tiistai 10. helmikuuta 2015

Things that make me happy

*

"Kysyit onko mulla mitään
listasin ne kaikki tähän
asioita joista vähän
elämässä ilahdun"


*


"Hyvien ajatusten törppö"

Minulla on purkki johon tungen iloisia ajatuksia sekä tapahtumia päiviltä jolloin tuntuu hyvälle. Saan sitten huonoina päivinä kaivella törppöä ja koitan ajatella, ettei kaikki ole niin huonosti miltä sillä hetkellä tuntuu. Eihän se aina toimi, mutta ilostuttaa silloin tällöin lueskella mukavista tapahtuneista jutuista ja ajatuksista myöhemmin.




Hitaat aamut

Ne aamut, kun herää siihen, että toinen hipsuttaa kädellä ja kysyy otatko kahvia. Kahden kahvikupin ja leivän aamiainen sängyssä, siitä on tullut sellainen tasapainoinen tapa aloittaa molemmat yhteiset aamut mitä yleensä on viikossa tarjolla. En ole enää tinkinyt siitä, että ansaitsen kaksi vapaapäivää viikossa. Loput viisi voin juosta töistä töihin tukka putkella aamusta iltaan ja nauttia siitä, mutta viikonlopuiksi pysäytän mielelläni elämäni ja koitan nauttia siitä mitä on läsnä sillä hetkellä.



Tasapaino

Minulla on ihana mies, jota parempaa ei voisi toivoa. Minulla on töitä ja paikka minne mennä kerran päivässä. Minä olen terve. Minulla on sen verran rahaa, että voin maksaa vuokran sekä laskut. Minulla on ystäviä sekä kavereita.




Olen aikuinen ja saan itse päättää mitä ruokaa teen ja mitä haluan syödä. Voin tehdä juuri sellaista ruokaa, joka maistuu omasta mielestäni hyvältä. Voin myös viettää töiltäni jäävän vapaa-ajan niinkuin parhaaksi näen. Vain sellaisten ihmisten kanssa joilla on väliä ja joiden kanssa viihdyn. Ja jos olo on sellainen, ettei ketään halua nähdä, osaan myös sanoa etten jaksa tänään. Olen joskus ollut kova tuhlaamaan aikaa ja tekemään asioita muiden mieliksi.



Materialismionnellisuus

Minulla on sohva ja telkkari. Elin edellisessä yksiössäni marraskuusta kesäkuuhun ilman televisiota ja sain ostettua käytetyn telkkarin itselleni uuteen kämppään muistaakseni elokuun paikkeilla. Sohva kotiutui joulukuussa ja perkele se on ihana olemassansa. Puolisen vuotta säkkituolissa nököttäneenä selkä ja mieli kiittää. Kotini näyttää minulta ja viihdyn siellä. Minulla ei ole aina rahaa ostaa sitä mitä haluan, mutta saan hankittua tarpeelliset, kunhan olen tarpeeksi säästeliäs.



*

Kääntöpuoli

Minä olen kuitenkin myös ihminen ja minulla on oikeus olla aika ajoin surullinen ja alakuloinen. Aina ei riitä positiivinen ajattelu ja hyvien ajatusten törpön kaiveleminen. On myös päiviä jolloin peiliin ei voi katsoa ja jokainen askel on raskas. Silloin pitää vain kaivautua sohvan pohjalle ja toivoa, että tunnit kiitävät sen verran ohitse, että silmäluomet alkavat tuntua raskailta ja voi siirtyä sänkyyn odottelemaan unta sekä uutta parempaa päivää. Ainut positiivinen asia mitä voi ajatella edes vierestä on se, että jokaisesta sellaisesta päivästä on tähän mennessä herätty vielä uuteen aamuun.


*

Mikä sinun elämässäsi on hyvää?


2 kommenttia:

  1. Ihana tuo hyvien asioiden törppö! ♥ Hauska idea, varmasti hyödyllinen silloin kun päivä menee ihan ketuilleen. :) Listasit monia hyviä asioita ja perustelitkin hyvin, lähes kaikki hyvät asiat löytyy tältäkin suunnilta. Hetki sitten miulla olikin blogissa asiaa arjen parhaimmistosta, juuri tälläiset perusasiat ja pienet asiat ovat ehkäpä tärkeimpiä. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä ja tämmösten asioitten muisteleminen aina silloin tällöin tekee arjesta vähän helpompaa :)

      Poista