Olympus OM-D E-M5

Viime vuoden keväällä pitkään ja hartaasti sekä minua että edellistä omistajaa palvellut Nikonin järjestelmäkamera kuoli. Suljin päätti, että nyt ei nainen jumalauta enää yhtään räpsäsyä, tämä oli tässä. Hirviä järkytys paljon valokuvaavalle ihmisille ja tuntui, että rakkaalta harrastukselta tippui pohja totaalisesti.

Sain lainakameran käyttööni ja muutaman keikkakuvauksen jälkeen huomasin, että kamera ei vastannut yhtään tarpeitani. Siitä lähtien jokainen bändin kuvaus on ollut tahmainen taistelu jaksamisesta ja kuvien käsittelyyn on mennyt kolminkertaisesti enemmän aikaa koneen ääressä.

Viime kesänä rakas kaveriporukkani keräsi yllätyksenä minulle synttärilahjakolehdin uuden kameran ostamisen tukemiseksi. Siitä lähtien olen tutkaillut tarkalla silmällä eri kameroiden arvosteluja, punninnut ja pohtinut sekä miettinyt haluanko pysyä Nikon uskollisena, vai vaihdanko kameramallia kokonaan. Kolme kuukautta tuijottelin Olympuksen kameramallia jonka hinta oli laskenut reippaasti sen ilmestymisen jäljiltä.

Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin lopulta tämän Olympus OM-D E-M5:n hankkimiseen. Syynä muun muassa se, että kamera sattui olemaan pakettitarjouksessa hyvän objektiivin kanssa (45mm f/1.8) , jolla hämärässä ja vähäisessä valossa kuvaaminen onnistuu. Kuvaan enimmäkseen kuitenkin sisätiloissa ja keikoilla.

Olen kerennyt pyöritellä kameraa kädessäni vasta satunnaisesti parina päivänä, mutta alkuvibat räpsyttimestä tuntuvat hyvältä. Haen kameroiltani hyvien kuvausominaisuuksien lisäksi myös pientä kokoa ja näppäryyttä. En ole koskaan tykännyt jättimäisistä ns. munanjatke kameroista, jotka painavat heiveröiset ranteeni mutkalle. Ja muutamat viralliset kuvausduunit hoideltuani olen myös huomannut, että pisin objektiivi tai kallein kamera eivät yleensä takaa parhaimpia kuvia tapahtumasta.

Alla muutama esimerkkikuva kameralla räpsittynä. Ainut muokkaus kuviin on tehty kuvan kokoa rajaamalla, eli pari kuvaa photaroimati suoraan kamerasta.

Kuvattu automaattiasetuksilla muuten pimeässä asunnnossa.

Jessen kuupalla on pölyä.

Kaikki kyselevät aina, että mikä on paras kamera, mitä kannattaa hankkia. Olen itse sitä mieltä, että kokeilemalla selviää. Pötkin itse pitkälle 2007 vuonna lahjaksi saadulla Canon Ixus 75 pokkarilla. Postauksen ensimmäiset 3 kuvaa ovat sillä otetut. Pokkarin makro-ominaisuus yllättää minut edelleenkin toimivuudellaan ja pieni kamera kulkee mukana joka paikassa. Se on maksanut aikoinaan varmaan sen ~80€.

Sen jälkeen kuvasin viitisen vuotta Nikonin D40 järjestelmäkameralla, jonka rungon ostin 100€:lla käytettynä tutulta, se oli se kamera joka meni rikki viime keväänä. Pari hyvää objektiivia tuli käytettynä haalittua omaan omistukseen, niillä pärjäsi aivan keposesti. Enkä olisi parempaa kumppania voinut niin pitkäaikaiseen suhteeseen toivoa! Kallein ei ole paras, isoin ei ole tuotteliain, jotain tapahtuu myös siinä silmän ja sormen koordinaatiossa ennen kuin painat laukaisimen pohjaan.

 All about being at the right place at the right time.
Not about having the best or the most expensive equipments. 

 Valokuvausblogini löydät täältä:

Photography Aino