Tuska 2012

Torstaina lensimme miehekkeen kanssa Helsinkiin suuntana Helsingin Suvilahdessa pidettävä Tuska Open Air Metal Festival. Itselläni laskuissa yhdeksäs Tuska ja neljäs yhdessä tuskailtu viikonloppu. Päätimme löysäillä ja hengailla torstain, sillä mitään shoppailutarpeita ei Helsinkiin liittyen ollut. Kävimme kahvilla yhdessä kantakahvilassamme, istuimme Hemingwaysin terassilla, söimme Helsingin vanhimmassa kiinalaisessa ravintolassa sekä illan päätteeksi kävimme vielä yksillä Villissä Väinössä. Onnistuneen ja hieman hiprakkaisen päivän jälkeen menimme ystäväni luokse torstain ja perjantain väliseksi yöksi.

Perjantai

Perjantaina mieheke päätti suunnata suoraan yöpymispaikasta Tuska-alueelle. Minä taas siirryin metrolla Helsingin keskustaan odottelemaan äitiäni kahden repun kanssa, jotta saisimme majoitettua tavarat hotelliin seuraavaksi kahdeksi yöksi. Oli muuten ihan ensimmäinen kerta, kun liikuin Helsingin keskustassa yksinäni. Pieni rovaniemeläinen tuntee itsensä aika pieneksi ja mitättömäksi Kampin vilinässä. Muistin taas, miksi viihdyn niin hyvin Rovaniemellä.

Naama pytinkiin ja Tuska-aluetta kohti. Lähdimme hotellilta äidin ja erään tuttavani kanssa suuntaamaan Suvilahteen metrolla. Perjantain bändeistä minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia, mutta olin iloinen että kerkesimme alueelle kolmeksi ja näin Barren Earthin keikan. Kyseinen bändi siis paikkasi Animals as Leadersia, jotka olivat myöhästyneet lennoltaan. Keikka oli hyvä ja ihastuin bändiin täysin. Barren Earthiä voisi kuvailla Opethin, Riversiden ja Swallow the Sunin yhteen hioutumaksi.

Pienellä anniskelualueella tapasi heti tuttuja. Rovaniemen porukka oli päässyt nauttimaan kesäpäivän virvokkeista ja päätimme suunnistaa pienelle viheralueelle anniskelualueen päähän istuskelemaan.

Tunti pari siinä vierähtikin kuulumisia kerratessa ja edellisiä Tuskia muistellessa. Miten kukaisenkin pitkä matka Rovaniemeltä Helsinkiin oli sujunut jne. Itse liikahdin nurmikkoalueelta ensimmäisen kerran vasta virittymään Hatebreedin tunnelmaan, joka hyppyhevillään hieman petti. Yhtye kuulosti hyvältä, niin kauan kuin lavalle ei katsonut. Siellä oli joukkio duracell-pupuja hassut lippikset päässä. Jenkkimeiningin bändi ja kuntoilumusiikiksi se sitten ristittiinkin.

Megadethin keikka oli myös aika pettymys. Inhoan itse nasaaliäänisiä laulajia (Bruce Dickinson, Brian Johnson jne.) eikä Megadethin Dave Mustaine tee tässä listauksessa poikkeusta. Harvinaisen heikot livelaulutkin vielä levylle verrattuna. No, menihän sitä kuutisen kappaletta olisikohan ollut ja sitten lähdimme suunnistamaan Italialaiseen ravintolaan syömään ja levolle.

Lauantai

Lauantaina sää oli hieman heikompi kuin edellisenä päivänä ja hupparia sai kaivella esille hotellilta lähtiessä. Lauantai oli myös päivä, jolloin itselläni oli kaikista eniten yhtyeitä nähtävänä. Päivä alkoi Metsatöllin keikalla. Keikka oli todella hyvä, matalat laulut toimivat livenä ja keikka oli eheä kokonaisuus tuttuja kappaleita. Näin vuonna 2006 yhtyeen esiintyvän ja sillä kertaa muistaakseni joko Sue tai Inferno-lavalla. Eivätkä säkkipillit soineet tuolloin yhtä nätisti, liekö ollut miksausessa vikaa.

