lauantai 12. lokakuuta 2013

Totally useless


Ilokseni voin sanoa, että kamera on tarttunut käteen muulloinkin kuin pakollisia hommia kuvaillessa. Ja olen tutustunut hieman (minulle uuteen) käytettyyn objektiiviin jonka olen ostamassa. Olisikohan se kuvaamisen ilo sieltä hiipimässä takaisin, se jää nähtäväksi. Lupaan pyhästi myös opetella tasaamaan kuvani suurinpiirtein blogin ulkoasun mittoihin sopivaksi. Toivottavasti se helpottaisi blogin lukemista hieman ja toisi kuvia paremmin esille.



Sain Bacia tuliaikseksi Italiasta, se on parasta suklaata maailmassa. Pieni pyöryläinen sisältää tummaa suklaata, hasselpähkinän, hasselpähkinärouhetta sekä maitosuklaata. Ja suklaat ovat höystetty toinen toisiaan siirappisemmilla rakkauteen liittyvillä aforismeilla, jotka löytyvät foliokääreistä suklaiden kanssa. Miten imelää!


Ei muuta kuin hetkeksi sohvannurkkaan kera teen täyttelemään Pirkka-lehden sudokuja sekä miettimään miten pakata uusi matkalaukku reissulle. Mitä tarvitsee ja mitä ei, miten jännittävää! Pienet päiväunet voisivat virkistää kyllä väsynyttä päätä.


Sekä instagram tiivistyksenä: olin viime viikonlopun lauantaina kuvailemassa progebändejä baarissa, koin yhden sumuisen aamun, innostuin äidin luona ennen teatteriin menoa Paul Koudounariksen katakombi-pyhimys valokuvista sekä valastuin Hannu Mäkelän runosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti