Tukkaa ja töitä

Voeee pyhä juurikasvu, no näillä nyt mennään. Viime vuonna kävin kampaajalla kahdesti, ennen Tuskaa sekä ennen joulua. Josko tuo riittäisi tänäkin vuonna, johan se on kohta juhannus ja 27-vuotissynttäritkin.. Olen ollut muuten 20 vuotta, kun olen aloittanut tämän blogin ja tuntuu että justiinsa leikkasin kaljun 23-vuotissynttäreiden kunniaksi. Niin se hurisee elämä ohitse. Ja tukka kasvaa. On ikävä sivukaljua, mutta kaikki muistaa muistuttaa kuin nätiltä ja naiselliselta näytän tämän kuontaloni kanssa. Rastatkin houkuttelisivat, kaapissa olisi tekokuiturastat pinkkeinä, mutta mie haluaisin omaa hiusta. 

Toissa viikonloppuna esiinnyin julkisella paikalla koltussa, rasti seinään.

Ja nautin samana viikonloppuna vaan yleisesti oleskelusta, söin hyvin ja himmailin.

Yllä oleva kuva on meidän uudelta, marraskuussa avatulta liikkeeltä (Halla Tattoo & Piercing) jossa viettelen päiviäni kahden tatuoijaneidin kanssa, tökkien ihmisiin terävillä asioilla reikiä ja laitellen niihin reikiin kauniita koristuksia sekä esitellen vitriinissä olevaa ja kasvavaa koruvalikoimaa.

Oma yritykseni täyttää ensi viikolla 5 vuotta. Jos joku olisi sanonut 20 vuotiaalle blogia perustavalle tytölle, miten maailma ja työt makaavat 7 vuotta myöhemmin, se olisi puistellut päätään epäuskoisena ja ihmeissään. Ja nyt tää on miun arki, aika hullua. Mutta samalla hirmu suurta ja tämä mesta on jotain mistä olen niin kovin ylpeä. Se on 5 vuojen armottoman työn tekemisen tulos ja voin alkaa varovasti nauttia sen tuottamista hedelmistä. Tietenkin, hedelmiä on vaihtelevissa määrin, kuten kaikissa ammateissa. Juuri nyt istuskelen ja juon kahvea ja alan kohta siivoamaan, sillä päivät ennen palkka- ja tukipäiviä ovat yleensä hiljaisempia kuin muu kuukausi.

Some kiinni 22-09 vol.3

Ja niin on Erik Axl Sundin trilogian kolmas osa Varjojen huone, taputeltu loppuun. Kaksi ensimmäistä kirjaa olivat pohjustaneet juonen niin jännäksi, että ahmin sivuja huomattavasti isommissa köntissä kuin aiempia kirjoja. Mietin viimeistä osaa lukiessa, että miten ihmeessä tän kaiken nivoo yhteen, vaan nivoutuihan se! 

Näin alla olevan mainoksen jossain naistenlehden uumenissa kaikkien hymyilevien valkohampaisten naisten ja nauravien puolialastomien tyttöjen kuvien keskellä ja tuli hirveän hyvä olo. Kyllä, se on jäätelömainos, mutta hyvä fiilis tuli siitä oivalluksesta mikä miun maaliskuuhun on nyt upotettu; aina ei tarvi jaksaa ja maailma ei pysähdy ellen ole tavoitettavissa 24/7. 

Mie olen loppukuusta alkanut nukkua paremmin. Otin yhden maanantain vapaaksi ja sain näin ollen tehdä parina peräkkäisenä päivänä omia juttuja. Himmailla Mursun kanssa, katsoa leffaa, käydä ostamassa sukkia ja herätyskellon sekä kirpputorilla, pyykätä, pitää kämppää nättinä ja tehdä tätä postausta. Sellaisia juttuja joista tulee hyvä fiilis, mutta joihin olen ihan liian väsynyt, jos miun pitää olla töissä 6 päiväisiä viikkoja sekä vastailla työjuttuihin yötä päivää. Ei tarvitse, kukaan ei kuole jos mie en vastaa 22-09.

Some kiinni 22-09 vol.2

Kyllä on ollut some kiltisti kiinni niin kuin kuuluu. Ja siitä kiitoksena toinen kirja maaliskuussa on nyt luettu. Kirja nro 2 oli Erik Axl Sundin Unissakulkija, joka jatkoi ensimmäistä lukemaani kirjaa, Varistyttöä. Varistyttö loppui kesken juonen, kuin seinään ja kera kunnon cliffhangerin. Oli pakko tarttua Unissakulkijaan heti seuraavana päivänä, sen verta kutkuttavasti jätti jutun kesken. Meinasi alkuun vain tuon kakkososan juoni junnailla paikoillaan ja turha psykologinen jaadijaa ärsyttää lukijaa. Otti se sitten tuulta siipiensä alle lopulta ja kantoi loppuun saakka.

Olen yrittänyt myös tuhota Keri Smithin "Tuhoa tämä kirja" -kirjaa (eng. Wreck this journal), mutta miusta tuntuu että olen auttamattomasti opetettu kohtelemaan kirjoja aivan liian nätisti tätä missiota varten. Ensimmäisiä tehtäviä oli murtaa kirjan takakansi, hyvä ettei itku päässy kun taittelin opusta paskaksi. Yllä on miun super kapinallinen ja tuhoisa kahvitahra.. kuulemma pitäisi ottaa ihan reipas ote ja läiskytellä, joopa joo.

Some kiinni projektin lisäksi tähän kevääseen ovat kuuluneet myös valo ja tulppaanit. Järjetön kukkavillitys päällänsä. Ja elämä ilman sosiaalista mediaa illoissa sekä aamuissa on tuntunut aika kevyelle. Ei tarvi olla viimosena ennen nukkumaan menoa selailemassa turhaan puhelinta tai aamulla googletella jotain "todella mielenkiintoista" aamupalan yhteydessä. Lapin Kansat tulevat luetuksi ja aamuissani on rauha. Tulee monesti nykyään laskettua puhelin kädestä jo aikaisemmin illasta kuin tarvitsisi ja olen oppinut että maailma ei todellakaan pysähdy, jos mie en vastaa jollekin 10 tuntiin.

Ostin Varistyttö trilogian kolmannen osan ja pääsen aloittamaan sen parissa tänään, toivottavasti kaikki nivoutuisi nätisti yhteen, ettei lukijalle jää langanpätkiä käteen.

Some kiinni 22 - 09

Aloitin ensimmäinen maaliskuuta "enempi kirjallisuutta - vähempi somea" haasteen. Haastan itseni sulkemaan sosiaaliset mediat 22.oo - 9.oo väliseksi ajaksi, lukemaan ennen nukahtamista ja selailemaan aamulehden kaikessa rauhassa kera aamukahvin ennen päivän rientoihin juoksemista. Puhelin keskeyttää yksinkertaisenkin lukuprosessin koko ajan ja ajatus harhailee. Joku media piippaa tai jotain on muka ihan pakko googlata välissä.

Tajusin tuossa yhtenä aamuna stressiä pohtiessani, että eskapismihan on parasta aivojen lepoa. Ja etten ole lukenut aikoihin kokonaista kirjaa. Alkuvuodesta luin Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike - kirjan pikkuisen niinkuin traileriksi tälle alkavalle projektille. Helppo, simppeli ja lyhyitä kappaleita sisältävä alkupala lukemiselle. Varsinkin jos tykkää aloittaa varovasti ja muutaman sivun kappaleilla. Ei haittaa vaikkei lukisikaan ihan joka päivä eikä tipu juonesta kärryiltä, kun sitä ei varsinaisesti ole.

Nyt työn alla on Erik Axl Sundin Varistyttö trilogian (www.varistytto.fi) ensimmäinen osa. Ostin kyseisen kirjan hyllyyn jo vuosi sitten vartomaan seesteisempiä aikoja. "Aikoja jolloin joutaisi lukemaan." Viime vuonna luin samalta kahdelta kirjailijalta (kirjailijan nimi Erik Axl Sund on nimimerkki) Lasiruumiit kirjan joka oli semiahdistava, mutta kantoi loppuun saakka mielenkiintoisena, vaikka lukuvälit jäivätkin pirun pitkiksi. Nyt ei ole jääneet lukuvälit pitkiksi. Olen lukenut joka ilta 50 minuutista puoleentoista tuntiin. Eli olen ahminut muutamaa kymmentä sivua vaille 414 sivuisen kirjan noin viidessä illassa. 

Kaikki aikaisemmat tekosyyt siitä, etten ole joutanut lukea, voi kyllä nakata kankkulankaivoon samantien. Olen räpläillyt puhelinta sormilihakset jumissa ihan turhanpäiten. Jos elämä jatkuu tätä rataa, niin 52 kirjaa kerkeäisi ihminen lukea vuodessa kun näkee pikkiriikkisen vaivaa ja päästää siitä älypuhelimestaan irti ihmisten aikoihin.

Pari sääntöä olen kuitenkin päättänyt tälle projektille; 

• Luen vain kirjoja jotka kiinnostavat minua itseäni, ei mitään mitä olen saanut lahjaksi tai mitä minulle suositellaan.
• Jos en jaksa lukea klo 22.oo illalla, niin pakko ei ole, voi myös laittaa suoraan nukkumaan.
• Jos kirja ei ota kantaakseen 50 sivun kohdalla, niin sen voi sulkea eikä sitä tarvitse väkisillä vääntää loppuun.

Viimeksi kun "innostuin lukemaan", niin pyysin kavereitani suosittelemaan minulle heidän lempikirjojaan. Ei muuten toiminut. Aloitin Dmitri Gluhovskin Metro 2033 kirjaa varmaan 2-3 kertaa hiki hatussa. Pokkarin printti oli pientä ja hahmojen nimet unohtuivat. Ihmiset myös lahjoittavat minulle hirveästi kirjoja, ne pinottuvat hyllyyn ja alkaa ahdistaa, kun on niin paljon lukemattomia kirjoja kotona. Se taas johtaa siihen, että lukemisen aloittaminen ahdistaa. Päätin siis, että nyt mie luen vaan mitä mie itse haluan lukea. Ei tule silloin luettua mitään sellaista, jonka läpikahlaaminen tuntuu vastenmieliseltä pakkopullalta.

Vihreää Aarikkaa

Kappas, edellisestä päivityskerrasta on päässyt lipsahtamaan taas kuukausia. 

Mihin aika katoaa? Se on vain imeytynyt jonnekin universumiin ja arki rullaa eteenpäin. Eli niin, mie en pahoittele laiminlyöntiäni, sillä näitä sattuu. Se on vähän sama kun innostut salilla käymisestä ja treenaat ihan hitosti puoli vuotta. Sitten se vaan unohtuu.. ja muistat taas joulun jälkeen että jotain pitäs vissiin tehdä.

Miulla on käytössäni enää semi-toimiva pirun vanha ja päivittämätön läppäri jonka suurimpia kompastuskiviä on esim. kaikki. Mm. Dropbox ja Spotify eivät enää toimi. Nettiselaimet toimivat auttavasti, mutta esim. sähköposteihin ei vaan voi vastata, napit kun järjestyvät uudelleen ja "lähetä" -napin tilalla onkin "tallenna" -nappi. Elkää vähätelkö ohjelmistopäivitysten arvoa, terveisin täti-ihminen 26v jolla on 8 vuotta vanha näppäimistömasiina jota ei ole koskaan päivitelty. Oma vika siis ja nyt on pirun liian myöhästä mä luulen, ehkä. Kuvia käsitellessä tuuletin uhkaa muuttaa läppäriraukan helikopteriksi yli 600 x 600 kuvissa.

Ja nyt mie yritän opetella päivitteleen älylaitteilla, sillä mua itteäni harmittaa että bloggausharrastus on meinannut jäädä unholan varjoihin. 

Joku tovi sitten tajusin, että miulla saattaa olla pieni ongelma Aarikan vihreiden peltipurkkien kanssa. Harrastuksensa kullakin, vai miten se meni. Tosin kyllä, mitään muuta maallista materiaalia ei ole tullutkaan keräiltyä, vaikka sisustusvimma on kova ja kaikki perusmustat vaatteet alkavat olla enempi harmaita ja reikäisiä kuin laki sallisi.

Ja on miulla tuon vihreän kanssa muutenkin ongelma!

Kahtotaan josko tämä hiipivät kevät toisi innostuksen palata tännekin vähän tasaisempaan tahtiin. Olen juuri päättänyt sulkea kaikki sosiaaliset mediat aina klo 22 - 09, että kerkeäisi tehdä jotain muutakin kuin töitä ja hukkua sosiaaliseen mediaan. Joululoma karkasi alta niin vikkelään että tuntuu kuin sitä ei olisi ollutkaan ja nyt juuri tajusin että kappas, maaliskuuhan se siinä.