Mmpah

Elokuun eka päivä, oikeasti mitä hittoa. Siinäkö se kesä sitten tuli, oli ja meni. Jassoo. Heinäkuun tipaton onnistui kuin vettä vaan (heh heh), mutta herkkuja taisi kyllä vähän upota pohjattomaan kaivoon. Elokuun puolivälin paikkeilla elämän tasattua pitää varmaan hankkia kuntosalikortti. 

Tuntuu että kaikki lipuilee ohitse ja himmailee pois ulottuvilta. Olen lähdössä käymään vähän matkailemassa tänä viikonloppuna ja haluan avautua asiasta loukkaantuminen. Oikeasti, kuka loukkaantuu verisesti, ellei saa haluamaansa asiaa heti? Nykypäivänä näköjään valitettavan moni ihminen. Kun "mulle-kaikki-heti-nyt"-ihminen ei saakaan jotain elämän jatkumisen kannalta mitätöntä heti, vaan vasta ensi viikolla, on pettymys monesti hirveän suuri. Milloin kuolemaan johtamattomista asioista tuli niin tärkeitä?

Tämä "mulle-joskus-sitten-kun-on-rahaa" ja "katsotaan-tekijän-aikataulun-mukaan"-henkilö lähtee kohti suurta cityä uudet seikkailut mielessä. Perkeleen mystistä eikös, enpä taida kertoa enempää :P

Tukka kasvaa sekä mennään syksyä ja uusia pettymyksiä kohti. Ja iso kiitos kommenteista edelliseen postaukseen sekä kyselyyn, aion tulevaisuudessa pitää blogini samankaltaisena, joskus ehkä lätistä enemmän. Juna lähtee aikas pian ja minulla ei ole mitään pakattuna. Ei ole yhtään minun tyylistä! Jännittää kuin perkeleesti vain pientä ihmistä voi.