tiistai 29. maaliskuuta 2011

Karppaus

Nyt sitten lauantai-sunnuntai päivien aikoina aloitettu karppaus on ilmeisesti tuottanut ensimmäisen tuloksensa. Toisaalta voi olla myös että olen tuskan hikoillut yhden kilon Radio Säteilyn studiossa istuessani. Ruoka-annokset ovat näyttäneet suurinpiirtein tältä.

Kanawok, kasvisgratiini, kurkkua ja raejuustoa. Kasvisgratiini kukkakaalella ja parsakaalilla on jotain aivan laittoman hyvää.

Täytetty puolikas paprika, puolikas uunilenkki ja kurkkua.

Vähän ennen uuniin menoa.

Paistettua kananmunaa ja pekonia. Tämä oli aika nam.

Rypsiporsaan fileepihvi, herneitä, broccoli mixiä, kurkkua ja raejuustoa.

Sen lisäksi turkkilaista jogurttia ja kahvia on kulunut uskomaton määrä kahden yön valvomisen aikana. Nyt odotan että voin mennä nukkumaan ja ehkä löytää kadotetun unirytmin.

Televisiosta tunkee Liviltä Kauneusklinikka Tiina Jylhä ja kyllä on sen verran leikellyn ja täytetyn näköisiä tätejä ruudussa että huh huh. Pelottaisi tuollaiset vahanuket. Ensin hirveät rasvaimut ja sitten takalistorasvat naamaan. Kyllähän ihmisellä on aina pakottava tarve parantaa itseään. Enkä nyt jotain kohennuksia mitenkään pahana pidä, mutta överiksi menoa on näistä näkymistä päätellen hankala välttää. Vanheneminen on sellainen asia, jota vastaan minusta ei tarvitsisi niin hirveästi taistella.

Mielummin itsekin yrittää tehdä elämäntapamuutoksia. Ja jos vähän roikkuu niin sitten roikkuu. Niin ja paras sitaatti ohjelmasta "eihän kuka oikeasti syö mitään raejuustoa." Hehehs. Eipä ei.

1 kommentti:

  1. Jokainen elää kuten parhaaksi näkee. Se tosin ei välttämättä ole se terveellisin tapa ^^
    Uusinta tutkimustietoa onneksi löytyy internetistä niin paljon kuin vain jaksaa etsiä =D

    VastaaPoista