perjantai 20. helmikuuta 2015

Skull sweater


Löysin uuden villapaidan H&M:n miestenosastolta. En ole kyseisessä vaateliikkeessä naisten puolella käynyt kunnolla kiertelemässäkään ties milloin viimeksi. Miehen varjolla kun kehtaa käydä kaikki vaatteet lävitse ja H&M:n miesrytkyjen joukosta on viime aikoina löytynyt muutama sopiva paita omaan vaatekaappiin.





Ainut häiritsevä asia on paitojen kunnon nopea rapistuminen. Juttelin myyjän kanssa H&M:llä ostaessani erästä toista paitaa ja hän sanoi, että vaatteen toistuvaa pesemistä pitäisi välttää. Minulla oli siis yksi samanlainen paita jo itselläni ja valittelin myyjälle sen hihan rispaantumista sekä materiaalin muuttumista kohtuu lyhyessä ajassa. Malli oli kuitenkin niin hyvä ja paita arkityyliini sopiva, että halusin ostaa toisen paidan varalle odottamaan edellisen totaalista rikkoutumista. Vaatteet ovat kyllä halpoja, mutta maksaisin itse myös siitä, että vaate pysyisi kuosissa pesemisestä huolimatta. Pelkkä tuulettaminen ja pakastaminen eivät riitä minulle vaatteiden puhtaanapidoksi pitkällä tähtäimellä


Ystävänpäivä meni Mursun kanssa Aladdinia aamulla sohvan pohjalla tuijotellessa, shoppailureissulla kaupungilla sekä kaverin 30-vuotisjuhlilla. Onneksi viikonloppu kolkuttelee jo ovella ja pääsen nauttimaan Mursun seurasta taas pariksi päivää. Arkipäivät kuluvatkin osaltaan ikävöidessä toisen seuraan.

*

And for my  readers, could you please raise your hand if you don't understand Finnish and leave a comment? I have lately found it to be a burden to write my texts with bad English. So if there aren't many of you, I am going to go back to just writing my posts in Finnish.

4 kommenttia:

  1. Oho, onpa kivannäköinen! :o Mitenkään aiheeseen liittymättä; meinaatko tän vuoden Nummeen koittaa päästä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin :'D Välillä turhauttaa tuo vaateliikkeillä käyminen.

      Mie en osaa yhtään kyllä sanoa, olisi aivan huippua lähtiä, mutta tiiän sen, että Mursun armeijasta vapautumispäivä on sama kuin festareiden aloituspäivä. En ole uskaltanut suunnitella elämää niin pitkälle vielä :D

      Poista
  2. Uih, ostitko omasti Rovaniemen H&M:ltä? :) Marraskuussa Berliinin reissulla osui tällainen ihanuus silmiini, mutten raaskinut käyttää seteleitäni siihen. Heti palattuani oli pakko mennä metsästämään Rovaniemeltä tällaista, mutta tuloksetta. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ostin, joulukuussa kylläkin. Paitamalli näyttää löytyvän H&M:n nettikaupasta ale-laarista vielä :) http://www.hm.com/fi/subdepartment/sale?Nr=4294927463

      Poista