Ystäväni kirjoitti Hyvää päähän blogissaan mitä haluaisi vielä tehdä lopun elämänsä aikana. Tästä inspiroituneena aloin miettimään, mitkä ovat omat toistaiseksi toteuttamattomat haaveeni loppuelämälle.
- Olla hyvä ihminen
- Olla paras mahdollinen minä läheisille ihmisilleni
- Jakaa arki ihmisen kanssa jota rakastan
- Päästä elämässä sellaiseen taloudelliseen tilanteeseen, että viikon loman pitämistä ei tarvitsisi suunnitella vuotta etukäteen
- Matkustaa kerran kahdessa vuodessa johonkin uuteen paikkaan
- Ottaa niin monta tatuointia, etten keksisi enää paikkaa uudelle
- Julkaista runo- tai novellikirja
Toivon, että elämä tulisi elettyä sillä tavoin, että jos nyt sattuisi jotain, niin en jäisi katumaan mitään. Että olisin ihmisenä ollut enemmän läsnä ja hyvää seuraa kuin taakka kenellekään. Jotta ihmiset joiden kanssa olisin ollut tekemisissä muistaisivat minut hyvistä pitkistä keskusteluista sekä naurusta. En osaa sanoa niinkään konkreettisia tekoja mitä pitäisi tehdä tai saada aikaiseksi. Esimerkiksi omistaa omakotitalo, kiivetä Mount Everestille tai purjehtia purjeveneellä, en ole sellainen ihminen.
Olen elänyt viime vuodet niin, että katsellaan tämä viikko ja sitten sen jälkeen vasta seuraava. Kaksi asiaa vaikuttavat siihen suuresti, ensimmäinen niistä on yrittäjänä toimiminen ja toinen kaukosuhde. Koskaan ei tiedä onko rahaa vai eikö sitä ole ja missä olen ensi viikolla tai mitä teen. Minä olin eri ihminen viitisen vuotta sitten, enkä tiedä kuka olen viiden vuoden päästä.
Eniten pelkään sitä, että elämäni on ohitse ennen kuin tajuan edes eläneeni. Mutta toisaalta olen myös koti-ihminen ja tykkään siitä, että ystäväpiirini on pieni. Riittää että on töitä, terveys kunnossa, ihminen jonka kanssa jakaa tätä elämää ja turvallista olla. En siis osaa määritellä sen tarkemmin, onko jotain kummallisempaa mitä voisin elämälleni tehdä, jotta olisin niin sanotusti tyytyväisempi. En kaipaa mainetta enkä järjettömiä määriä mammonaa, haluan vain että seitsemästä viikonpäivästä yli puolena olisin tyytyväinen siihen mitä minulla on.
Että olisi arkea ja silloin tällöin juhlaa. Hitaita aamuja, grillibileitä, harrastamista, töistä nauttimista sekä leffa- ja saunailtoja. Hauskoja ihmisiä joiden seurassa tulee hyvä olo. Valoisia päiviä ja pitkään hereillä kukuttuja öitä. Hyviä keskusteluja elämästä ja ehkä vähän kuolemastakin. Paljon valokuvia hymyilevistä ihmisistä ja paikoista joissa on ollut hyvä olla. Tartteeko sitä sen enempää?
Tällä hetkellä elämääkin suurempi seuraava etappi on kesän ensimmäiset jäätelöt. Kuninkaallinen hetki, jota olen luvannut säästää Mursulle juhannukseksi. Odotan että pääsen taas Takapajulan vesistön ääreen istumaan, nauttimaan auringonpaisteesta sekä syömään jonkun ällösokerisen ja ihan liian makean jäätelön parhaassa mahdollisessa seurassa.
Olen elänyt viime vuodet niin, että katsellaan tämä viikko ja sitten sen jälkeen vasta seuraava. Kaksi asiaa vaikuttavat siihen suuresti, ensimmäinen niistä on yrittäjänä toimiminen ja toinen kaukosuhde. Koskaan ei tiedä onko rahaa vai eikö sitä ole ja missä olen ensi viikolla tai mitä teen. Minä olin eri ihminen viitisen vuotta sitten, enkä tiedä kuka olen viiden vuoden päästä.
Eniten pelkään sitä, että elämäni on ohitse ennen kuin tajuan edes eläneeni. Mutta toisaalta olen myös koti-ihminen ja tykkään siitä, että ystäväpiirini on pieni. Riittää että on töitä, terveys kunnossa, ihminen jonka kanssa jakaa tätä elämää ja turvallista olla. En siis osaa määritellä sen tarkemmin, onko jotain kummallisempaa mitä voisin elämälleni tehdä, jotta olisin niin sanotusti tyytyväisempi. En kaipaa mainetta enkä järjettömiä määriä mammonaa, haluan vain että seitsemästä viikonpäivästä yli puolena olisin tyytyväinen siihen mitä minulla on.
Tällä hetkellä elämääkin suurempi seuraava etappi on kesän ensimmäiset jäätelöt. Kuninkaallinen hetki, jota olen luvannut säästää Mursulle juhannukseksi. Odotan että pääsen taas Takapajulan vesistön ääreen istumaan, nauttimaan auringonpaisteesta sekä syömään jonkun ällösokerisen ja ihan liian makean jäätelön parhaassa mahdollisessa seurassa.
Johannes Raitjoki - Ohikiitävä elämä
Ps. Haiskahtaa myös hieman ikäkriisiltä tämmöset pohdinnat, 25 vuoden merkkipaalu lähestyy..