Metsätöllin jälkeen katsoimme hetken aikaa Amoralia, joka oli aika pettymys. Yhtye osaa soittaa, mutta lavalla on yksi henkilö joka erottuu riveistä kuin pieru saharasta, sekä olemuksellaan että musiikillisella annillaan. Myötähäpeä kasvoi niin suureksi, ettei keikkaa voinut katsoa loppuun asti. Myöskään Anaal Nathrakh ei vakuuttanut live-esiintymisellään tietä sydämeeni.

Mokoma soitti päälavalla koko Kuoleman laulukunnaat levyn vuodelta 2006. Keikka oli kyllä hyvä, mutta itse pidän enemmän Mokoman Luihin ja ytimiin-levystä, joten monta sellaista kappaletta jonka olisin halunnut kuulla jäi kuulematta. Tämä oli ensimmäinen Mokoman keikka, jonka muistettavasti olen nähnyt kokonaan. Edellisen kerran Tuskassa 2008 missasin Mokoman seisoskellessani jonottamassa sisäänpääsyä porteilla ja vuonna 2006 olin muistaakseni jollain toisella keikalla Mokoman aikoihin. Myöskin jossain taannoisessa Simerockissa vuonna ties mikä olen nähnyt Mokoman, mutta muistikuvia tapahtumasta ei kovinkaan paljon ole.

Mokoman jälkeen kävimme anniskelualueella palelemassa sekä yritimme sivukorvalla kuunnella Hornaa, joka ei aivan vakuuttanut liveshowllaan. Ennen Sonata Arctican keikalle menoa katsoimme hetken aikaa Battle Beastin keikkaa. Oikeasti, mitä ihmettä? Meni hetken aikaa tajuta, että lavalla onkin nainen eikä mies laulajana.. Vai olikohan sittenkään :D

Sonata Arctica veti varman ja turvallisen keikan, siitäkin huolimatta, että bändin omat vaatteet ja soittimet olivat jossain päin Eurooppaa. Ei ylläreitä ja ehkä pikkuisen laimea meno, mutta tulipahan kuitenkin nähtyä. Ei aiheuttanut samanlaisia säväreitä kuin Kemissä 2010 tai Tuskassa 2008 ja 2006. Suurimmat sävärit keikan aikana aiheutti alkanut vesisade lauantaille joka jatkui iltaan asti.

Kävin katsomassa Swallow the Sunin keikkaa jonkin aikaa. Yhtye on levyltä aivan mahtavaa kuunneltavaa, mutta livenä aivan perkeleen unettava. Plus tavarivistä ei paljoa näkynytkään niin oli sama lähteä hakemaan ruokaa ja katsastamaan Behemothia.

Behemothin keikkaan olin asettanut paljon toiveita. Ei olisi kannattanut, sillä paskaisen kebab-sattumuksen jälkeen ei hirveästi lämmittänyt kyllä väljähköksi jäänyt keikka. Olin tosiaan ostanut suolaisen hintaisen kebabriisiaterian ruokateltasta ja istunut juuri syömään, kun lokki iski. Lensi yli ja paskoi suoraan suoraan. Se vitutuksen määrä oli niin käsin kosketeltavissa. Onneksi kuitenkin kaksi hyvää puolta, ei tarvinnut syödä pahaa kebabia loppuun ja sain loppu viikonlopun ajatella, ettei se salama iske kahta kertaa samaan paikkaan.

Behemothin pettymyksen jälkeen oli luvassa Sabaton, jota miehemme kanssa olemme vuoden 2009 Tuskan jälkeen odottaneet innokkaasti uudelle keikalle Suomeen. Keikka ei ollut aivan niin energinen kuin 2009, mutta hyvä kuitenkin. Yhtyeen jäsenten vaihtuminen ei nähtävästi vaikuttanut live-esiintymiseen kovinkaan paljoa ja keikka katsottiin melkein loppuunsa asti, vaikka vettä tuli vaihtelevalla voluumilla pienissä kuuroissa.

