maanantai 23. syyskuuta 2013

Reissun odottelua ja uusi kolttu


Syksy tulee ihan hirveällä tohinalla, viime viikkoina puissa kauniina syysväreinä olleet lehdet ovat tänä hyisenä +5 aamuna muisto vain. Talvea odotellessa. Mieltä ylentää aamulla ostetut lentoliput Saksaan ja päälle painava reissukuume BMXnetin konferenssiin Esseniin ensi kuussa. Konferenssi koostuu kurssituksista, jotka liittyvät lävistämiseen, hygieniaan, tatuoimiseen sekä alan toimintaan. Into lähteä on suuri, mutta jännitys myös kova, sillä edellisestä ulkomaanreissusta on neljä vuotta aikaa enkä ole koskaan ollut reissussa ulkomailla yksin.

Passi on uusi ja kesällä hankittu, lentoliput sekä osallistuminen konferenssiin kunnossa, nyt vain hotelli lyödä lukkoon ja setviä miten löydän itseni parhaiten Helsinkiin ensi kuussa. Rovaniemeltä kun lähtee reissaamaan, niin aina pitää miettiä miten ensinnä pääsee paikan päältä ihmisten ilmoille aloittelemaan matkaa.



Ostin tätini väitöstilaisuutta varten uuden mekon alkukuusta, sillä tajusin ettei kaapissani ole yhtään asiallista mustaa mekkoa. Rovaniemeläisestä Luna Second Hand -liikkeestä löysin etsimäni, ensin nettikauppoja tuntitolkulla koluttuani. Päätin, että mekon on löydyttävä paikkakunnalta ja minun pitää päästä testaamaan se paikan päällä. Luna sattui juuri mainostamaan facebookissa ja minä olin töissä toimettomana, että eikun kamat kasaan ja shoppailemaan. Testasin varmaan kymmentä eri mekkoa ennen kuin löysin etsimäni. Mekko istuu todella kauniisti ja keräsikin kehuja juhlissa. 


Olimme väitöstilaisuuden ohessa viikonlopun Oulussa, pieni irtiotto arjesta tulikin hyvään saumaan, eikä tullut muutä tehtyä kuin syötyä hyvin ja oleiltua. 


Pipo on eksynyt päähän useampana kuin yhtenä aamuna tämän kuukauden puolella, sillä hiusvärkki on saanut oman tahdon itselleen. Itsepintaisesti se sojottaa aamulla jokaiseen ilmansuuntaan tehden minusta hieman hauskannäköisen. Kävin värjäyttämässä tukan tumman violetiksi viime viikolla ja väri sopii mielestäni minulle paremmin kuin hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti