Kulttuuriviikonloppu Helsingissä

Kävin viikonloppuna pyörähtämässä pikaisen kulttuurireissun Helsingissä. Pääasiallisena matkan kohteena oli lauantai-illan Cirque du Soleilin Quidam esitys Hartwall Areenalla, mutta kerkesimme kultturoida mamman kanssa lauantaipäivän lävitse.

Hyppäsimme yöjunaan perjantai-iltana ja olimme perillä Helsingissä varhain lauantaiaamuna ja aamun suurimmaksi haasteeksi osoittautui löytää paikka, josta saisi aamupalaa. Olimme laskeneet aamupalan rautatieaseman kahvilan varaan, mutta sen paikalle parhaaseen sijaintiin oli lyöty Burger King, joka tyrmistytti meitä molempia suuresti. Löysimme kuitenkin lopulta pienen pyörimisen jälkeen Kohtaamispaikka nimisen kahvilan, josta sai aamupalaa ja huonosti junassa nukuttua yötä vastaavan määrän kahvia.

Päivän ensimmäinen kulttuurikohde oli Kiasma, jossa vierähti päälle pari tuntia ihastellen Robert Mapplethorpen valokuvanäyttelyä sekä kahden muun ylemmän kerroksen taideteoksia kaikessa rauhassa.

Mapplethorpen valokuvat ovat yksinkertaisesti upeita. Omaa silmää miellyttävät erityisesti todella tarkat sommitelmat, kontrastisuus ja mustavalkoisuus. Osa kuvista oli aseteltu niin symmetrisesti, että vähempikin tarkkuus olisi huokailututtanut perfektionistia.

Kiasma oli remontin jäljiltä auennut juuri edellisenä päivänä, joten ruuhkaa alkoi pukata puolen päivän jälkeen museolle. Kerkesimme kuitenkin alta pois puoli yhden aikaan ja lähdimme nakkaamaan tavaroita hotellihuoneeseen säilöön.

Ainut asia mitä shoppailin Helsingin reissulta oli Mapplethorpen valokuvalla varustettu jääkaappimagneetti. Olen jostain syystä alkanut vahingossa keräilemään erilaisia taiteeseen ja taideteoksiin liittyviä jääkaappimagneetteja.

Kävimme nakkaamassa tavarat hotellihuoneeseen ja syhkimme Ateneumiin katsomaan Sibelius-näyttelyä, joka osoittautui kohtuulliseksi sillisalaatiksi. Pikkusen kaikkea esillä, hyvää ja huonoa, suuremman elämyksen tarjosi tällä kertaa ehkä Ateneumin kahvilan suklaarouhekakku sekä kahvit.

Ateneumin jälkeen kävimme Amarillossa syömässä ja suuntasimme sen jälkeen Pasilaan Hartwall Areenalle. Cirque du Soleilin esitys oli yksinkertaisesti huikea. Loppuu sanat ja adjektiivit sen kuvailemiseen mihin ihmiskroppa on kykeneväinen. Tykkäsin siitä, että esityksen alku oli jopa hieman pelottava ja tarinan haikeus kantoi läpi esityksen omantyyppisine huumorinpilkahduksineen.

Sunnuntaina suuntasimme hitaan aamiaisen ja hotellihuoneen luovutuksen jälkeen lentokentälle odottelemaan päivälentoa takaisin Rovaniemelle. Oli sopivan tiivis ja hektinen Helsinki-viikonloppu, en itse kovasti nauti hirveistä määristä ihmisiä, joten kestän pääkaupunkiamme yleensä vain pienissä annoksissa ja kohtuu harvoin.

Olympus OM-D E-M5

Viime vuoden keväällä pitkään ja hartaasti sekä minua että edellistä omistajaa palvellut Nikonin järjestelmäkamera kuoli. Suljin päätti, että nyt ei nainen jumalauta enää yhtään räpsäsyä, tämä oli tässä. Hirviä järkytys paljon valokuvaavalle ihmisille ja tuntui, että rakkaalta harrastukselta tippui pohja totaalisesti.

Sain lainakameran käyttööni ja muutaman keikkakuvauksen jälkeen huomasin, että kamera ei vastannut yhtään tarpeitani. Siitä lähtien jokainen bändin kuvaus on ollut tahmainen taistelu jaksamisesta ja kuvien käsittelyyn on mennyt kolminkertaisesti enemmän aikaa koneen ääressä.

Viime kesänä rakas kaveriporukkani keräsi yllätyksenä minulle synttärilahjakolehdin uuden kameran ostamisen tukemiseksi. Siitä lähtien olen tutkaillut tarkalla silmällä eri kameroiden arvosteluja, punninnut ja pohtinut sekä miettinyt haluanko pysyä Nikon uskollisena, vai vaihdanko kameramallia kokonaan. Kolme kuukautta tuijottelin Olympuksen kameramallia jonka hinta oli laskenut reippaasti sen ilmestymisen jäljiltä.

Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin lopulta tämän Olympus OM-D E-M5:n hankkimiseen. Syynä muun muassa se, että kamera sattui olemaan pakettitarjouksessa hyvän objektiivin kanssa (45mm f/1.8) , jolla hämärässä ja vähäisessä valossa kuvaaminen onnistuu. Kuvaan enimmäkseen kuitenkin sisätiloissa ja keikoilla.

Olen kerennyt pyöritellä kameraa kädessäni vasta satunnaisesti parina päivänä, mutta alkuvibat räpsyttimestä tuntuvat hyvältä. Haen kameroiltani hyvien kuvausominaisuuksien lisäksi myös pientä kokoa ja näppäryyttä. En ole koskaan tykännyt jättimäisistä ns. munanjatke kameroista, jotka painavat heiveröiset ranteeni mutkalle. Ja muutamat viralliset kuvausduunit hoideltuani olen myös huomannut, että pisin objektiivi tai kallein kamera eivät yleensä takaa parhaimpia kuvia tapahtumasta.

Alla muutama esimerkkikuva kameralla räpsittynä. Ainut muokkaus kuviin on tehty kuvan kokoa rajaamalla, eli pari kuvaa photaroimati suoraan kamerasta.

Kuvattu automaattiasetuksilla muuten pimeässä asunnnossa.

Jessen kuupalla on pölyä.

Kaikki kyselevät aina, että mikä on paras kamera, mitä kannattaa hankkia. Olen itse sitä mieltä, että kokeilemalla selviää. Pötkin itse pitkälle 2007 vuonna lahjaksi saadulla Canon Ixus 75 pokkarilla. Postauksen ensimmäiset 3 kuvaa ovat sillä otetut. Pokkarin makro-ominaisuus yllättää minut edelleenkin toimivuudellaan ja pieni kamera kulkee mukana joka paikassa. Se on maksanut aikoinaan varmaan sen ~80€.

Sen jälkeen kuvasin viitisen vuotta Nikonin D40 järjestelmäkameralla, jonka rungon ostin 100€:lla käytettynä tutulta, se oli se kamera joka meni rikki viime keväänä. Pari hyvää objektiivia tuli käytettynä haalittua omaan omistukseen, niillä pärjäsi aivan keposesti. Enkä olisi parempaa kumppania voinut niin pitkäaikaiseen suhteeseen toivoa! Kallein ei ole paras, isoin ei ole tuotteliain, jotain tapahtuu myös siinä silmän ja sormen koordinaatiossa ennen kuin painat laukaisimen pohjaan.

 All about being at the right place at the right time.
Not about having the best or the most expensive equipments. 

 Valokuvausblogini löydät täältä:

Photography Aino

Dinosaurus tatuointi

Olen pitkään haaveillut toisesta söpöstä dinosaurus tatuoinnista. (Postaus Mauri-dinosauruksesta täällä.) Alkuvuodesta heitin tatuoijallemme idean söpöstä, monokkelin kanssa munan puolikkaasta kurkistavasta dinosauruksesta jolla olisi silinterihattu päässään. Ja siitä se ajatus sitten lähti..

Ylempää kuvaa ottaessa vielä hymyilytti. Tästä puolitoista tuntia eteenpäin ei hymyilyttänyt enää niin paljoa. Silinteri oli kohtuu lähellä polvitaivetta, joka itellä tatuoitavana paikkana tuntuu ihan saatanalta.

Vasemmalla Erikan (portfolio täällä) tekemä luonnos ja oikialla valmis tatuointi.

Ristimme herrasmiehen nimeksi Patches ja voi miten suloinen siitä tulikaan. Häntää muokattiin ja ruohonkorret poistettiin stenciliä paikoilleen mallatessa, ettei "maassa oleva" munanpuolikas näyttäisi hirviän hassulta kohtuu korkialla pohkeessa. Ja taas täti hamstraa Bepanthenia apteekista!