Lauantain lookkia. Testailin, miltä olisin näyttänyt Ramin Kuntopolun riveissä. Vaikka aamulla jouduinkin tunkemaan hotellista mukaan ottamani hupparin laukkuun, sitä tarvittiin uudestaan jo iltapäivällä. Ensimmäistä kertaa Helsingissä Tuskassa paleli. Varsinkin, kun tähän lisättiin vielä lauantai-iltana satanut vesimäärä niin johan oli kylmää ja kosteaa.

Sunnuntai

Sunnuntaina oli sitten vuorostaan lämmin. Farkut ja hiaton Suicide Silencen paita saivat toimia festarivaatteina sekä hirveä läträys kolmikymppisen aurinkorasvan kanssa.

Sain päivän aikana vähän helpotettua kesän aikana vaivihkaa hankittua t-paitarusketusta. Aina pitäisi viettää aurinkoiset päivät hiattomalla paidalla, ettei saa sellaista työmiehen t-paitarusketusrajaa.

Päivän ensimmäinen bändi oli Suicide Silence, joka teki minuun vaikutuksen. Seurattiin keikkaa kauempaa, mutta liveveto kuulosti menevän aivan nappiin. Sunnuntaipäivä jatkui Apocalypticalla, joka veti suhteellisen Metallica-coveripainotteisen keikan. Hyvä silti, ei siinä. Katseltiin molemmat keikat lähinnä isommalta anniskelualueelta, jonne hieman eksyttiin, kröhm. Itselleni ei ollut mitään alleviivattua aikatauluista, joten siirryimme pienelle anniskelualueelle istuskelemaan kesäpäivää eteenpäin. 

Sain jossain vaiheessa viestin, jossa suositteltiin minun menevän Huoratronin keikalle, sillä se nimittäin kuulosti sopivan musiikkimakuuni. Ilman mitään ennakko-odotuksia siirryin Huoratronin keikalle ja olihan se kova! Jos en olisi näin vanha, kalkkiutunut ja kipeä niin olisin ollut edessä tanssimassa. Odotukseni Ministryn keikasta olivat kovat, eivätkä ne valitettavasti täyttyneet. Lähdimme noin puolen tunnin jälkeen jatkamaan matkaa yöpymispaikkaamme.

Sunnuntai-iltana pitkän anniskelualueistuskelun päätteeksi poltin hieman hiusrajaani sekä kärsin pienoisesta krapulanpoikasesta kymmeneltä illalla. Hyvä niin, eipä aamulla ennen seitsemää herätessä ollut enää mitään oloja.

Maanantai

Maanantaina siirryimme metrolla ja lentokenttäbussilla kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää ja kotimatkaa. Aamupala lentokentällä ja nokka kohti lentokonetta. Oli niin ihana päästä Rovaniemelle, kun laskeutuessa ei näkynyt mitään muuta kuin metsää ja hiljaisuutta.

Vaikka reissu olikin hauska ja ihana, niin kyllä sitä kotona viihtyy, ainakin tällainen sohvaperuna kuin minä. Helsingin hulina on niin kova, etten kyllä itse jaksaisi siellä pitkään viihtyä. Näin pelkästään yhdessä metrollisessa porukkaa sen verran, kuin näen täällä normaalipäivänä, jos töitä ei lasketa.

Postauksesta tuli kyllä kilometrimittainen, mutta johan se korvaa sen, etten ole kerennyt tällä viikolla muuta postaillakaan. Olen tehnyt todella pitkiä työpäiviä ja pitänyt pyhänä päätöksenä olla avaamatta konetta illalla kotiin tullessa. Tämä siksi, etten tuhlaisi kahta viimeistä hereilläolo tuntia netissä surffailuun. Saa nähdä, työrupeama jatkuu varmaan yhtä infernaalisena vielä tämän kuun, mutta eipähän pääse laiskistumaan!