keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Tukkaa ja töitä


Voeee pyhä juurikasvu, no näillä nyt mennään. Viime vuonna kävin kampaajalla kahdesti, ennen Tuskaa sekä ennen joulua. Josko tuo riittäisi tänäkin vuonna, johan se on kohta juhannus ja 27-vuotissynttäritkin.. Olen ollut muuten 20 vuotta, kun olen aloittanut tämän blogin ja tuntuu että justiinsa leikkasin kaljun 23-vuotissynttäreiden kunniaksi. Niin se hurisee elämä ohitse. Ja tukka kasvaa. On ikävä sivukaljua, mutta kaikki muistaa muistuttaa kuin nätiltä ja naiselliselta näytän tämän kuontaloni kanssa. Rastatkin houkuttelisivat, kaapissa olisi tekokuiturastat pinkkeinä, mutta mie haluaisin omaa hiusta. 


Toissa viikonloppuna esiinnyin julkisella paikalla koltussa, rasti seinään.

Ja nautin samana viikonloppuna vaan yleisesti oleskelusta, söin hyvin ja himmailin.


Yllä oleva kuva on meidän uudelta, marraskuussa avatulta liikkeeltä (Halla Tattoo & Piercing) jossa viettelen päiviäni kahden tatuoijaneidin kanssa, tökkien ihmisiin terävillä asioilla reikiä ja laitellen niihin reikiin kauniita koristuksia sekä esitellen vitriinissä olevaa ja kasvavaa koruvalikoimaa.

Oma yritykseni täyttää ensi viikolla 5 vuotta. Jos joku olisi sanonut 20 vuotiaalle blogia perustavalle tytölle, miten maailma ja työt makaavat 7 vuotta myöhemmin, se olisi puistellut päätään epäuskoisena ja ihmeissään. Ja nyt tää on miun arki, aika hullua. Mutta samalla hirmu suurta ja tämä mesta on jotain mistä olen niin kovin ylpeä. Se on 5 vuojen armottoman työn tekemisen tulos ja voin alkaa varovasti nauttia sen tuottamista hedelmistä. Tietenkin, hedelmiä on vaihtelevissa määrin, kuten kaikissa ammateissa. Juuri nyt istuskelen ja juon kahvea ja alan kohta siivoamaan, sillä päivät ennen palkka- ja tukipäiviä ovat yleensä hiljaisempia kuin muu kuukausi.

2 kommenttia:

  1. Aina ku pistät kuvia näyttää että oot laihtunu. Oikeasti täytyy järjestää se ämmien ilta, tumppaan sut täyteen herkkuja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nyt vaan näyttää, niin ei tarvi syöttää ;D Muutaman kilon ottannu lisää edelliseen kertaan verrattuna!

      Poista