiviikkona niin, että surina vain kävi. Tähän asti kaikki tatuoinnit ovat olleet sillä hiharajalla, että jos lasket hihat alas niin kukaan ei huomaa mitään. 


Halusin käteen jotain yksinkertaista, nättiä ja kaunista. Sellaista johon ei kyllästy katsellessa tai joka ei olisi hirveän "esittävää". Esimerkiksi, että jos mielenkiinnon kohteet muuttuvat, niin siinä ihan kämmenessä ei ole mitään baphometin päätä tai my little ponya irvistelemässä :D Päädyin sitten liljoihin. Kukat sai tehtyä todella nätiksi harmaansävyillä, sillä en myöskään ole halunnut muita värejä kyynerpään alapuolelle.


Olisin odottanut käden olevan todella kipeä paikka, mutta isoimmatkin kipupiikit olivat täysin hallittavissa. Saa nähdä vain, käykö niin kuin jalkapöytien kanssa. Niitä tatuoidessa vasen ei tuntunut missään ja oikea tuntui samalta kuin joku ois hiekkapaperilla poistanut ihoa jalasta.


Aikataulukiireiden vuoksi toinen lilja jäi vielä värittämättä sekä käden toisella puolella olevassa tikarissa on vasta ääriviivat. Siitä ei viitsi laittaa kuvaa vielä ennen kuin se on kokonaan valmis. Käteen osaksi uppoava tikari symboloi pikkuveljeäni 


Olen aivan fiiliksissä! Käsi ei edes turvonnut paljoa ja pystyin tekemään loppuviikon töitä ihan normaalisti. Toisella puolella kädessä on vielä symbolien ympärillä tyhjää, jota täytellään sitten ruusuilla. Muuten käsi on valmis. Hurjaa! Oikea käsi alkaa näyttää vaan vähän tyhjältä vasemmanpuolisen kumppaninsa vierellä.. Onneksi sillekin on jo aika selvät suunnitelmat luvassa.


Minun pikku sillisalaatti. Sitä mitä tässä kädessä ei ole niin ei tarvita! Jotenkin mukavasti kokonainen olo. Silleen, että kaikki on kohallaan ja siellä missä pitääkin olla.

6 kommenttia:

  1. Tykkään kanssa! Monesti sleeveissä on mun mielestä esim. liikaa värejä, mut sun koko käsi näyttää mukavan tasapainoiselta ^^)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en ole ite mikään kaikkien värien ystävä, niin halusin pitää yhdentyyppisen tehostevärin ja loput mustalla, valkoisella ja harmaasävyillä :)

      Poista
  2. Ihan mielettömän nättejä kukkia! Mua polttelee kauheesti jatkaa hihaa, mutta taidan tarvita vielä vähäsen aikaa että unohtuu miten kauheelta ohuin neula tuntui ja miten tyhmänä paloi rahaa ;P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihotaiteeseen kannattaa satsata ;) Se ei ole koskaan hukkaan heitetty sijoitus.

      Poista